Sunnuntaiblogeilua

Heipähei, taas kerran sunnuntaipäivän vietossa ja blogipäivitystä kirjoittamassa. Mun olisi pitänyt olla huomenna joulupukkina erään lastenkodin joulujuhlassa, mutta tänä aamuna heräsin tukkoisen nenän kanssa. On täällä muutenkin aamuisin nenä tukossa, ehkä kokolattiamaton takia, mutta nyt se ei ole hellittänyt, vaan pääjumi jatkuu edelleen. Siispä jätän joulupukkeilun väliin, ettei 25 alle 3-vuotiasta lapsukaista vietä joulua flunssassa. Olisi kyllä ollut melkoinen kokemus, Santiagon 30-asteen helteessä joulupukkivermeet päällä jakaa lahjoja. Joulumielen olisi saanut ainakin, kun ilahduttaisi pieniä, viattomia lapsosia, mutta ollaan sitten flunssassa.

Tällä viikolla vietin maanantaina 6 tuntia shoppailemassa. No, reilu tunti kului mani- ja pedikyyrissä, ah mitä luksusta! Tiistai kului Siinan ja Janin seurassa uusia passeja hankkiessa ja viisumileimoja hankkiessa. Matkalaisilta kun varastettiin reissun päällä reppu, jossa oli muun muassa passit. Eivät sitten menneetkään Bolivian kautta Peruun, vaan S & J joutuivat palaamaan lähtöruudun eli Santiagon ja Suomen suurlähetystön kautta, josta matka jatkui Andien yli Argentiinan puolelle. Käytiinpä myös Policia de Investigaciónin porteilla toteamassa, että paikan palvelut ovat avoinna vain klo 14 saakka. Nyt osaan neuvoa passinsa kadottaneita :) Onneksi reissaajilla oli asenne kohdallaan ja vastoinkäyminen ei mieltä masentanut. Piristystä haettiin myös uima-altaan reunalta passiruljanssin jälkeen.

Muuten aika on kulunut normaalien arkiasioiden hoidossa, työnhaun parissa sekä uima-altaan laitamilla loikoillen. Ollaan kyllä suunniteltu myös viikon päästä toteutettavaa etelänlomaa. Mennään Pucóniin, jossa majaillaan kolme yötä. Toivottavasti päästään tekemään tulivuorivaellus ja käymään kuumilla lähteillä. Etelänloma ei tässä maassa tarkoita lämmintä, vaan enemmän suomimaista ilmastoa, jos ei kuumia lähteitä ja tulivuoria lueta mukaan :)

Joulu tosiaan lähestyy. Ollaan saatu muutamia joulukortteja perille asti, kiitosta vaan! Meidän joulutervehdyksiä lähti tänä vuonna postin kautta vain isovanhemmille ja vanhemmille, toivottavasti kortit pääsee perille. Muille toivotetaan kaikinpuolin hyvää, onnellista, rauhallista, rentouttavaa ja toivottavasti lumista joulua!

Vaaliviikonloppu

Tänään on äänestyspäivä. Kaupat sulkivat eilen 19.30 tai klo 20.00. Ihmisiä oli silti sisällä ja ostokset sai hoitaa loppuun, kunhan ei ostanut alkoholia. Perjantai-iltana pikaisella kauppareissullamme jonot olivat jo pitkähköjä ja ihmiset ostivat lähinnä viiniä, olutta, väkeviä. Kuinka yllättävää. Onhan se hurjaa, kun yhtenä päivänä ei saakaan ostaa alkoholia!

Lauantaina kierreltiin aikamme kuluksi Las Condesin ja Providencian alueella. Yllä olevassa kuvassa on Suomessa tähän aikaan vuodesta hyvin harvinainen valoilmiö, nauttikaa! Pahoittelen kuvan epätarkkuutta.

Avenida Apuquindon eteläpuolelta löytyi Las Condesia, jossa emme olleet aiemmin käyneetkään. Vastineeksi meidän alueellemme, jossa on pääosin noin 18-kerroksisia asuinkerrostaloja sekä toimistorakennuksia, on eteläpuolella matalia, vanhempia asuintaloja sekä toimistotaloja. Kollaasissa hieman maistiaisia. Ja kuten oikean alareunan kuvasta tarkimmat huomaavat, täällä on paljon asuntoja myynnissä. Lähistöllä on muutamia uusia kerrostaloja, joissa on ainoastaan esittelyasunnossa verhot ikkunoissa, muuten talot ovat tyhjillään. Ja aivan meidän vastapäätä on rakenteilla uusi kerrostalo...

Lähes jokaisen talon kyljestä voi selvittää, kuka tai ketkä talon ovat suunnitellet. Myös rakennusvuosi selviää usein samasta paikkaa. Näitä merkintöjä löytyy kerrostalojen seinistä sekä condojen (muurin sisällä oleva vartioitu pientaloasuinyhteisö) muureista.

Joulutunnelmaan koetamme päästä ruokakauppojen ja ostoskeskusten joulumusiikin sekä erilaisten seimikuvaelmien avulla. Yllä oleva seimi on rakennettu Isidora Goyenechea ja El Golf -katujen kulmaukseen ja sitä vartioi vartiointiliikkeen kaveri varmaankin 24/7. Huomatkaa, että itse joulun sankari, Jeesus-lapsi, puuttuu seimestä. Oletamme, että kapaloituna oleva lapsi ilmesty jouluaattona tai sen lähestyessä seimeen. Saman olen huomannut myös kauppakeskusten seimissä.

Leivoin tänään korvapuusteja! Viimeksi tämä ihme on tapahtunut varmaankin noin 10 vuotta takaperin. Äitikin saa nyt olla ylpeä kun tämä 30-asteinen lämpötila sekoittaa pääkoppaa. Kuka nyt helteellä leipoisi? Minä!

Pullantuoksuista joulunalusaikaa!

Algunas palabras sobre algo

Chilessä on sunnuntaina suuri päivä, presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen äänestys. Oikeastaan viimeinen kuukausi on vaaleissa menty täysillä. Katujen varsilla on mainoksia, paikallisilla televisiokanavilla kaikki ohjelmat keskeytetään klo 13.40 ja 20.40 (ainakin) vaalimainoksien ajaksi. Kuukausi sitten oli suuri vaaliväittely kaikilla seitsemällä tv-kanavalla yhtäaikaa. Jos haluat katsoa chileläisiä tv-kanavia, et siis voi välttyä vaaleilta. Ne yllättävät sinut kesken ohjelmien kaikilla seitsemällä kanavalla samanaikaisesti.

Paras on kuitenkin vielä tulossa. Erään kuulemani tiedon mukaan lauantaina klo 8 (kai illalla, en tiedä?) pitää kaikkien alkoholia myyvien ravintoloiden sulkea vaalien ajaksi. Toisaalla taas kerrotaan, että tämän kiellon pitäisi alkaa 48 tuntia ennen äänestyksen alkua ja jatkua 24 tuntia sen jälkeen. En tiedä, odotettavissa lienee massiivinen ryntäys kauppoihin tänään tai huomenna, ehkä vielä lauantainakin ehtii. Koitin oikeasti etsiä jostain ajantasaista ja varmaksi tunnettua tietoa tästä asiasta, mutten onnistunut löytämään.

Eilen me juhlimme Suomen itsenäisyyttä suurlähettilään kanssa. Puitteet olivat komeat ja parin tunnin pönötys sujui rattoisasti pikkuisia karjalanpiirakoita, joulutorttuja ja täytekakkua maistellen. Tapasimme uusia ihmisiä ja nyt olisi etelänmatkalle jo mahdollinen kyläpaikkakin Chillanissa, jee! Kuulumisia vaihdettiin tietysti myös vanhojen tuttujen kanssa.

Tänään mietin, onko suomenkielessä sanoja, jotka ovat loogisen hassuja, mutta emme koskaan ajattele asiaa sen kummemmin. Espanjan kielessä olen kiinnittänyt huomiota muutamiin sanoihin. Los anteojos eli silmälasit, suora käännös on kuitenkin edessä silmien, kuinka loogista. Las lavamanos on käsienpesuallas, lavuaari joka on kylpyhuoneessa, verbi lavar tarkoittaa pestä ja manos on kädet. Los lavaplatos taas on keittiössä, tiskiallas, lavar + platos = pestään astioita.

En kai ole vielä kertonut, että syystä tai toisesta Suomen pääkaupunki on espanjankielisille usein Helsinski. Kyllä, me sanomme Helsinki, mutta ei siitä ole apua :) Washington on Watchington ja muutenkin sh-äänne on haasteellinen täällä päin. Nämä vain näin pienenä kuriositeettina. Hyvä pitää mielessä, niin tietää, mistä puhutaan.

P.S. Nyt sitten löysin CNN Chilen sivuilta tiedon, että alkoholia myyvät liikkeet ja ravintolat pidetään kiinni klo 00.00 alkaen äänestyspäivänä. Liikkeet pysyvät kiinni aina 4 tuntia äänestyksen päättymisestä. Supermarketitkin saavat myydä alkoholijuomia, joten jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä sunnuntaina tapahtuu...

