Chile on pitkä maa pohjois-eteläsuunnassa, ja senpä vuoksi maassa on erilaisia ilmastovyöhykkeitä. Myös Andit antavat oman eksoottisuutensa tälle maalle. Etelässä voi nähdä pingviinejä, jäätiköitä ja suomalaisen mielenrauhalle hyväätekevää metsää. Onpa siellä myös järvien alue. Pohjoisessa on maailman kuivin autiomaa Atacama sekä keitaita kuumilla lähteillä. Myös kuulaakso sekä Kuollutta merta suolaisempia uimapaikkoja löytyy. Keski-Chile on minulle tutuinta aluetta. Täällä on viinitiloja, välimerellistä ilmastoa ja kaupunkeja. Luulen, että niin Etelä- kuin Keski-Chilessä pääsee helposti vaeltamaan ja kokemaan luonnonläheisyyttä lyhyen matkan päässä kaupungista. Myös kuumia lähteitä löytyy melkein koko maan alueelta, samoin vuoristoa, yllätysyllätys.
Ihmiset ovat ystävällisiä, mutta eivät tule koskettelemaan. Ulkonäöltään paikallisista poikkeavaa tuijotetaan ja osoitellaan. Kerran pari pikkutyttöä seurasi minua vaatekaupassa kuin olisin ollut joku kuuluisa. Liian sinisilmäinen ei pidä olla, vaikka ihmiset ystävällisiä ja avuliaita ovatkin. Turistit tunnistaa helposti. Toisaalta olen liikkunut kaksin toisen ulkomaalaisen kanssa Santiagon keskusta-alueen kauppa-alueilla sekä Patronaton krääsäparatiisissa ilman mitään ongelmia. Ei kannata pukeutua huomiotaherättävästi - esimerkiksi kultaketjut, merkkivaatteet, jotka huutavat "olen rikas gringo, minulla on rahaa!" - ja käsilaukusta pitää muistaa pitää kiinni. Minulle on myös neuvottu, ettei illalla ulos lähtiessä kannata pukeutua "liian hienosti", mikä tarkoittaa sitä, että farkut ja joku toppi on ok, hiukset mieluusti ponnarille. Tämä siis, jos poistun tästä hienostoalueelta, mikä on kyllä melkein suotavaa :)
Espanjaa on hyvä osata edes auttavasti. Santiagossa ihmiset saattavat vielä pari sanaa osata englanniksi, mutta siihen se yleensä jää. Usein neuvoa kysyessä lehtikioskinkin myyjä haluaa sanoa osaamansa sanat englanniksi, mikä taas voi aiheuttaa hämmennystä ja sekaannusta, koska espanjaksi hän sanoo yhtä ja englanniksi toista. Onhan se eri asia kävellä 5 kadunväliä kuin 10 kadunväliä ja sitten kääntyä vasemmalle. Maalaisjärjellä pärjää kyllä aika pitkälle.
Espanjan kielen ymmärtäminen helpottaa myös blondeille huutelevien kavereiden ymmärtämistä, vaikka joskus tekisi mieli olla ymmärtämättäkin. Toisaalta, vislaukset ovat kansainvälistä kieltä, mutta entäs maiskuttelu?? Huomiottahan ne jäävät, mutta ei niitä voi aina olla kuulematta. Sitä vaan miettii, saavuttaako sillä viheltelyllä, huutelulla tai maiskuttelulla yhtään mitään. Kai niistä huomionosoituksista pitäisi nyt nauttia, kun niitä tulee oikein roppakaupalla. Kulkiessani kadulla mekossa, jota kehtaisin Suomessa käyttää jopa työpaikalla, sain niin paljon huomiota, että tiedän lämpimämmillä säillä jättää pikkushortsit ja -topit omalla parvekkeella ja pihalla käytettäviksi. En kyllä Suomessakaan kulje kadulla "puolialasti", mutta täällä pitää tiedostaa enemmän, mitä päälleen laittaa.
Piristävää kanssakäymistä ventovieraiden kanssa on jokapäiväiset tervehdykset. Kotoa lähtiessäni huikataan talon vahtimestareiden kanssa huomenet/iltapäivät/yöt ja palatessa myös. Kävelymatkalla metroasemalle morjestan myös naapuritalon, hmm.., kenties puutarhuria? Muiden ihmisten huomioiminen on mukava tapa.
