Viikonloppu sujui leppoisasti Mendozassa. Matkasimme molempiin suuntiin Jukan työkaverin, Eduardon kyydissä. Mies käy Santiagossa töissä ja reissaa välillä viikonlopuiksi perheensä luo Mendozaan. Matkantekoa kesti 6,5 tuntia ja maisemat olivat ihailemisen arvoisia. Korkeimmillaan kävimme 3200 metrin korkeudessa. Tullissakaan ei ollut minkäänlaisia ongelmia, etenkään Argentiinaan päin mentäessä. Chileen tultaessa meiltä tiukattiin, ostimmeko käsitöitä, jotka sisältävät puuta tai ehkä mausteita, hedelmiä tai lihaa. No tietenkään ei ostettu, koska tiedettiin, ettei niitä saa viedä rajan yli. Viiniä sentään ostettiin kaksi pulloa, kävimmehän sentään Argentiinan kenties kuuluisammalla viinialueella.
Mendoza on oikeastaan autiomaassa, mutta kiitos antiikinaikaisen kastelusysteemin, kaupunki elää ja voi hyvin. Kasteluojat tai -uomat hieman hirvittivät, varsinkin perjantai-iltana kun kaupunkiin saavuttuamme lähdimme illan hämärässä etsimään ruokapaikkaa. Olimme varanneet majapaikan etukäteen, ja valinta vaikutti nettisivun kuvien perusteella taloudelliselta ja toimivalta. Hotellissa huoneen lattialla oli hiuksia ja ilmastointi ei meillä ainakaan pelittänyt, eikä kukaan suvainnut neuvoakaan, kuinka se toimisi. Yö menikin torkkuessa hiestä märkänä, sillä lämpötila pysytteli tiukasti yli +20 asteen yölläkin (klo 22 aikaan lämmintä oli vielä +28). Aamun tullen vaihdoimmekin pikapikaa majapaikkaa, eikä toisena yönä kärsitty kuumuudesta.
Acequias eli kastelu-uomat katujen varsilla
Mendoza on mukavan rento ja jopa liiankin rauhallinen vierailukohde. Sunnuntaina keskustassa oli auki vain turisteille käsitöitä myyvät liikkeet sekä kauppahalli. Pari päivää kului kuitenkin vallan mukavasti. Lauantaina hyppäsimme Eduardon ja Marisolin kyytiin ja matkasimme kaupungin eteläpuolelle Valle de Ucoa kohden. Harmittavasti kyseisellä alueella yksikään viinitila ei ollut avoinna, emmekä siis päässeet kierrokselle ja maistamaan viinejä. Onneksi saimme nauttia hyvästä ruuasta sekä maukkaasta viinistä ruuan kanssa. Paikallinen herkku on parillada, eli possua grillissä tehtynä. Jälkiruuaksi tietenkin helados artesanales (paikallisia jäätelöitä) ja nopean kaupunkikierroksen jälkeen olimmekin Jukan kanssa melko kypsiä lepoasentoon.
Seinämaalauksia
Sunnuntaina tutustuimme keskustaan kävellen ja kävimme lounaalla El patio de Jesús María -ravintolassa. Ruoka oli todella hyvää ja paikka tuli hetkessä täyteen kun paikalliset perheet tulivat sunnuntailounaalle. Pihviä ja liha-tomaatti-sipuli-vartaita salaatin kanssa oli meidän valintamme ja kielen se ruoka oli viedä mennessään! Melkoisen hyvä valinta oli Suomen itsenäisyypäivän lounaaksi :)
2 kommenttia:
Vautsi! Ootte törmänneet Banksyn seinämaalaukseen (tai ainakin aika hyvään kopioon, sillä google ei ainakaan mulle kertonut pitäisikö Mendozassa olla Banksya vai ei...)! Ja kivan kuuloinen reissu muutenkin (onko nyt viisumi voimassa loppuun saakka, vai tarviitko erillisen reissun vielä sitä varten?)!
Hmm... Voi hyvinkin olla Banksy tai hyvä kopio, luulen, että ehkä ihan aitokin. Banksylla taitaa olla tässä meidän lähikadullakin rottia maalattuna, tai ainakin oli vielä mun viime reissulla. Eli Santiagossa ja Isidora Goyenechea kadulla.
Viisumi on nyt taas 90 päivää lisää, ja jos paluulento lähtee 8.3. niin siihen on muistaakseni 92 päivää tosta Chileen paluustani (jonka ne ystävällisesti leimasi 7.12. vaikka oli vielä 6.12. Argentiinalaisten mukaan palasin 8.12. :D). Eli tässä ehkä "joutuu" vielä käymään vaikka Buenos Airesissa, jos olen täällä maaliskuulle asti. Pitäkäähän peukkuja, että mun työnhaku tuottaisi tuloksia!
Lähetä kommentti