Mendoza - kuvat kertovat enemmän / las fotos cuentan mas

Cerro Aconcagua takimmaisena

Viikonloppu sujui leppoisasti Mendozassa. Matkasimme molempiin suuntiin Jukan työkaverin, Eduardon kyydissä. Mies käy Santiagossa töissä ja reissaa välillä viikonlopuiksi perheensä luo Mendozaan. Matkantekoa kesti 6,5 tuntia ja maisemat olivat ihailemisen arvoisia. Korkeimmillaan kävimme 3200 metrin korkeudessa. Tullissakaan ei ollut minkäänlaisia ongelmia, etenkään Argentiinaan päin mentäessä. Chileen tultaessa meiltä tiukattiin, ostimmeko käsitöitä, jotka sisältävät puuta tai ehkä mausteita, hedelmiä tai lihaa. No tietenkään ei ostettu, koska tiedettiin, ettei niitä saa viedä rajan yli. Viiniä sentään ostettiin kaksi pulloa, kävimmehän sentään Argentiinan kenties kuuluisammalla viinialueella.

Mendoza on oikeastaan autiomaassa, mutta kiitos antiikinaikaisen kastelusysteemin, kaupunki elää ja voi hyvin. Kasteluojat tai -uomat hieman hirvittivät, varsinkin perjantai-iltana kun kaupunkiin saavuttuamme lähdimme illan hämärässä etsimään ruokapaikkaa. Olimme varanneet majapaikan etukäteen, ja valinta vaikutti nettisivun kuvien perusteella taloudelliselta ja toimivalta. Hotellissa huoneen lattialla oli hiuksia ja ilmastointi ei meillä ainakaan pelittänyt, eikä kukaan suvainnut neuvoakaan, kuinka se toimisi. Yö menikin torkkuessa hiestä märkänä, sillä lämpötila pysytteli tiukasti yli +20 asteen yölläkin (klo 22 aikaan lämmintä oli vielä +28). Aamun tullen vaihdoimmekin pikapikaa majapaikkaa, eikä toisena yönä kärsitty kuumuudesta.

Acequias eli kastelu-uomat katujen varsilla

Mendoza on mukavan rento ja jopa liiankin rauhallinen vierailukohde. Sunnuntaina keskustassa oli auki vain turisteille käsitöitä myyvät liikkeet sekä kauppahalli. Pari päivää kului kuitenkin vallan mukavasti. Lauantaina hyppäsimme Eduardon ja Marisolin kyytiin ja matkasimme kaupungin eteläpuolelle Valle de Ucoa kohden. Harmittavasti kyseisellä alueella yksikään viinitila ei ollut avoinna, emmekä siis päässeet kierrokselle ja maistamaan viinejä. Onneksi saimme nauttia hyvästä ruuasta sekä maukkaasta viinistä ruuan kanssa. Paikallinen herkku on parillada, eli possua grillissä tehtynä. Jälkiruuaksi tietenkin helados artesanales (paikallisia jäätelöitä) ja nopean kaupunkikierroksen jälkeen olimmekin Jukan kanssa melko kypsiä lepoasentoon.

Seinämaalauksia

Sunnuntaina tutustuimme keskustaan kävellen ja kävimme lounaalla El patio de Jesús María -ravintolassa. Ruoka oli todella hyvää ja paikka tuli hetkessä täyteen kun paikalliset perheet tulivat sunnuntailounaalle. Pihviä ja liha-tomaatti-sipuli-vartaita salaatin kanssa oli meidän valintamme ja kielen se ruoka oli viedä mennessään! Melkoisen hyvä valinta oli Suomen itsenäisyypäivän lounaaksi :)

Kaltereita ikkunoissa ja ovissa

Sattuipa reissumme aikana sellainenkin kummallisuus, että kuuden kuukauden kuivan kauden jälkeen Mendozassa satoi vettä. Ei sitä varmaan olisi Suomessa edes sateeksi sanottu, sen verran vähän vettä pilvet ripauttivat.

Autokantaa siitä vanhemmasta päästä

Argentiinassa ei näe ainakaan pääkaupungin ulkopuolella sitä uusien autojen loistetta, mitä Chilessä näkyy. Liikenteessä on vielä paljon Peugeoteja, Ladoja ja Citroeneja 1960- tai 1970-luvuilta. Vuoristotielläkin niitä näkyi!

Erilaisuuksien ja samanlaisuuksien maa

Olen keskustellut tämän kirjoitukseni aiheesta sekä Chilessä että netin välityksellä suomalaisten ystävieni kanssa jo muutamaan otteeseen. Jostain syystä en ole kirjoittanut siitä kuin välähdyksen verran blogiini, mutta tässä jutussa ehkä kertaan jotain asioita. Ja onhan se hyvä jättää Chileen mahdollisesti tulevaisuudessa matkaaville havannoitavaa.

Ensinnäkin, viihdyn Santiagossa oikein hyvin. Päiväsaikaan en koe pelkoa liikkuessani Santiagon keskustan alueella ja erityisesti kaupungin metroverkostoa voin kehua. Minua ei haittaa kaupungin pölyisyys tai ränsistyneet rakennukset, ne luovat omanlaistansa tunnelmaa kaupungin alueille. En tietenkään halua pilata keuhkojani täysin, joten koetan välttää ruuhka-aikoina vilkkaimpia joukko- ja henkilöautoliikennekatuja. Ei sitä suomalainen varmaan voi käsittää, miten saastunutta ilma Santiagossa oikeastaan on. Smogin näkee yleensä vain silloin, kun katselee kaupunkia vuorilta tai on tulossa autopistaa kaupunkiin. No, kesää kohden ilmankin pitäisi hieman parantua.

Suomalaisilla ja chileläisillä on edes jotain yhteistä! Chileläiset ovat naapurimaidensa kansalaisiin verrattuna pidättyväisiä ja hieman ujoja (huom. suomalainen tapa suhtautua tyynen rauhallisesti ja eleettömästi niin iloihin kuin suruihin, aiheuttaa täällä kuitenkin ihmetystä). Mutta kuitenkin lähes kaikilla on tummat silmät ja ruskea tukka. Sen vuoksi massasta poikkeavat saavat huomiota osakseen. Luokkajaottelu on vahvaa ja taustalla on merkitystä. Ensin halutaan tietää sukunimesi, seuraavaksi yliopistosi nimi, isäsi työpaikka ja paljonko tämä tienaa. Aivan normaaleja kysymyksiä Suomessakin? No ei. Sillä, missä yliopistossa on opiskellut, on uran kannalta merkitystä. Maineikkaista yliopistoista valmistunut saa helpommin töitä ja etenee urallaan helpommin. Jos on "väärästä" yliopistosta valmistunut ja työtkin hoitanut kunnialla, ei ylennystä välttämättä heru väärän koulutaustan vuoksi. Omituista, mutta totta täällä. Tähän sivuhuomiona tämän maan tulotasosta sen verran, että Jukalta kuulemani mukaan noin 85 % kansalaisista ei maksa veroja, koska heidän kuukausitulonsa jäävät alle verotettavan tulomäärän, joka on 500 000 pesoa/kk eli noin 700 euroa.

Jos kyselen paikallisilta täällä mielenkiintoisia alueita tai paikkoja Santiagossa, saatan kuulla saarnan siitä, ettei keskustaan kannata mennä koska-siellä-on-vaarallista-ja-sinut-ryöstetään. Keskustassa on tullut käytyä jopa turisteille vaaralliseksi sanotulla Calle Maiggsilla, jossa myydään kaikkea ja halvalla. Onnekseni minulle ei ole sattunut mitään ikävää reissuillani. Koetan pukeutua tavallisesti, enkä pue helyjä ja koruja ylleni keskustaan lähtiessäni. Varakkaammat ihmiset ovat täällä luoneet itselleen keinotekoisen turva-alueen, jonka sisällä heillä on turvallista olla ja liikkua, mutta jonka ulkopuolelle he eivät edes uskalla mennä. Turva-alue ei ole kovin suuri, mutta sen ulkopuolella ei välttämättä mennä käymään koskaan. Olenpa kuullut myös hyvin yksioikoisia näkemyksiä niin Chilestä kuin sen ihmisistäkin paikallisten suusta. "Ei Chilessä ole järviä" tai "ei täällä kukaan käy vaeltamassa". Järviä täältä löytyy, erityisesti etelästä ja puoli tuntia Santiagosta pääsee vaeltamaan ja kyllä siellä paikallisiakin näkee.

Yleisesti täällä huomaa välillä sen, etteivät ihmiset ole kovinkaan oma-aloitteisia. Asioista ei oteta sen enempää selvää, vaan kaikki tieto, mikä saadaan, otetaan annettuna. Sama kuulemma pätee työelämässä, jossa oma ajattelu ei ole kovinkaan yleistä. Ne paikalliset, joihin minulla on ollut onni tutustua, ovat osin omin aivoin ajattelevaa, mutta kuitenkin paikallista väkeä :). Omaa kotimaataan he eivät kuitenkaan aina arvosta kovinkaan paljoa. Heitä ei kiinnosta matkustaa Chilessä, maassa jossa on lähes kaikki erilaiset ilmastovyöhykkeet sademetsää lukuunottamatta! Täällä kummastellaan, miksi me olemme juuri Chileen tulleet. No, Suomessa taidetaan harrastaa tätä samaa :)

Kohta kolme kuukautta Chilessä viettäneenä (no, melkein neljä, jos viime vuodenvaihteen 4 viikon reissu otetaan mukaan) ja paikalliseen elämäntapaan tutustuneena osaan arvostaa omaa kotimaatani enemmän. Täällä nekin asiat, joita on Suomessa pitänyt itsestäänselvyyksinä, saavat uuden merkityksen. Oikeasti, ilmainen koulutus ja valtion myöntämä opintotuki ovat äärimmäisen hienoja asioita. Yhteiskunta, jossa ei ole äärimmäistä luokkajakoa vaan lähtökohtaisesti ihmiset ovat samalla viivalla elämänsä alussa, on todellakin arvostettava asia. Täälläkin Suomen koulutusjärjestelmää ja terveydenhuoltoa esitellään välillä uutisissa ja löytyypä Suomeen muutosta haaveilevia. Harmittavasti osa kuvittelee, että siellä automaattisesti sitten rikastuu. Korkeasta verotuksesta ja kalliista asumiskustannuksista jos kertoisin, niin haluaisivatkohan senkin jälkeen muuttaa Suomeen :)

Fin de semana fue bueno!

Nyt se kesä on kai sitten alkanut, ilmojen puolesta ainakin! Tässä on tullut lekoteltua uima-altaan reunalla parina päivänä ja kiiteltyä kämppämme ilmastointia. Paikallisten mukaan vielä ei ole edes ollut kunnon uima-allaskelejä ja minä vallan hikoilin siellä auringossa! Myös perjantaina sateisesta Temucosta Santiagoon saapuneet suomalaisvieraamme - Siina, Jani ja Maija - kiittelivät Santiagon lämpöä ja auringonpaistetta.

Itäistä Santiagoa, eli meidän aluettamme

Läntistä Santiagoa

Kierrätimme ohikulkumatkalla olleita lomalaisia perjantaina ympäri Santiagoa. Ensin kierrettiin meidän lähialueellamme ja kävimme kaupungin kenties koreimmassa ostoskeskuksessa syömässä. Parque Araucosta suunnaksi otettiin Santiagon keskusta, jonne siirryttiin Providencian kautta ja siitä sitten Bellavistaan. Funicular kuljetti meidät Cerro San Cristobalin huipulle, josta näkee kaupungin kahdella silmäyksellä - länteen ja itään päin. Seuraavaksi suunnattiin Barrio Lastarrian kautta kävellen kohden Plaza de Armasia. Perjantai-illan ruuhkassa keskustassa kävely oli melkoisen epämiellyttävää. Kadut olivat täynnä microja eli paikallisbusseja sekä henkilöautoja ja melu ja ilmanpuhtaus oli sen mukaista. Köhköh! Hengissä, mutta keuhkot täynnä pienhiukkasia siitä selvisimme ja illasta käytiin vielä katsastamassa Pio Nono, josta suunnattiin ajoissa nukkumaan lauantain seikkailut jo mielissämme.

Matkan varrelta bongattu paikallinen ravintola...

Lauantaina otettiin suunnaksi rannikko ja siellä erityisesti Isla Negra. Pitihän se Pablo Nerudan talo käydä katsastamassa paremmalla ajalla ja säällä. Chilen rannikolla on yleisesti viileämpää kuin välimerellisen ilmaston sisämaassa. Tällä kertaa tarkenimme kuitenkin ilman paksuja pitkähihaisia, pitkät lahkeet ja ohuemmat neuleet olivat kuitenkin tarpeen. Pablon talo oli sisältä rakennettu 30 vuoden aikana laivamaiseksi ja kyllä makuuhuoneen näköala äärettömälle Tyynelle merelle kelpaisi minullekin! Tavaramäärä talossa on vallan käsittämätön, melkoinen keräilijäluonne Nobel-palkittu runoilija on ollut. Sisällä ei kuitenkaan saanut kuvata, joten simpukoiden, viinikarahvien, piippujen, pullolaivojen, laivojen keulakuvien, viinilasien ja muiden tavaroiden määrä jää mielikuvituksenne ja Googlen kuvahaun varaan.

Harvinainen näky Chilessä, postilaatikko

Seinämaalaus Isla Negrassa

Ennen päivän jatkumista lounastimme museon ravintolassa. Reineta Pablon tapaan oli herkullista ja lounastaessa nautimme myös auringonsäteistä sekä merellisestä maisemasta. Jälleen kerran suuntasimme Algarroboon ja San Alfonso del Marin allasta ihmettelemään. Enemmän taisimme kyllä nauttia meren tuoksusta ja kohinasta sekä päivälevosta rannalla. Taskut ja housunpuntit täynnä hiekkaa suuntasimme lopulta Valparaison miradorin (näköalakukkula) kautta takaisin Santiagoon. Päivän päätteeksi illallistimme Barrio Brasilissa jossain kahvila-ravintolassa muutaman euron hintaan. Raikas meri-ilma teki tepposensa ja yhdentoista aikaan olimme kaikki vahvasti Nukkumatin unihiekat silmissä.

Päivänokoset rannalla

En ollut aiemmin liikkunut Chilessä viiden suomalaisen voimin. Matkassa oli kolme vaaleata tyttöstä ja kaksi vaaleaa viikinkiä. Lounaspaikan tarjoilijat tiesivät formulakuskimme ja illallispaikkaa etsiessämme saimme kahvilapöytien ohi kulkiessamme aplodit... Plaza Brasililla kävimme myös omituisen keskustelun kahden chilenon kanssa siitä, kuinka me voimme olla menossa nukkumaan kun ilta on vielä niin nuori. Tai ei se koskaan käynyt selväksi, mitä kaveri halusi kertoa tai tietää, sen verran sekavaa se esiintyminen oli. Harmittomia veikkoja kuitenkin ja Barrio Brasilista jäi sympaattinen mielikuva.

Sunnuntai on taas kerran ollut perinteinen ei-tehdä-muuta-kun-käydään-kaupassa-ja-palautetaan-auto-päivä. Siina ja Jani viettivät sunnuntain vielä meidän kanssa, ennen kuin ottavat yöbussin kohti La Serenaa. Syötiin taas kunnolla, tällä kertaa argentiinalaisessa pihviravintolassa. A la Leña Asados tarjosi toistamiseen maukkaat pihvit ja kohtuulliseen hintaan. Ravintolan pihvikoko on miehekkäästi joko 350 grammaa tai puoli kiloa, joten tilasimme yhdet molempia kokoja. Myös lisukkeiden koko on niin suuri, että kahdessa kulhossa oli meille riittävästi. Neljä henkeä sai mukavasti mahat pullolleen ja kukkaro keveni suomalaisittain lähes naurettavat 40 euroa koko seurueelta.

Auringonpaistetta kuvan välityksellä Suomeenkin :)

Tulevalla viikolla voidaankin sitten keskittyä kuntoiluun, espanjan kielen harjoittamiseen ja auringosta nauttimiseen. Ohessa Jukka käy töissä ja suunnittelemme tulevan viikonlopun Mendozan matkaa. Lauantain matkalla kuunnelluista Suomirokki-levyn biiseistä voidaan jättää Miljoonasateen Marraskuu hyvillä mielin taakse ja jatkaa joulukuuhun Tehosekoittimeen tahtiin... Polttaa, asfaltti polttaa....

Tulkaa kylään :)

Kuvia huomenna, nyt pitää mennä nukkuu, kello on jo yli 11. Öitä! Ja hyvää huomenta Suomi :)

Getting there

Aurinko hellii, taas vaihteeksi. Chilen outo kevät on opettanut olemaan odottamatta liikoja. Tämä viikko voi olla mukavan kesäinen, mutta ensi viikosta en voi tietää ennen kuin viikon päästä. Onneksi mun loma on tällä kertaa sen verran pitkä, ettei parin viikon epämääräiset säät sitä kauheasti hetkauta.

Viime viikonloppuna otettiin vaihteeksi rennosti. Meillä ei ollut mitään suunnitelmia, paitsi lauantaina piti käydä kaupassa hankkimassa tulevalle viikolle muonaa. Kumma kyllä, keskellä viikkoakin pitää juosta kaupassa vaikka viikonloppuna olisikin kantanut muutaman kassillisen ruokaa kotiin. Tänäänkin lähden metsästämään mustikoita, kuulemma kahden ketjun kaupoissa niitä saattaa olla. Mutta se ei tarkoita, että niitä saisi joka päivä, se on kiinni tuurista ja jostain ihmeellisyyksistä.

Aion leipoa mustikkapiirakan Jukan synttäripäivän kunniaksi. Suurta hauskuutta leipomiseen tuovat leivinjauheen, vaniljasokerin sun muun olennaisen metsästys. Sanakirjastakaan ei ollut apua, kun etsin leivinjauhetta. Eilen kaupasta tullessani pistin googleen polvo para hornear, joka nyt ilmeisesti osuu lähimmäksi leivinjauhetta. Sanakirjan mukaan kun leivinjauhe on levadura en polvo, no, voi olla sitä vaikka Espanjassa tai Meksikossa muttei Chilessä. Sanakirja on joskus todella hämäävä, kun espanja puhutaan useissa maissa, joissa kaikissa on muodostunut sanoille omia merkityksiä ja sanontoja. Lähinnä neutraalit sanonnat ja merkitykset löytyvät sanakirjasta, muuten googeli ja netti ovat oiva apu. Niin, vaniljasokeria en löytänyt, taidan kokeilla vaniljaesanssin käyttöä, noita makusiirappeja kun on kaupan hyllyt pullollaan.

Mustikanmetsästyksen lisäksi koetan tänään hankkia meille liput Metallican keikalle. Bändi on keikkaillut eteläisessä Amerikassa viimeksi 1999 ja vuodenvaihteen jälkeen keikkaa pukkaa lähes kaikissa mantereen isoimmissa kaupungeissa. Liman keikka myytiin loppuun päivässä, Santiagossa lippuja on 50 000 ja fanimyynti alkoi eilen, nettimyynti viime yönä ja lippupisteet aukeavat klo 11 tänään. Katsotaan, saadaanko lippuja.

Valmis piiras ja leivontaohje :)

Lähiajan suunnitelmissa ollut reissu Pohjois-Chileen on muuttamassa suuntaa itään ja Argentiinan puolelle. San Pedro de Atacaman matka tulisi niin hinnakkaaksi, että katsottiin Mendozan reissun olevan houkuttelevampaa. Samalla tulee hoidetuksi minun viisumiasiat ja nähtyä pohjoista Argentiinaakin. Mendozassa on lämmintä, viinitiloja pyörämatkan etäisyydellä sekä maukasta argentiinalaista lihaa. Matka tehdään bussilla tai henkilöautolla ja reissu tapahtuu Andien ylitse, muun muassa Aconcagua-huipun läheltä. Ei se huono reissu voi olla!

Viime kirjoituksessa avauduin hieman paikallisesta kuntosalikulttuurista. No, eilen testasin BodyPumpin eri ohjaajalla. Oi, se tunti oli herkkua! Musiikin volyymi kohdallaan ja ohjaaja todellinen ammattilainen. Nautin! Nyt on sitten jalat ja käsivarret kipeinä kun parin kuukauden tauon jälkeen rehkin ensi kertaa painojen kanssa. Keskiviikkona ehkä taas sinne Combatiin korvatulppien kanssa :)

Ja joo, kuvia tulee, kunhan tässä ehdin ottamaan uusia ;)

Hei muuten, olisi kiva tietää, kuka tätä lukee ja mitä kautta tänne eksyit, jätä terkut!

Cuanto hay mas ruido, tanto mejor?

Eli mitä enemmän meteliä, sitä parempiko? Olin tänään ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen ja ensimmäistä kertaa ikinä Chilessä BodyCombat-tunnilla. Ohjaaja oli tuttuun tapaan pieni ja pippurinen naisihminen, jolla on tekniikka hallussa. Myös tunnin osallistujat näyttivät a) hyväkuntoisilta ja jopa pelottavan lihaksikkailta b) siltä, etteivät olleet ensimmäistä kertaa combatissa.

Sillä, ymmärsinkö minä mitään ohjeista tai ohjaajan puheesta ylipäätään, ei ollut mitään väliä. Ohjaajalla ei ollut mikkiä, vaan hän huuteli kovalla, mutta kuulumattomalla äänellä ohjeita. Salissa soi musiikki niin kovalla, että biisien (tai trackien, kuten combatissa kuuluu sanoa) välissä korvissa humisi ja vinkui. Auta armias, kun päästiin muy thai -biisiin! Valehtelematta pitelin välillä sormia korvissa kun 1) tuntui pahalta ja 2) kuulosti pahalta. Biiseistä ei kuule rytmiä, laulajan ääni särkee ja bassotkin hukkuvat siihen tasaiseen volyymit kaakkoon huudatukseen. Onneksi en ollut ensikertalainen muuta kuin chileläisellä BodyCombat-tunnilla!

Täällä taitaa kuntoilun merkitys olla se, että tehdään TÄYSILLÄ, kun musiikkikin soi TÄYSILLÄ. Ei ole niin väliä, oletko tunnilla ensimmäistä kertaa, kunhan vaan teet kaiken täysillä. Tekniikkaa kyllä ohjeistettiin trackien aikana, tauoilla ei ollenkaan. Onneksi suurin osa trackeista oli mulle tuttua huttua, osa kylläkin mun mielestä jopa vuosien takaa. Vaikeimmat hyppypotkut ja katat oiotaan helpoiksi, ainakin tänään niin tehtiin. Ja porukka tulee ja menee tuntien aikana miten tykkää.

Yllätyin siitä, että alkuiltapäivän aikana kuntosali oli täynnä porukkaa. Siis kesken työpäivän. Mutta kai se on täällä ihan normaalia, kun työpäivät on helposti seiskaan-kahdeksaan asti kestäviä. Sinne ne muut naiset jäi tukkaansa föönaamaan ja suoristamaan (sali tarjoaa kuivaajan ja suoristusraudan, ei shampoota) sekä ehostamaan itseään sen näköisesti, että toimistoon olivat palaamassa.

Kieltämättä tuli ikävä SATSin tunneille, siellä sentään huudetaan ja kiljutaan yhteen ääneen, täällä jokainen tekee niinkuin itse parhaaksi näkee. Kyllä minä saan treenattua täälläkin vallan hyvin, mutta jotain jää puuttumaan. Multa jäi puuttumaan se treenin jälkeinen hyvä fiilis, kokonaisvaltaisen hyvä fiilis. Pukkarissa sain vielä huutia siivoojalta (pukkarissa päivystää koko ajan siivooja), kun minulla ei ollut sandaaleja suihkuun mennessä. Ohjeistus tuli tietenkin nopeasti ja jollain käsittämättömällä murteella. En ymmärtänyt ja varmaan näytin kysymysmerkiltä. No, kukaan pukkarissa ei osannut englantia. Ei se mua haitannut, kysyin sitten joltain, että pitääkö mulla seuraavan kerran olla sandaalit ja näinhän se oli. Ja kaikki, KAIKKI, näyttivät tuntevan toisensa, paitsi minä... Ehkäpä asia korjaantuu tässä kuukauden aikana.

Pahoittelen tällaista avautumispostausta, mutta tiedän, että ainakin muutama lukija ymmärtää yskän :) Pää pystyssä kohti uusia seikkailuja a.k.a. taisteluita täällä mennään kuitenkin. Tavoitteena on, että henkilökunta ja muut ihmiset kuntosalilla puhuisivat mulle vaan espanjaa. Nää kun helposti pitää vaan pöljänä jos et heti tajua niiden nopeasta solkotuksesta mitään. "Mas lento, porfa", ei edes auta, joka kerta ainakaan. Ensi kerralla otan ainakin korvatulpat mukaan. Ja ehkä nappikuulokkeet, koska juoksumatoissa, kuntopyörissä jne. on omat tv-näytöt, melko luksusta!

Reissumiestä vaelluksella

Terrrrveiset täältä meidän asunnon aurinkoiselta parvekkeelta. Lämmintä riittää ja talon uima-altaalla meininki on kuin Välimeren lomakohteissa. Päivän maksimilämpötila on tänään +31 tai 32 astetta, ennusteesta riippuen. Kyllä tässä parvekkeellakin kelpaa, ei tarvitse kilpailla kenenkään kanssa aurinkotuoleista (joita on ehkä 8) ja saa käyttää läppäriään ilman vesiroiskeiden pelkoa :) En ole vielä kokeillut, saanko vesilasin jäillä vain viheltämällä ;)

Ensimmäisen kilometrin jälkeen "polku" oli leveä.

Tänään kelpaa levätä, sillä eilen käytiin jälleen kerran samoilemassa Andien maisemissa. Startattiin aamulla yhdeksän jälkeen ja otettiin auton nokka kohti Santiagon koillispuolella sijaitsevaa Cajon del Maipoa. Kyseisessä paikassa on mahtavat maisemat, runsaasti trekkailu, rafting, hevosvaellus jne. paikkoja. Sinne ajaa esitteestä riippuen 1,5-2 tuntia. Meillä meni 1h 50 min rytkytellä Baños Moralesiin, josta polku El Moradolle alkaa. Oltiin varauduttu jopa 7-8 tunnin vaellusretkeen, mutta yllättävän helpon reitin ja loppupätkän haastavien olosuhteiden (lunta!) vuoksi tehtiin matkaa nelisen tuntia edestakaisin. Emme siis käyneet San Franciscon jäätikon juurella, koska suksilla olisi varmaan päässyt mukavammin sinne asti. Jäimme Laguna El Moradolle, joka oli mielestäni vallan kelpoisa lepopaikka.

Lumihankien ylityksiä oli matkalla muutamia. Huomaa tyylikäs vaatetus ja edelleen valkoiset koivet =D

Eilinen vaellus oli mielestäni tähän astisista reiteistä paras. Maisemat olivat todella hienot ja reitti melkoisen mukava kulkea. Vaelsimme luonnonpuistossa ja lähtökorkeutemme oli jo noin 1700 metrissä ja Laguna El Morado mukavasti 2 400 metrin korkeudessa. Alkumatkasta hieman hengästytti! Santiagosta nousimme siis ajomatkan aikana reilun kilometrin verran ylöspäin ja kävellessä noin 700 metriä lisää. Pientä päänsärkyä se meille molemmille aiheutti.

Kunnon suomalaisina ollaan molemmat kannettu matkalaukut pullollaan ruisleipää tänne, missä oikeata ruippaa ei saa niin mistään. Sitkeästi se on pakastimessa pysynyt paria herkutteluhetkeä huomioimatta. Eilen repäisimme ja teimme Reissumiehestä eväsleivät vaellukselle. Ja voi kuinka ruisleipä juustolla ja kinkulla maustettuna olikaan hyvää parin tunnin kiipeilyn jälkeen!

Reissumiestä 2 400 metrin korkeudessa, nam!

Jo Laguna El Moradolle kävellessä saatiin taiteilla polulla olleiden lumikinosten ylitse tai ympäri. Osa kinoksista oli isoja, lähes kaikki varmaankin lumivyöryjen myötä polulle tulleita. Sen verran paljon oli myös kiviröykkiöitä tullut polulle, että laaksossa on selkeästi paljon vyöryjä. Lumesta huolimatta ilma oli lämpöistä, mutta etenkin paluumatkalla voimakas tuuli kiusasi meitä.

Maisema jäätikölle päin Laguna El Moradon piknikpaikalta.

Suunnitelmia

Seitsemättä viikkoa Chilessä viedään, eikä vielä edes tunnu, että täältä haluaisi Suomeen. Ennemminkin tahtoisin oppia kielen paremmin, tämän viikon jälkeen kun on 120 oppituntia espanjan parissa takana. Enää sitten se käytännön kielitaito. Pitää puhuapuhuapuhua - hablahablahabla. Onnistuu sekin jo jollain tavoin, mutta verbien taivutusten tmv. miettiminen samaan aikaan kun koettaa puhua, on haastavaa. Toisaalta, jos nyt pitäisi yhtäkkiä vaihtaa ruotsin puhumiseen, sanoisin vähintään joka toisen sanan espanjaksi :)

How about dads fried, any cutlery of parsley or mushrooms and camarones attack?

Nyt kun kielikurssi alkaa olla ohitse, on hyvä tehdä muita suunnitelmia. Lähinnä viikonlopuille ja pidemmille lomille suunnitellaan Jukan kanssa reissuja. Ainakin pohjoiseen, San Pedro de Atacamaan täytyy mennä käymään. Siellä on aavikkoa, keitaita, kuumia lähteitä, suolamerta ja kaikenlaista. Ja tietenkin tajuttoman kuuma ja aurinko polttaa varmaan sekunneissa. Eteläänkin tahtoisin, mutta katsotaan nyt, kuinka sen reissaamisen kanssa käy. Argentiinassa pitänee myös käydä. Täytyyhän sitä kokea se hauskuus, että muka osaan espanjaa ja menenkin toiseen espanjankieliseen maahan, enkä ymmärräkään mitään :) Ja Buenos Airesissa pääsisi shoppailemaan vähän eri lailla kun täällä. Ja halvemmalla, tietenkin!

El campamento (asumista ilman kunnon kattoa) Parque Mahuidan vaellusreitiltä, La Reinan kaupungista.

Tänään puhuin espanjaa oikein urakalla, sillä kielikurssin jälkeen lähdin Santiagon centroon saksalaistytön kanssa. Ja ehei, ei puhuttu saksaa, vaan espanjaa. Se on piristävää huomata, mitä kaikkea voi oppia ja omaksua kuudessa viikossa kun vain harjoittelee. Espanjan kieliopista ollaan käyty tärkeimmät asiat aina indikatiivin aikamuodoista subjunktiivin aikamuotoihin. Käytäntöön soveltaminen on työn alla, mutta kuten olen täällä huomannut, kielen täydelliseen(?) omaksumiseen tarvitsee paaaaljon enemmän aikaa. No, mutta opintojahan voi jatkaa Suomessakin ja pitää yhteyttä espanjankielisten ystävien kanssa sekä katsella espanjankielisiä elokuvia.

Jukka ja maastopyöräily-/hevosvaellusreitin halkaissut sadevesi"kouru".

Tein muuten mielenkiintoisen huomion tänään käydessäni ostoksilla läheisessä supermercadossa. Olisin halunnut palkita itseni hienosta ja pitkästä aikaa myös kuumasta päivästä jäätelöllä. Enpä kuitenkaan palkinnut, koska supermercado ei nähtävästi myy yksittäisiä jäätelöitä, vaan jäätelönhimoisen pitää ostaa itselleen kokonainen litran pakkaus. No, tällä reissulla nuo litran pakkaukset, jotka olen ostanut, ovat olleet ilman lusikanjälkiä...

Santiago ON todellakin 6 miljoonan asukkaan kaupunki.

Asi, las fotos, porfa!

Besos
Anni

Chile más y menos

Chile on pitkä maa pohjois-eteläsuunnassa, ja senpä vuoksi maassa on erilaisia ilmastovyöhykkeitä. Myös Andit antavat oman eksoottisuutensa tälle maalle. Etelässä voi nähdä pingviinejä, jäätiköitä ja suomalaisen mielenrauhalle hyväätekevää metsää. Onpa siellä myös järvien alue. Pohjoisessa on maailman kuivin autiomaa Atacama sekä keitaita kuumilla lähteillä. Myös kuulaakso sekä Kuollutta merta suolaisempia uimapaikkoja löytyy. Keski-Chile on minulle tutuinta aluetta. Täällä on viinitiloja, välimerellistä ilmastoa ja kaupunkeja. Luulen, että niin Etelä- kuin Keski-Chilessä pääsee helposti vaeltamaan ja kokemaan luonnonläheisyyttä lyhyen matkan päässä kaupungista. Myös kuumia lähteitä löytyy melkein koko maan alueelta, samoin vuoristoa, yllätysyllätys.

Ihmiset ovat ystävällisiä, mutta eivät tule koskettelemaan. Ulkonäöltään paikallisista poikkeavaa tuijotetaan ja osoitellaan. Kerran pari pikkutyttöä seurasi minua vaatekaupassa kuin olisin ollut joku kuuluisa. Liian sinisilmäinen ei pidä olla, vaikka ihmiset ystävällisiä ja avuliaita ovatkin. Turistit tunnistaa helposti. Toisaalta olen liikkunut kaksin toisen ulkomaalaisen kanssa Santiagon keskusta-alueen kauppa-alueilla sekä Patronaton krääsäparatiisissa ilman mitään ongelmia. Ei kannata pukeutua huomiotaherättävästi - esimerkiksi kultaketjut, merkkivaatteet, jotka huutavat "olen rikas gringo, minulla on rahaa!" - ja käsilaukusta pitää muistaa pitää kiinni. Minulle on myös neuvottu, ettei illalla ulos lähtiessä kannata pukeutua "liian hienosti", mikä tarkoittaa sitä, että farkut ja joku toppi on ok, hiukset mieluusti ponnarille. Tämä siis, jos poistun tästä hienostoalueelta, mikä on kyllä melkein suotavaa :)

Espanjaa on hyvä osata edes auttavasti. Santiagossa ihmiset saattavat vielä pari sanaa osata englanniksi, mutta siihen se yleensä jää. Usein neuvoa kysyessä lehtikioskinkin myyjä haluaa sanoa osaamansa sanat englanniksi, mikä taas voi aiheuttaa hämmennystä ja sekaannusta, koska espanjaksi hän sanoo yhtä ja englanniksi toista. Onhan se eri asia kävellä 5 kadunväliä kuin 10 kadunväliä ja sitten kääntyä vasemmalle. Maalaisjärjellä pärjää kyllä aika pitkälle.

Espanjan kielen ymmärtäminen helpottaa myös blondeille huutelevien kavereiden ymmärtämistä, vaikka joskus tekisi mieli olla ymmärtämättäkin. Toisaalta, vislaukset ovat kansainvälistä kieltä, mutta entäs maiskuttelu?? Huomiottahan ne jäävät, mutta ei niitä voi aina olla kuulematta. Sitä vaan miettii, saavuttaako sillä viheltelyllä, huutelulla tai maiskuttelulla yhtään mitään. Kai niistä huomionosoituksista pitäisi nyt nauttia, kun niitä tulee oikein roppakaupalla. Kulkiessani kadulla mekossa, jota kehtaisin Suomessa käyttää jopa työpaikalla, sain niin paljon huomiota, että tiedän lämpimämmillä säillä jättää pikkushortsit ja -topit omalla parvekkeella ja pihalla käytettäviksi. En kyllä Suomessakaan kulje kadulla "puolialasti", mutta täällä pitää tiedostaa enemmän, mitä päälleen laittaa.

Piristävää kanssakäymistä ventovieraiden kanssa on jokapäiväiset tervehdykset. Kotoa lähtiessäni huikataan talon vahtimestareiden kanssa huomenet/iltapäivät/yöt ja palatessa myös. Kävelymatkalla metroasemalle morjestan myös naapuritalon, hmm.., kenties puutarhuria? Muiden ihmisten huomioiminen on mukava tapa.

Luokkayhteiskunta ja tapa, millä ihmiset kohtelevat eri luokkiin kuuluvia, on asia, jota en suomalaiseen tasapäistämiseen tottuneena pysty ymmärtämään. Asuttamallani alueella asuvat varakkaat paikalliset eivät astu jalallaankaan metroon tai muihin julkisiin kulkuneuvoihin. Oma auto ja varavaihtoehtona taksi ovat ainoat sopivat kulkuneuvot. Eihän täällä nyt kävelläkään 5 minuuttia pidempiä matkoja! Olenpa nähnyt paikallisessa supermarketissa myös rouvan, jolle ostostenpakkaajan piti tulla nostamaan ostokset liukuhihnalle. Kaikki eivät itse käy edes kaupassa, vaan nana hoitaa ruokaostokset. Puolen päivän jälkeen supermarketit ovatkin täynnä sininen työasu päällään kulkevia naisia, joilla on pitkä lista kädessään ja kärri täynnänsä tavaroita.

Jos tämän alueen asukkaat eivät astu jalallaan metroon, niin muualla asuvat santiagolaiset eivät välttämättä millään ilveellä halua tulla koko kyseiselle alueelle. Toisaalta ymmärrän sen, alue on täysin toisesta maailmasta kuin lähes slummimaiset asuinalueet esimerkiksi lentokentältä kaupunkiin päin ajettaessa. On puistoja, joista huolehditaan päivittäin, ja kadut ovat aina siistissä kunnossa. Ravintoloissa on täysin erilainen hintataso kuin muutama kortteli länteen päin. Tietenkin näiden ääriluokkien (oikeastaan kaikkein varakkaimmat asuvat vielä meidän aluettamme idempänä/pohjoisempana vuorenrinteille rakennetuissa condoissaan muurien takana) välillä on paljon ihmisiä ja luokkia. Ei Chile olisi kehittynyt valtio, jos suurimmalla osalla ihmisistä olisi muoviläpäre kattonaan, suurimmalla osalla on siis talo/koti, jossa on seinät, katto ja ikkunatkin jopa. Samaan aikaan on kuitenkin menossa kampanja, jossa jokaiselle halutaan katto pään päälle.

Puistoissa ja kaduilla elävät koirat ovat Chilelle tyypillinen piirre. Koirat ovat onnellisempia, kun saavat elää vapaana. No, ne eivät ainakaan hypi ihmisten päälle tai hauku juuri koskaan. Miinuksena et voi koskaan tietää, mitä kapiaisia koira kantaa turkissaan. Täällä näkee paljon myös kolmijalkaisia hurttia, jotka herättävät vimmaisimmankin kissaihmisen sympatiat. Niinpä ravintolassa syömättä jääneet pihvinjämät tulee kannettua alueen katukoirille. Jostain kuulin juttua, että ainakin osalla koirista on rokotukset kunnossa, sillä niillä on periaatteessa omistaja, joka maksaa rokotukset sun muut, mutta koira kulkee vapaana missä haluaa.

Suomessa romanikerjäläiset riepovat ihmisten hermoja ja toiset taas tuntevat piston sydämessään, jos eivät anna kolikkoa pyytäjälle. Täällä on paljon rahanpyytäjiä. On niitä, jotka kiertelevät joka päivä tietyillä alueilla ihan vaan pyytämässä rahaa kaikilta. Eräskin mies toivottaa minulle joka kerta, kun kieltäydyn antamasta rahaa, "Que te vaya MAL!", kun normaalisti toivotetaan muuten samaa, mutta korvataan viimeinen sana "bien"-sanalla. Jostain syystä kyseinen kaveri ei saa kolikoitani jatkossakaan. Liikennevaloissa näkee usein todella taitavia akrobaatteja, jonglöörejä ja muita lahjakkuuksia, jotka saavat elantonsa ruuhkissa istuvilta autoilijoilta.

Täällä yrittäjyyttä näkee joka kulmalla. On sanomalehtimyyjiä, mansikan-, parsan- tai minkätahansavihanneskasviksenmyyjiä liikennevaloissa ja risteyksissä. Jokaisen kaupan tai muun pysäköintialueilla on "oma liikenteenohjaaja" joka tienaa rahaa näyttämällä vapaan pysäköintiruudun ja opastamalla auton ruutuun. Pa(r)h(a)immassa tapauksessa kaverilla on keltainen riepu kädessä ja ystävällisesti hän haluaisi pestä/pyyhkiä autosi hiekkaisella rätillään. Pikkurahaa kannattaa siis kantaa mukanaan.

Otras cosas

Erottaako smogin ja pilvet?

Jotta ei ihan vainoharhailuksi menisi, niin viime viikonloppuna herkuteltiin maukkailla pihveillä ja mielettömän hyvillä katkaravuilla. Pihvejä nautittiin oikein kahteen otteeseen, kun perjantai-iltana käytiin argentiinalaisessa ravintolassa ja sunnuntaina meidät kutsuttiin naapuriin (eli tähän Condesin alueelle) nauttimaan grillin antimista. Välissä piti tietenkin harrastaa liikuntaa, ja käytiin vihdoin testaamassa vaelluskenkiä Cerro Provincialla. Meiltä kului 4,5 tuntia nousta ja laskeutua 1000 metristä 1800 metriin. Mutta oli se sen arvoista! Hiemanhan tuo rasitus tuntui etureisissä, vaikkei Cerron huipulle vielä(kään) edistytty. Pitänee varata siihen ihan kokonainen päivä tai pari päivää.

Jukka vaellusurakan puolivälissä eli laskeutuminen alkamassa.

Pääsimme vuorikävelyllä kosketuksiin paikallisen luonnon kanssa. Ylimmissä metrilukemissa bongattiin joko koira (niiden kanssa ihmiset noita polkuja täällä kiipeää) tai kettu. Ihmisiä se vältteli sen verran, että ketuksi epäiltiin. Toisaalta chileläiset katukoirat eivät haistelun lisäksi juuri hae ihmiskontaktia, ellet kävele suuri lihaköntti mukana ;) tai ole juoksulenkillä hämärän aikaan.

Kettuko?

Laskeutuessamme polkua alaspäin, näimme jonkun suuren siipivälin omaavan linnun erittäin läheltä. Kaverilla oli vahtipaikka aivan liki polkua ja se suoritti tarkkailulentoja aivan meidän lähettyvillä. Vähän pelotti, kun lintu liiteli parinkymmenen metrin päästä ja saattoi nähdä, että ei mikään pikkukotka ole kyseessä! Kotka (mahdollisesti joku mustarinta...) se kai oli, siipiväli oli hurja, muttei yllä gondorikotkan kokoon. En välittäisi kohdata kumpaakaan niistä enää kovin läheltä...

Voiko tästä kuvasta tunnistaa, mikä kotka/haukka kyseessä? Iso se oli!

Tulevana viikonloppuna onkin ohjelmassa halloweensyntymäpäiväjuhlat. Jipii. Santiagon keskusta on pullollaan kiinalaisten valmistamia muovikurpitsoja ja erilaisia kostyymejä, pääasiassa lasten koossa. Ja neljän tunnin sitkeän etsinnän jälkeen löysimme aikuisten koossa jopa hurjat kaksi erilaista naisten asua. Tietenkin aina voi ostaa kissankorvapannan ja kiinnittää hännän pepun korkeudelle, mutta eikö se ole vähän vanha juttu? Tuli ikävä kirpputoreja, täällä kun niitä on kovin vähän - eli en ole törmännyt yhteenkään.

Tuolla myö asutaan

Vainoharhoja

Chilessä ei ole myrkyllisiä tai myrkyttömiä käärmeitä, eikä oikeastaan mitään muutakaan järin ihmisen henkeä uhkaavaa eläimistöä. Elelin tyytyväisenä siihen asti, kun mulle kerrottiin araña del rincónista. Nyt tuntuu koko aika kutittavan, pistelevän tai muuta yhtä häiritsevää ja vainoharhaista. Yksi sellainen elää varmasti meidän asunnossa ja perustaa tänne jonkun hämähäkkiyhdyskunnan. Tai meidän varastossa, joka on likainen (hämppi tykkää), pimeä (hämppi tykkää), hiljainen (hämppi tykkää) ja satunnaisessa käytössä (edelleen se tykkää).

Myrkylliset hämpit on nopeita, vaarattomammat hitaita. Hitaita ei kannata kuulemma tappaa, koska ne syö niitä toisia hämppejä. Mutta miten hidas hämppi saa nopean hämpin kiinni? Ja että minäkö alan jotenkin testaamaan hämähäkin nopeutta sen kohdatessani? En enää tästä lähtien! Pitää siivotakin paljon useammin ja kurkistella pimeimpiinkin asunnon katonnurkkiin. Vuorilla liikkuessa ei voi istua minne sattuu, vaan mahdolliset hämähäkkiverkostot pitää ensin kartoittaa. Vaatteet ja kengät pitää ravistaa ja kopistaa ennen pukemista... Kai tämä vainoharha tästä vielä rauhoittuu, sitä paitsi, vain 3-4 % puremista johtaa kuolemaan. Älkääkä menkö sinne wikipediassa linkkinä olevalle sivustolle katsomaan kuvia niistä piston aiheuttamista arvista! Kyllä Chile on ihan turvallinen maa ja HAHHAAA, Helsingin yliopiston joku rakennus on ollut ko. hämpin valloittamana. Se voi siis elää Suomessakin!

Hace calor aquí en Chile

Lämmintä, aurinkoa ja UV-säteilyä! Täältä voi seurata lähes reaaliajassa Santiagon UV-indeksiä. SK30 on ollut käytössä ja kerran olen polttanut palan niskaa ja korvantaukset(?!), jotka muistan jatkossa rasvailla myös. Kunhan keli tästä vielä lämpenee, pitää uima-altaan reunalla ja vuorilla käyttää vielä korkeampaa suojausta. Täällä kaupungissa yllä leijuva saastepilvi varmaankin lieventää auringon vaikutusta jonkin verran.

Eilen sunnuntaina söin ehkä parasta ruokaa Chilessä. Olimme käymässä Los Andesin vuoristokaupungissa suomalais-ruotsalais-norjalais-espanjalaisporukalla. Muutama kilometri kaupungista Argentiinan rajalle päin vievän tien varressa on kansainvälistä ruokaa tarjoava ravintola La Table de France. Ja nammm! Minun annokseni oli kaniinia herkkusieni-artisokkakastikkeessa ja se oli herkkua. Eikä kellään seurueessamme ollut valittamista ruuasta tai hintatasosta, joka oli kohtuullinen. Suosittelen siis paikkaa, jos täällä päin liikutte :)

La Table de France

Lauantai-iltana lähdettiin etsimään Parque Centenariota, jossa oli juttujen perusteella menossa joku tapahtuma. Kävelymatka sisälsi muun muassa seitsemän uloskäyntiä omaavan liikenneympyrän ylittämistä. Liikennettä piisasi, eikä siellä ole suojateitä saati liikennevaloja! Hengissä selvittiin ja puistojuhlassa pääsi maistelemaan paikallisia ruokatuotteita ja viinejä. Ei paha :)

Degustación de vino en Parque Centenario

Ensi viikonloppuna pitääkin testata lauantaina hankitut vaellusvermeet. Jouduin lopulta nöyrtymään ja ostamaan uuden digipokkarin hyvin palvelleen Ixuksen tilalle. Koetettiin etsiä Canonin Ixusta kaupasta tilalle, mutta myyjän sanoin Ixus-mallia ei latinalaisessa Amerikassa myydä Ixuksena vaan heillä se on nimeltään PowerShot. Melkein uskoin :D Lopulta valitsin Nikonin pokkarin, ja tietenkin mukaan lähti 10 megan versio, joka oli halvempi kuin 8 megan malli. Myyjän mukaan niillä ei ollut muuta eroa kun 2 megaa (ja vähemmän megoja = kalliimpi hinta), estamos en Chile. Kuvat otettu siis uudella kameralla, jonka ominaisuuksia piti tietenkin testailla. Hyvin se toimii. Ixus levätköön rauhassa (meidän kaapissa).

Metrossa on renkaat!

Neljäs viikko Chilessä menossa ja viime reissulla palasin Suomeen neljän viikon jälkeen. Nyt on asennekin erilainen, mutta en kyllä vielä lähtisi, on niin paljon paikkoja näkemättä ja asioita tekemättä. Pitää päästä kävelemään vuorille, hevosvaellukselle, Argentiinaan, Pohjois-Chileen, Etelä-Chileen, kuumiin lähteisiin, kylpemään auringossa... Samalla sitten on jo vähäsen ikävä ystäviä ja kavereita, saunaa, tiskikonetta, omaa pesukonetta, ruokakermaa (15% rasvaa), turkinpippureita, miniluumutomaatteja, omaa tilavaa keittiötä, puhtaampaa ilmaa, Spotifyta ja tietenkin äitiä ja isiä sekä siskoja :). Lunta näen päivittäin Andien huipuilla, mutta ne on aika kaukana.

Vähän kiinteistöasiaakin - isoja asuntoja täällä. Ja paljon tyhjiä, valmiita asuntoja myös.

Mulle saa kirjoitella kuulumisia ja muuten vaan. Tämä blogi taitaa tällä erää olla mun olennaisin kuulumisten kertomistapa, mutta muitakin viestintävälineitä voi koittaa!

Todo bien aquí

Kaikki hyvin täällä! Kiitokset kannustavista viesteistä ja hyvistä ruokaresepteistä. Nyt ei jaksa valittakaan, vaikka onkin ollut pilvisiä päiviä pitkän viikonlopun jälkeen. Kamerakin korjaantui itsekseen kuin ihmeen kaupalla, joten mikäpä täällä on ollessa. Pilvisistä ja koleista keleistä huolimatta kesä lähenee täällä varmasti ja vääjäämättä. Virallisesti kesä alkaa kyllä vasta 21.12. kuten Chilen viisaimmisto (?) on joskus päättänyt. Viikonloppuna siirrettiin kuitenkin jo kellot kohti kesää ja aikaero Suomeen on enää kuusi tuntia.

Espanjan opiskelu sujuu mukavasti, ja pystyn jo kahvitauon aikana keskustelemaan espanjaksi muutakin kuin perinteiset Como estas? tai Como te llamas?. Tietokoneella en osaa tehdä kysymyksen eteen sitä väärinpäin olevaa kysymysmerkkiä ja käsin kirjoittaessanikin se teettää vaikeuksia. Ilmankin varmaan pärjää. Heittomerkkiä laitan korvakuulolta sopivan kirjaimen päälle ja joskus se osuu oikeaankin :).

Viime viikonloppu oli ensimmäinen viikonloppu, jolloin olimme Jukan kanssa enemmän reissun päällä kuin kotosalla. Lauantaina suunnattiin sadesäässä kohti eteläisen Santiagon outlet-taivasta. Meillä oli mukana paikallinen oppaamme Alvaro ja norjalainen toverimme Sascha. Ihan mukavia alennuksia ja tunnettuja merkkejä sieltä löytyi, mm. North Facella, Billabongilla ja Lacostella on omat outletit ja lisäksi löytyy muutamia paikkoja, joissa myydään useita merkkejä. Jossain parin-kolmen tai kymmenen moottoritien poistumisrampin päässä rättioutleteista oli myös kenkiä myyvät outletit. Lauantaipäivän kunniaksi liikkeet menivät kiinni jo kahden aikaan, joten aivan kaikkea ei ehditty penkomaan. Me gustan los outlets! Pitänee käydä niissä toisenkin kerran, sen verran jäi hampaankoloon :)

Lauantai-iltana mentiin porukalla seuraamaan Chile-Kolumbia MM-karsintapeliä paikalliseen ravintolaan. Musta taitaa olla hyvää vauhtia tulossa chileläinen kun saavuttiin Jukan kanssa paikalle, kun pelin toinen puoliaika oli alkanut ja kuviteltiin olevamme vain vähän myöhässä koko ottelun alusta! No, Chile voitti ja selvitti tiensä Etelä-Afrikan kisoihin. Kaduilla alkoikin sitten juhlat. Autot tööttäilivät rytmikkäästi ja Chilen liput liehuivat. Plaza Italialla lähempänä keskustaa oli sitten isommat bileet, joita tyydyimme katsomaan televisiosta.

Sunnuntaina reissattiin rannikolle. Sää oli parempi kuin lauantaina, aurinko paistoi ja asteita löytyi 16. Ensin suunnattiin San Antonion satamakaupunkiin. Kala ja merenelävät haisivat ja kadunvarsilla oli muutama pescaderia. Suunnattiin suoraan satamalaiturin tuntumaan ja siellä oli merileijonia! Yksi paistatteli päivää muutaman metrin päässä ihmisistä. Tietenkin muuan rohkea chileläinen halusi todistaa rohkeutensa tyttöystävälleen ja kiipesi aidan yli kuvauttamaan itsensä merijellonan kanssa. Komea karjunta (ja kuulemma karmea kalanlöyhkä) jellon suusta pääsi muttei se mitään tehnyt.

Paikallinen Darwin-palkinnon metsästäjä merileijonan kanssa.

San Antoniosta jatkettiin matkaa Algarrobon kaupunkiin ja lounaan jälkeen suunnattiin biitsille. Eikä ihan mille tahansa rannalle mentykään! San Alfonso del Mar löytyy Algarrobosta, ja siellä on maailman suurin murtovesiallas. No, altaan reunalle ei pääse, jollei ole sen reunalla olevien kerrostalojen asukki tai vuokralainen. Mutta hiekkarannalle saa mennä kuka vaan. Mieluummin me ihailtiinkin Tyynen valtameren isoja aaltoja kuin katseltiin jättikokoista allasta, jossa ei tapahdu mitään.

San Alfonso del Marin rannalla oli isot aallot!

Oikea pääkohteemme oli Isla Negra ja siellä Pablo Nerudan kotimuseo. Sinne mentiinkin viimeisenä ja meillä oli huikeat puoli tuntia aikaa tutustua paikkaan ennen sulkeutumista. Pitää mennä toistekin, että pääsee käymään talon sisätiloissakin.

Nerudan Pablon koti Isla Negrassa. Kuva otettu hautapaikalta.

Maanantaina oli vapaapäivä, koska Kolumbus löysi joskus Amerikan. Sen kunniaksi päätimme tutustua Santiagon lähialueen vaellustarjontaan. Netistä löysimme Cerro Provincian alueen ja otimme suunnan sinne. Sää oli enemmän kuin täydellinen vuorilla seikkailuun. Rohkeasti ja ennakkoluulottomasti suuntasimme maanantaikävelyllemme farkuissa, lenkkareissa ja aurinkorasvan sekä eväiden kanssa. Paikka löytyi helposti ja heti reitin alussa otettiin luuloja pois kun noustiin jyrkkää polkua pitkin. Teimme välissä myös sakkokierroksen ilmeisesti hevosvaellusreitillä, sillä emme tajunneet, että meidän pitää kiivetä rautalangalla suljetun portin yli matkaa jatkaaksemme. Lähdimme matkaan noin 1000 metrin korkeudesta ja kävimme pyörähtämässä 1300 metrissä ennen kuin käännyimme takaisin. Sakkokierroksen kanssa aikaa kului muutaman kilometrin seikkailuun noin 2,5 tuntia, joten ihan mistään pikku päiväkävelystä ei ollut kyse. Ensi viikonloppuna pitää ehkä ottaa suunta vaelluskenkäostoksille ja sen jälkeen lähteä testaamaan niitä tosikäytössä. Sen verran puraisi kärpänen maanantaikävelyllämme.

Tämän näköisissä maisemissa tehtiin maanantaikävely.

Hoy no es buen dia para mi

Tuntuu, että täällä on oltu jo kauan. Paljon kauemmin kuin kaksi viikkoa. Miten niin? No siitä, kun kaikki ei ole vain kivaa vaan jotkut asiat alkavat ärsyttää.

Kaduilla, metroasemilla, rappusissa matelevat ihmiset ärsyttävät. Eikä vain matelu, vaan tilan vieminen! Yksikin ihminen mahtuu tukkimaan jalkakäytävän niin, ettei ohi pääse ilman äänekästä metelöintiä. Vaikka edellä kulkeva joukko huomaisikin, että tulet takana ja etenet heitä nopeammin, ei elettäkään väistämisen tai tilan antamisen suhteen tapahdu. Kierrä siinä sitten juuri kastellun nurmikon kautta ja kastele kenkäsi. Tai vielä pahempaa, joudut kävelemään jalkakäytävällä olevan ritiläkannen päältä. Niistä kun joka 60 000. pettää... Vastaantulevatkaan eivät väistä, kävelenkin aamuisin päin ihmisten laukkuja ja olkapäitä kun eivät anna tilaa vastaantulijoille.

Riittävän leveä jalkakäytävä ohitukseen. (tässäkin kuvassa vähän kohinoita)

Metrossa sentään pääsen oikealla asemalla ulos kohteliaan ja samanaikaisesti käskevän "permiso"-pyynnön avulla. Aamu- ja lounasruuhkissa metrossa matkustaminen on suhteellisen mukavaa siihen nähden, kuinka paljon siitä minua on joskus varoitettu. Laukku vatsan puolelle ja käsi sen ympärille. Toisella kädellä pitää pitää kiinni jostain, sillä metron vauhti on hurja. Metroon tai metrosta kiirehdittäessä kenelläkään muulla ei sitten taas ole kiirettä, paitsi minulla. Onhan se kurjaa, kun joutuu kiipeämään raput ylös ulkoilmaan päästäkseen, mutta ei niissä sen takia tarvitse madella!

Täällä talojen sisäänkäyntien edustat ovat siistejä, kiitos vahtimestareiden!

Avautuminen jatkukoon... Niskaan ja korvien taakse on ilmestynyt jotain näppylöitä, ne eivät kutia. Ehkäpä pesuaineena käytetty kloori on syyllinen. Tilannetta seurataan ja ensi hätään pesin petivaatteet (en kloorilla...). Kamerakin on hajoamassa, kuten joistakin kuvista voi nähdä. En läheskään joka hetki kiinnitä huomiota siihen, että erotun joukosta. Joskus se kuitenkin alkaa ärsyttää ja ihmisten tuijotukseen kiinnittää enemmän huomiota. Aina voi tietenkin mulkoilla takaisin. Ehkäpä ensi kerralla kysyn joltain suomeksi "Mitä tuijotat?!", kun katseet käyvät hermoille.

Kaupassa joudun viettämään pitkän tovin riisivalikoiman ääressä, koska en tiedä, onko vaihtelevilla hinnoilla oikeasti merkitystä. Mitä jos halvinta riisiä joutuukin keittämään 30 minuuttia tai tekemään jotain ennakkovalmisteluita? Yleensä kalleimmat tuotteet ovat tuontitavaraa Euroopasta, kuten vakuumipakattu tortillariisi, josta saisi maksaa yli 3,5 euroa puolesta kilosta.

Espanjanopiskelua kauppalistan muodossa. Pahoitteluni tärähtäneestä kuvasta, kuvaajan vika.

Tein tai oikeammin yritin tehdä maanantaina pitsaa. Pitsajauhoiksi valitut moniviljajauhot osoittautuivat sekoitukseksi jauhoja, leseitä ja hiutaleita. Yritin silti. Taikinan ollessa valmis, tajusin, ettei meillä ole leivinpaperia. Eikun voitelemaan uunipeltiä ja onnea kokeilemaan. Pitsa oli uunissa 15 minuuttia (ohjeen mukaan, kokeilin muuten uutta reseptiä...), eikä ollut kypsä. Pohja ei ollut kokonaan kypsä edes 25 minuutin jälkeen, kun täytteet alkoivat uhkaavasti ruskistua. Puoliraaka päivällinen uunista ulos ja pelti kylpyammeeseen likoamaan, koska keittiön tiskiallas ja koko keittiö ylipäätään on niin pieni, ettei sinne mahdu. Leivinpaperi-sanalle ei löydy edes käännöstä sanakirjasta, joten sopii epäillä, ettei sitä löydy kaupastakaan. Pääsen siis jatkossakin pesemään uunipeltiä.

Jukka joutuu välillä oikeisiin töihin. Meidän keittiö ei ole näin tilava :/

Kun liikun jalan paikkaan, jossa olen käynyt aiemminkin, koetan miettiä reitin siten, että matkalla on mahdollisimman vähän kadunylityksiä. Matkalla espanjan tunneille joudun ylittämään kadun vain kerran. Jalankulkija on täällä nimittäin lainsuojaton. Valon palaessa punaisena autoilijoille, on vasemmalle kääntyvillä usein oikeus kääntyä muuta liikennettä varoen. Tämä tarkoittaa, että jalankulkijan tulee katsoa vihreän palaessa vielä kerran molempiin suuntiin ja sivuille, että tie on turvallista ylittää. Tämä sääntö pätee myös yksisuuntaisilla kaduilla, katso molempiin suuntiin. Siltikin joku mopo saattaa yllättää. Autothan voivat myös peruuttaa missä vain. Aina ei edes tajua kävelevänsä autotien yli, kun jalkakäytävä ikään kuin jatkuu samanlaisena suoraan eteenpäin. Jalankulkijana on oltava valppaana, jos näkee auton, jonka hätävilkut ovat päällä, voi sen olettaa tekevän lähes mitä tahansa aina keskelle risteystä pysähtymisestä koko kadunpätkän peruuttamiseen.

Näiden kahden viikon aikana olen aina ravintolassa saanut sitä, mitä olen tilannutkin. Aina ei niin ole. Voi olla, että ruokalistalla olevia ruokia ei olekaan tänään saatavana tai saat hiilihapollisen veden sijaan hiilihapotonta. Meidän vuokranantaja soitti pari viikkoa sitten sunnuntaina ja kertoi, että taulutelevisio tuodaan maanantaina kahden aikaan ja sohva vaihdetaan parin päivän sisään. Taulutelevisiota tultiin tuomaan maanantaina yhden aikaan, mutta sohvaa odotamme edelleen.

Pikkuviatkin alkavat ärsyttää kun hommat tuntuu menevän pieleen. Olen jo mm. tottunut siihen, ettei vessan oven lukko toimi eikä ovi edes kestä kunnolla kiinni. Vieraita pitää kyllä neuvoa asian suhteen. Tämä talo ja asunto ovat muuten toimivia. Onneksi kaapissa on myös salmiakkia, se auttaa ärsytykseen :)

Rappukäytävän pistoketta saavat käyttää vain palomiehet. Kertokaa mulle, mihin ne tarvii sähköä?

Espanjan opinnot ovat alkaneet ja edistyminen on hidasta mutta varmaa. Kotiläksyjäkin tulee samaan malliin, kuin viimeksi lukiossa. Onneksi alkamassa on pitkä viikonloppu, vaikkakin ilmeisen huonosäinen sellainen. Suunnitelmissa on kierrellä Santiagon ympäristössä mm. etelän outleteissa ja käydä Laguna Aculeolla. Ehkä käydään myös Isla Negralla (vai -ssa) ja toivottavasti haikkaamassa raikkaassa vuoristoilmassa!

Ilmeisesti hajoamassa olevalla kameralla saa hienoja taidekuvia ilman kuvankäsittelyä...