Luokkayhteiskunta ja tapa, millä ihmiset kohtelevat eri luokkiin kuuluvia, on asia, jota en suomalaiseen tasapäistämiseen tottuneena pysty ymmärtämään. Asuttamallani alueella asuvat varakkaat paikalliset eivät astu jalallaankaan metroon tai muihin julkisiin kulkuneuvoihin. Oma auto ja varavaihtoehtona taksi ovat ainoat sopivat kulkuneuvot. Eihän täällä nyt kävelläkään 5 minuuttia pidempiä matkoja! Olenpa nähnyt paikallisessa supermarketissa myös rouvan, jolle ostostenpakkaajan piti tulla nostamaan ostokset liukuhihnalle. Kaikki eivät itse käy edes kaupassa, vaan nana hoitaa ruokaostokset. Puolen päivän jälkeen supermarketit ovatkin täynnä sininen työasu päällään kulkevia naisia, joilla on pitkä lista kädessään ja kärri täynnänsä tavaroita.
Jos tämän alueen asukkaat eivät astu jalallaan metroon, niin muualla asuvat santiagolaiset eivät välttämättä millään ilveellä halua tulla koko kyseiselle alueelle. Toisaalta ymmärrän sen, alue on täysin toisesta maailmasta kuin lähes slummimaiset asuinalueet esimerkiksi lentokentältä kaupunkiin päin ajettaessa. On puistoja, joista huolehditaan päivittäin, ja kadut ovat aina siistissä kunnossa. Ravintoloissa on täysin erilainen hintataso kuin muutama kortteli länteen päin. Tietenkin näiden ääriluokkien (oikeastaan kaikkein varakkaimmat asuvat vielä meidän aluettamme idempänä/pohjoisempana vuorenrinteille rakennetuissa condoissaan muurien takana) välillä on paljon ihmisiä ja luokkia. Ei Chile olisi kehittynyt valtio, jos suurimmalla osalla ihmisistä olisi muoviläpäre kattonaan, suurimmalla osalla on siis talo/koti, jossa on seinät, katto ja ikkunatkin jopa. Samaan aikaan on kuitenkin menossa kampanja, jossa jokaiselle halutaan katto pään päälle.
Puistoissa ja kaduilla elävät koirat ovat Chilelle tyypillinen piirre. Koirat ovat onnellisempia, kun saavat elää vapaana. No, ne eivät ainakaan hypi ihmisten päälle tai hauku juuri koskaan. Miinuksena et voi koskaan tietää, mitä kapiaisia koira kantaa turkissaan. Täällä näkee paljon myös kolmijalkaisia hurttia, jotka herättävät vimmaisimmankin kissaihmisen sympatiat. Niinpä ravintolassa syömättä jääneet pihvinjämät tulee kannettua alueen katukoirille. Jostain kuulin juttua, että ainakin osalla koirista on rokotukset kunnossa, sillä niillä on periaatteessa omistaja, joka maksaa rokotukset sun muut, mutta koira kulkee vapaana missä haluaa.
Suomessa romanikerjäläiset riepovat ihmisten hermoja ja toiset taas tuntevat piston sydämessään, jos eivät anna kolikkoa pyytäjälle. Täällä on paljon rahanpyytäjiä. On niitä, jotka kiertelevät joka päivä tietyillä alueilla ihan vaan pyytämässä rahaa kaikilta. Eräskin mies toivottaa minulle joka kerta, kun kieltäydyn antamasta rahaa, "Que te vaya MAL!", kun normaalisti toivotetaan muuten samaa, mutta korvataan viimeinen sana "bien"-sanalla. Jostain syystä kyseinen kaveri ei saa kolikoitani jatkossakaan. Liikennevaloissa näkee usein todella taitavia akrobaatteja, jonglöörejä ja muita lahjakkuuksia, jotka saavat elantonsa ruuhkissa istuvilta autoilijoilta.
Täällä yrittäjyyttä näkee joka kulmalla. On sanomalehtimyyjiä, mansikan-, parsan- tai minkätahansavihanneskasviksenmyyjiä liikennevaloissa ja risteyksissä. Jokaisen kaupan tai muun pysäköintialueilla on "oma liikenteenohjaaja" joka tienaa rahaa näyttämällä vapaan pysäköintiruudun ja opastamalla auton ruutuun. Pa(r)h(a)immassa tapauksessa kaverilla on keltainen riepu kädessä ja ystävällisesti hän haluaisi pestä/pyyhkiä autosi hiekkaisella rätillään. Pikkurahaa kannattaa siis kantaa mukanaan.
Ihmiset ovat ystävällisiä, mutta eivät tule koskettelemaan. Ulkonäöltään paikallisista poikkeavaa tuijotetaan ja osoitellaan. Kerran pari pikkutyttöä seurasi minua vaatekaupassa kuin olisin ollut joku kuuluisa. Liian sinisilmäinen ei pidä olla, vaikka ihmiset ystävällisiä ja avuliaita ovatkin. Turistit tunnistaa helposti. Toisaalta olen liikkunut kaksin toisen ulkomaalaisen kanssa Santiagon keskusta-alueen kauppa-alueilla sekä Patronaton krääsäparatiisissa ilman mitään ongelmia. Ei kannata pukeutua huomiotaherättävästi - esimerkiksi kultaketjut, merkkivaatteet, jotka huutavat "olen rikas gringo, minulla on rahaa!" - ja käsilaukusta pitää muistaa pitää kiinni. Minulle on myös neuvottu, ettei illalla ulos lähtiessä kannata pukeutua "liian hienosti", mikä tarkoittaa sitä, että farkut ja joku toppi on ok, hiukset mieluusti ponnarille. Tämä siis, jos poistun tästä hienostoalueelta, mikä on kyllä melkein suotavaa :)
Espanjaa on hyvä osata edes auttavasti. Santiagossa ihmiset saattavat vielä pari sanaa osata englanniksi, mutta siihen se yleensä jää. Usein neuvoa kysyessä lehtikioskinkin myyjä haluaa sanoa osaamansa sanat englanniksi, mikä taas voi aiheuttaa hämmennystä ja sekaannusta, koska espanjaksi hän sanoo yhtä ja englanniksi toista. Onhan se eri asia kävellä 5 kadunväliä kuin 10 kadunväliä ja sitten kääntyä vasemmalle. Maalaisjärjellä pärjää kyllä aika pitkälle.
Espanjan kielen ymmärtäminen helpottaa myös blondeille huutelevien kavereiden ymmärtämistä, vaikka joskus tekisi mieli olla ymmärtämättäkin. Toisaalta, vislaukset ovat kansainvälistä kieltä, mutta entäs maiskuttelu?? Huomiottahan ne jäävät, mutta ei niitä voi aina olla kuulematta. Sitä vaan miettii, saavuttaako sillä viheltelyllä, huutelulla tai maiskuttelulla yhtään mitään. Kai niistä huomionosoituksista pitäisi nyt nauttia, kun niitä tulee oikein roppakaupalla. Kulkiessani kadulla mekossa, jota kehtaisin Suomessa käyttää jopa työpaikalla, sain niin paljon huomiota, että tiedän lämpimämmillä säillä jättää pikkushortsit ja -topit omalla parvekkeella ja pihalla käytettäviksi. En kyllä Suomessakaan kulje kadulla "puolialasti", mutta täällä pitää tiedostaa enemmän, mitä päälleen laittaa.
Piristävää kanssakäymistä ventovieraiden kanssa on jokapäiväiset tervehdykset. Kotoa lähtiessäni huikataan talon vahtimestareiden kanssa huomenet/iltapäivät/yöt ja palatessa myös. Kävelymatkalla metroasemalle morjestan myös naapuritalon, hmm.., kenties puutarhuria? Muiden ihmisten huomioiminen on mukava tapa.
Luokkayhteiskunta ja tapa, millä ihmiset kohtelevat eri luokkiin kuuluvia, on asia, jota en suomalaiseen tasapäistämiseen tottuneena pysty ymmärtämään. Asuttamallani alueella asuvat varakkaat paikalliset eivät astu jalallaankaan metroon tai muihin julkisiin kulkuneuvoihin. Oma auto ja varavaihtoehtona taksi ovat ainoat sopivat kulkuneuvot. Eihän täällä nyt kävelläkään 5 minuuttia pidempiä matkoja! Olenpa nähnyt paikallisessa supermarketissa myös rouvan, jolle ostostenpakkaajan piti tulla nostamaan ostokset liukuhihnalle. Kaikki eivät itse käy edes kaupassa, vaan nana hoitaa ruokaostokset. Puolen päivän jälkeen supermarketit ovatkin täynnä sininen työasu päällään kulkevia naisia, joilla on pitkä lista kädessään ja kärri täynnänsä tavaroita.
Jos tämän alueen asukkaat eivät astu jalallaan metroon, niin muualla asuvat santiagolaiset eivät välttämättä millään ilveellä halua tulla koko kyseiselle alueelle. Toisaalta ymmärrän sen, alue on täysin toisesta maailmasta kuin lähes slummimaiset asuinalueet esimerkiksi lentokentältä kaupunkiin päin ajettaessa. On puistoja, joista huolehditaan päivittäin, ja kadut ovat aina siistissä kunnossa. Ravintoloissa on täysin erilainen hintataso kuin muutama kortteli länteen päin. Tietenkin näiden ääriluokkien (oikeastaan kaikkein varakkaimmat asuvat vielä meidän aluettamme idempänä/pohjoisempana vuorenrinteille rakennetuissa condoissaan muurien takana) välillä on paljon ihmisiä ja luokkia. Ei Chile olisi kehittynyt valtio, jos suurimmalla osalla ihmisistä olisi muoviläpäre kattonaan, suurimmalla osalla on siis talo/koti, jossa on seinät, katto ja ikkunatkin jopa. Samaan aikaan on kuitenkin menossa kampanja, jossa jokaiselle halutaan katto pään päälle.
Puistoissa ja kaduilla elävät koirat ovat Chilelle tyypillinen piirre. Koirat ovat onnellisempia, kun saavat elää vapaana. No, ne eivät ainakaan hypi ihmisten päälle tai hauku juuri koskaan. Miinuksena et voi koskaan tietää, mitä kapiaisia koira kantaa turkissaan. Täällä näkee paljon myös kolmijalkaisia hurttia, jotka herättävät vimmaisimmankin kissaihmisen sympatiat. Niinpä ravintolassa syömättä jääneet pihvinjämät tulee kannettua alueen katukoirille. Jostain kuulin juttua, että ainakin osalla koirista on rokotukset kunnossa, sillä niillä on periaatteessa omistaja, joka maksaa rokotukset sun muut, mutta koira kulkee vapaana missä haluaa.
Suomessa romanikerjäläiset riepovat ihmisten hermoja ja toiset taas tuntevat piston sydämessään, jos eivät anna kolikkoa pyytäjälle. Täällä on paljon rahanpyytäjiä. On niitä, jotka kiertelevät joka päivä tietyillä alueilla ihan vaan pyytämässä rahaa kaikilta. Eräskin mies toivottaa minulle joka kerta, kun kieltäydyn antamasta rahaa, "Que te vaya MAL!", kun normaalisti toivotetaan muuten samaa, mutta korvataan viimeinen sana "bien"-sanalla. Jostain syystä kyseinen kaveri ei saa kolikoitani jatkossakaan. Liikennevaloissa näkee usein todella taitavia akrobaatteja, jonglöörejä ja muita lahjakkuuksia, jotka saavat elantonsa ruuhkissa istuvilta autoilijoilta.
Täällä yrittäjyyttä näkee joka kulmalla. On sanomalehtimyyjiä, mansikan-, parsan- tai minkätahansavihanneskasviksenmyyjiä liikennevaloissa ja risteyksissä. Jokaisen kaupan tai muun pysäköintialueilla on "oma liikenteenohjaaja" joka tienaa rahaa näyttämällä vapaan pysäköintiruudun ja opastamalla auton ruutuun. Pa(r)h(a)immassa tapauksessa kaverilla on keltainen riepu kädessä ja ystävällisesti hän haluaisi pestä/pyyhkiä autosi hiekkaisella rätillään. Pikkurahaa kannattaa siis kantaa mukanaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti