Fin de semana fue bueno!

Nyt se kesä on kai sitten alkanut, ilmojen puolesta ainakin! Tässä on tullut lekoteltua uima-altaan reunalla parina päivänä ja kiiteltyä kämppämme ilmastointia. Paikallisten mukaan vielä ei ole edes ollut kunnon uima-allaskelejä ja minä vallan hikoilin siellä auringossa! Myös perjantaina sateisesta Temucosta Santiagoon saapuneet suomalaisvieraamme - Siina, Jani ja Maija - kiittelivät Santiagon lämpöä ja auringonpaistetta.

Itäistä Santiagoa, eli meidän aluettamme

Läntistä Santiagoa

Kierrätimme ohikulkumatkalla olleita lomalaisia perjantaina ympäri Santiagoa. Ensin kierrettiin meidän lähialueellamme ja kävimme kaupungin kenties koreimmassa ostoskeskuksessa syömässä. Parque Araucosta suunnaksi otettiin Santiagon keskusta, jonne siirryttiin Providencian kautta ja siitä sitten Bellavistaan. Funicular kuljetti meidät Cerro San Cristobalin huipulle, josta näkee kaupungin kahdella silmäyksellä - länteen ja itään päin. Seuraavaksi suunnattiin Barrio Lastarrian kautta kävellen kohden Plaza de Armasia. Perjantai-illan ruuhkassa keskustassa kävely oli melkoisen epämiellyttävää. Kadut olivat täynnä microja eli paikallisbusseja sekä henkilöautoja ja melu ja ilmanpuhtaus oli sen mukaista. Köhköh! Hengissä, mutta keuhkot täynnä pienhiukkasia siitä selvisimme ja illasta käytiin vielä katsastamassa Pio Nono, josta suunnattiin ajoissa nukkumaan lauantain seikkailut jo mielissämme.

Matkan varrelta bongattu paikallinen ravintola...

Lauantaina otettiin suunnaksi rannikko ja siellä erityisesti Isla Negra. Pitihän se Pablo Nerudan talo käydä katsastamassa paremmalla ajalla ja säällä. Chilen rannikolla on yleisesti viileämpää kuin välimerellisen ilmaston sisämaassa. Tällä kertaa tarkenimme kuitenkin ilman paksuja pitkähihaisia, pitkät lahkeet ja ohuemmat neuleet olivat kuitenkin tarpeen. Pablon talo oli sisältä rakennettu 30 vuoden aikana laivamaiseksi ja kyllä makuuhuoneen näköala äärettömälle Tyynelle merelle kelpaisi minullekin! Tavaramäärä talossa on vallan käsittämätön, melkoinen keräilijäluonne Nobel-palkittu runoilija on ollut. Sisällä ei kuitenkaan saanut kuvata, joten simpukoiden, viinikarahvien, piippujen, pullolaivojen, laivojen keulakuvien, viinilasien ja muiden tavaroiden määrä jää mielikuvituksenne ja Googlen kuvahaun varaan.

Harvinainen näky Chilessä, postilaatikko

Seinämaalaus Isla Negrassa

Ennen päivän jatkumista lounastimme museon ravintolassa. Reineta Pablon tapaan oli herkullista ja lounastaessa nautimme myös auringonsäteistä sekä merellisestä maisemasta. Jälleen kerran suuntasimme Algarroboon ja San Alfonso del Marin allasta ihmettelemään. Enemmän taisimme kyllä nauttia meren tuoksusta ja kohinasta sekä päivälevosta rannalla. Taskut ja housunpuntit täynnä hiekkaa suuntasimme lopulta Valparaison miradorin (näköalakukkula) kautta takaisin Santiagoon. Päivän päätteeksi illallistimme Barrio Brasilissa jossain kahvila-ravintolassa muutaman euron hintaan. Raikas meri-ilma teki tepposensa ja yhdentoista aikaan olimme kaikki vahvasti Nukkumatin unihiekat silmissä.

Päivänokoset rannalla

En ollut aiemmin liikkunut Chilessä viiden suomalaisen voimin. Matkassa oli kolme vaaleata tyttöstä ja kaksi vaaleaa viikinkiä. Lounaspaikan tarjoilijat tiesivät formulakuskimme ja illallispaikkaa etsiessämme saimme kahvilapöytien ohi kulkiessamme aplodit... Plaza Brasililla kävimme myös omituisen keskustelun kahden chilenon kanssa siitä, kuinka me voimme olla menossa nukkumaan kun ilta on vielä niin nuori. Tai ei se koskaan käynyt selväksi, mitä kaveri halusi kertoa tai tietää, sen verran sekavaa se esiintyminen oli. Harmittomia veikkoja kuitenkin ja Barrio Brasilista jäi sympaattinen mielikuva.

Sunnuntai on taas kerran ollut perinteinen ei-tehdä-muuta-kun-käydään-kaupassa-ja-palautetaan-auto-päivä. Siina ja Jani viettivät sunnuntain vielä meidän kanssa, ennen kuin ottavat yöbussin kohti La Serenaa. Syötiin taas kunnolla, tällä kertaa argentiinalaisessa pihviravintolassa. A la Leña Asados tarjosi toistamiseen maukkaat pihvit ja kohtuulliseen hintaan. Ravintolan pihvikoko on miehekkäästi joko 350 grammaa tai puoli kiloa, joten tilasimme yhdet molempia kokoja. Myös lisukkeiden koko on niin suuri, että kahdessa kulhossa oli meille riittävästi. Neljä henkeä sai mukavasti mahat pullolleen ja kukkaro keveni suomalaisittain lähes naurettavat 40 euroa koko seurueelta.

Auringonpaistetta kuvan välityksellä Suomeenkin :)

Tulevalla viikolla voidaankin sitten keskittyä kuntoiluun, espanjan kielen harjoittamiseen ja auringosta nauttimiseen. Ohessa Jukka käy töissä ja suunnittelemme tulevan viikonlopun Mendozan matkaa. Lauantain matkalla kuunnelluista Suomirokki-levyn biiseistä voidaan jättää Miljoonasateen Marraskuu hyvillä mielin taakse ja jatkaa joulukuuhun Tehosekoittimeen tahtiin... Polttaa, asfaltti polttaa....

Tulkaa kylään :)

Kuvia huomenna, nyt pitää mennä nukkuu, kello on jo yli 11. Öitä! Ja hyvää huomenta Suomi :)

Getting there

Aurinko hellii, taas vaihteeksi. Chilen outo kevät on opettanut olemaan odottamatta liikoja. Tämä viikko voi olla mukavan kesäinen, mutta ensi viikosta en voi tietää ennen kuin viikon päästä. Onneksi mun loma on tällä kertaa sen verran pitkä, ettei parin viikon epämääräiset säät sitä kauheasti hetkauta.

Viime viikonloppuna otettiin vaihteeksi rennosti. Meillä ei ollut mitään suunnitelmia, paitsi lauantaina piti käydä kaupassa hankkimassa tulevalle viikolle muonaa. Kumma kyllä, keskellä viikkoakin pitää juosta kaupassa vaikka viikonloppuna olisikin kantanut muutaman kassillisen ruokaa kotiin. Tänäänkin lähden metsästämään mustikoita, kuulemma kahden ketjun kaupoissa niitä saattaa olla. Mutta se ei tarkoita, että niitä saisi joka päivä, se on kiinni tuurista ja jostain ihmeellisyyksistä.

Aion leipoa mustikkapiirakan Jukan synttäripäivän kunniaksi. Suurta hauskuutta leipomiseen tuovat leivinjauheen, vaniljasokerin sun muun olennaisen metsästys. Sanakirjastakaan ei ollut apua, kun etsin leivinjauhetta. Eilen kaupasta tullessani pistin googleen polvo para hornear, joka nyt ilmeisesti osuu lähimmäksi leivinjauhetta. Sanakirjan mukaan kun leivinjauhe on levadura en polvo, no, voi olla sitä vaikka Espanjassa tai Meksikossa muttei Chilessä. Sanakirja on joskus todella hämäävä, kun espanja puhutaan useissa maissa, joissa kaikissa on muodostunut sanoille omia merkityksiä ja sanontoja. Lähinnä neutraalit sanonnat ja merkitykset löytyvät sanakirjasta, muuten googeli ja netti ovat oiva apu. Niin, vaniljasokeria en löytänyt, taidan kokeilla vaniljaesanssin käyttöä, noita makusiirappeja kun on kaupan hyllyt pullollaan.

Mustikanmetsästyksen lisäksi koetan tänään hankkia meille liput Metallican keikalle. Bändi on keikkaillut eteläisessä Amerikassa viimeksi 1999 ja vuodenvaihteen jälkeen keikkaa pukkaa lähes kaikissa mantereen isoimmissa kaupungeissa. Liman keikka myytiin loppuun päivässä, Santiagossa lippuja on 50 000 ja fanimyynti alkoi eilen, nettimyynti viime yönä ja lippupisteet aukeavat klo 11 tänään. Katsotaan, saadaanko lippuja.

Valmis piiras ja leivontaohje :)

Lähiajan suunnitelmissa ollut reissu Pohjois-Chileen on muuttamassa suuntaa itään ja Argentiinan puolelle. San Pedro de Atacaman matka tulisi niin hinnakkaaksi, että katsottiin Mendozan reissun olevan houkuttelevampaa. Samalla tulee hoidetuksi minun viisumiasiat ja nähtyä pohjoista Argentiinaakin. Mendozassa on lämmintä, viinitiloja pyörämatkan etäisyydellä sekä maukasta argentiinalaista lihaa. Matka tehdään bussilla tai henkilöautolla ja reissu tapahtuu Andien ylitse, muun muassa Aconcagua-huipun läheltä. Ei se huono reissu voi olla!

Viime kirjoituksessa avauduin hieman paikallisesta kuntosalikulttuurista. No, eilen testasin BodyPumpin eri ohjaajalla. Oi, se tunti oli herkkua! Musiikin volyymi kohdallaan ja ohjaaja todellinen ammattilainen. Nautin! Nyt on sitten jalat ja käsivarret kipeinä kun parin kuukauden tauon jälkeen rehkin ensi kertaa painojen kanssa. Keskiviikkona ehkä taas sinne Combatiin korvatulppien kanssa :)

Ja joo, kuvia tulee, kunhan tässä ehdin ottamaan uusia ;)

Hei muuten, olisi kiva tietää, kuka tätä lukee ja mitä kautta tänne eksyit, jätä terkut!

Cuanto hay mas ruido, tanto mejor?

Eli mitä enemmän meteliä, sitä parempiko? Olin tänään ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen ja ensimmäistä kertaa ikinä Chilessä BodyCombat-tunnilla. Ohjaaja oli tuttuun tapaan pieni ja pippurinen naisihminen, jolla on tekniikka hallussa. Myös tunnin osallistujat näyttivät a) hyväkuntoisilta ja jopa pelottavan lihaksikkailta b) siltä, etteivät olleet ensimmäistä kertaa combatissa.

Sillä, ymmärsinkö minä mitään ohjeista tai ohjaajan puheesta ylipäätään, ei ollut mitään väliä. Ohjaajalla ei ollut mikkiä, vaan hän huuteli kovalla, mutta kuulumattomalla äänellä ohjeita. Salissa soi musiikki niin kovalla, että biisien (tai trackien, kuten combatissa kuuluu sanoa) välissä korvissa humisi ja vinkui. Auta armias, kun päästiin muy thai -biisiin! Valehtelematta pitelin välillä sormia korvissa kun 1) tuntui pahalta ja 2) kuulosti pahalta. Biiseistä ei kuule rytmiä, laulajan ääni särkee ja bassotkin hukkuvat siihen tasaiseen volyymit kaakkoon huudatukseen. Onneksi en ollut ensikertalainen muuta kuin chileläisellä BodyCombat-tunnilla!

Täällä taitaa kuntoilun merkitys olla se, että tehdään TÄYSILLÄ, kun musiikkikin soi TÄYSILLÄ. Ei ole niin väliä, oletko tunnilla ensimmäistä kertaa, kunhan vaan teet kaiken täysillä. Tekniikkaa kyllä ohjeistettiin trackien aikana, tauoilla ei ollenkaan. Onneksi suurin osa trackeista oli mulle tuttua huttua, osa kylläkin mun mielestä jopa vuosien takaa. Vaikeimmat hyppypotkut ja katat oiotaan helpoiksi, ainakin tänään niin tehtiin. Ja porukka tulee ja menee tuntien aikana miten tykkää.

Yllätyin siitä, että alkuiltapäivän aikana kuntosali oli täynnä porukkaa. Siis kesken työpäivän. Mutta kai se on täällä ihan normaalia, kun työpäivät on helposti seiskaan-kahdeksaan asti kestäviä. Sinne ne muut naiset jäi tukkaansa föönaamaan ja suoristamaan (sali tarjoaa kuivaajan ja suoristusraudan, ei shampoota) sekä ehostamaan itseään sen näköisesti, että toimistoon olivat palaamassa.

Kieltämättä tuli ikävä SATSin tunneille, siellä sentään huudetaan ja kiljutaan yhteen ääneen, täällä jokainen tekee niinkuin itse parhaaksi näkee. Kyllä minä saan treenattua täälläkin vallan hyvin, mutta jotain jää puuttumaan. Multa jäi puuttumaan se treenin jälkeinen hyvä fiilis, kokonaisvaltaisen hyvä fiilis. Pukkarissa sain vielä huutia siivoojalta (pukkarissa päivystää koko ajan siivooja), kun minulla ei ollut sandaaleja suihkuun mennessä. Ohjeistus tuli tietenkin nopeasti ja jollain käsittämättömällä murteella. En ymmärtänyt ja varmaan näytin kysymysmerkiltä. No, kukaan pukkarissa ei osannut englantia. Ei se mua haitannut, kysyin sitten joltain, että pitääkö mulla seuraavan kerran olla sandaalit ja näinhän se oli. Ja kaikki, KAIKKI, näyttivät tuntevan toisensa, paitsi minä... Ehkäpä asia korjaantuu tässä kuukauden aikana.

Pahoittelen tällaista avautumispostausta, mutta tiedän, että ainakin muutama lukija ymmärtää yskän :) Pää pystyssä kohti uusia seikkailuja a.k.a. taisteluita täällä mennään kuitenkin. Tavoitteena on, että henkilökunta ja muut ihmiset kuntosalilla puhuisivat mulle vaan espanjaa. Nää kun helposti pitää vaan pöljänä jos et heti tajua niiden nopeasta solkotuksesta mitään. "Mas lento, porfa", ei edes auta, joka kerta ainakaan. Ensi kerralla otan ainakin korvatulpat mukaan. Ja ehkä nappikuulokkeet, koska juoksumatoissa, kuntopyörissä jne. on omat tv-näytöt, melko luksusta!

Reissumiestä vaelluksella

Terrrrveiset täältä meidän asunnon aurinkoiselta parvekkeelta. Lämmintä riittää ja talon uima-altaalla meininki on kuin Välimeren lomakohteissa. Päivän maksimilämpötila on tänään +31 tai 32 astetta, ennusteesta riippuen. Kyllä tässä parvekkeellakin kelpaa, ei tarvitse kilpailla kenenkään kanssa aurinkotuoleista (joita on ehkä 8) ja saa käyttää läppäriään ilman vesiroiskeiden pelkoa :) En ole vielä kokeillut, saanko vesilasin jäillä vain viheltämällä ;)

Ensimmäisen kilometrin jälkeen "polku" oli leveä.

Tänään kelpaa levätä, sillä eilen käytiin jälleen kerran samoilemassa Andien maisemissa. Startattiin aamulla yhdeksän jälkeen ja otettiin auton nokka kohti Santiagon koillispuolella sijaitsevaa Cajon del Maipoa. Kyseisessä paikassa on mahtavat maisemat, runsaasti trekkailu, rafting, hevosvaellus jne. paikkoja. Sinne ajaa esitteestä riippuen 1,5-2 tuntia. Meillä meni 1h 50 min rytkytellä Baños Moralesiin, josta polku El Moradolle alkaa. Oltiin varauduttu jopa 7-8 tunnin vaellusretkeen, mutta yllättävän helpon reitin ja loppupätkän haastavien olosuhteiden (lunta!) vuoksi tehtiin matkaa nelisen tuntia edestakaisin. Emme siis käyneet San Franciscon jäätikon juurella, koska suksilla olisi varmaan päässyt mukavammin sinne asti. Jäimme Laguna El Moradolle, joka oli mielestäni vallan kelpoisa lepopaikka.

Lumihankien ylityksiä oli matkalla muutamia. Huomaa tyylikäs vaatetus ja edelleen valkoiset koivet =D

Eilinen vaellus oli mielestäni tähän astisista reiteistä paras. Maisemat olivat todella hienot ja reitti melkoisen mukava kulkea. Vaelsimme luonnonpuistossa ja lähtökorkeutemme oli jo noin 1700 metrissä ja Laguna El Morado mukavasti 2 400 metrin korkeudessa. Alkumatkasta hieman hengästytti! Santiagosta nousimme siis ajomatkan aikana reilun kilometrin verran ylöspäin ja kävellessä noin 700 metriä lisää. Pientä päänsärkyä se meille molemmille aiheutti.

Kunnon suomalaisina ollaan molemmat kannettu matkalaukut pullollaan ruisleipää tänne, missä oikeata ruippaa ei saa niin mistään. Sitkeästi se on pakastimessa pysynyt paria herkutteluhetkeä huomioimatta. Eilen repäisimme ja teimme Reissumiehestä eväsleivät vaellukselle. Ja voi kuinka ruisleipä juustolla ja kinkulla maustettuna olikaan hyvää parin tunnin kiipeilyn jälkeen!

Reissumiestä 2 400 metrin korkeudessa, nam!

Jo Laguna El Moradolle kävellessä saatiin taiteilla polulla olleiden lumikinosten ylitse tai ympäri. Osa kinoksista oli isoja, lähes kaikki varmaankin lumivyöryjen myötä polulle tulleita. Sen verran paljon oli myös kiviröykkiöitä tullut polulle, että laaksossa on selkeästi paljon vyöryjä. Lumesta huolimatta ilma oli lämpöistä, mutta etenkin paluumatkalla voimakas tuuli kiusasi meitä.

Maisema jäätikölle päin Laguna El Moradon piknikpaikalta.

Suunnitelmia

Seitsemättä viikkoa Chilessä viedään, eikä vielä edes tunnu, että täältä haluaisi Suomeen. Ennemminkin tahtoisin oppia kielen paremmin, tämän viikon jälkeen kun on 120 oppituntia espanjan parissa takana. Enää sitten se käytännön kielitaito. Pitää puhuapuhuapuhua - hablahablahabla. Onnistuu sekin jo jollain tavoin, mutta verbien taivutusten tmv. miettiminen samaan aikaan kun koettaa puhua, on haastavaa. Toisaalta, jos nyt pitäisi yhtäkkiä vaihtaa ruotsin puhumiseen, sanoisin vähintään joka toisen sanan espanjaksi :)

How about dads fried, any cutlery of parsley or mushrooms and camarones attack?

Nyt kun kielikurssi alkaa olla ohitse, on hyvä tehdä muita suunnitelmia. Lähinnä viikonlopuille ja pidemmille lomille suunnitellaan Jukan kanssa reissuja. Ainakin pohjoiseen, San Pedro de Atacamaan täytyy mennä käymään. Siellä on aavikkoa, keitaita, kuumia lähteitä, suolamerta ja kaikenlaista. Ja tietenkin tajuttoman kuuma ja aurinko polttaa varmaan sekunneissa. Eteläänkin tahtoisin, mutta katsotaan nyt, kuinka sen reissaamisen kanssa käy. Argentiinassa pitänee myös käydä. Täytyyhän sitä kokea se hauskuus, että muka osaan espanjaa ja menenkin toiseen espanjankieliseen maahan, enkä ymmärräkään mitään :) Ja Buenos Airesissa pääsisi shoppailemaan vähän eri lailla kun täällä. Ja halvemmalla, tietenkin!

El campamento (asumista ilman kunnon kattoa) Parque Mahuidan vaellusreitiltä, La Reinan kaupungista.

Tänään puhuin espanjaa oikein urakalla, sillä kielikurssin jälkeen lähdin Santiagon centroon saksalaistytön kanssa. Ja ehei, ei puhuttu saksaa, vaan espanjaa. Se on piristävää huomata, mitä kaikkea voi oppia ja omaksua kuudessa viikossa kun vain harjoittelee. Espanjan kieliopista ollaan käyty tärkeimmät asiat aina indikatiivin aikamuodoista subjunktiivin aikamuotoihin. Käytäntöön soveltaminen on työn alla, mutta kuten olen täällä huomannut, kielen täydelliseen(?) omaksumiseen tarvitsee paaaaljon enemmän aikaa. No, mutta opintojahan voi jatkaa Suomessakin ja pitää yhteyttä espanjankielisten ystävien kanssa sekä katsella espanjankielisiä elokuvia.

Jukka ja maastopyöräily-/hevosvaellusreitin halkaissut sadevesi"kouru".

Tein muuten mielenkiintoisen huomion tänään käydessäni ostoksilla läheisessä supermercadossa. Olisin halunnut palkita itseni hienosta ja pitkästä aikaa myös kuumasta päivästä jäätelöllä. Enpä kuitenkaan palkinnut, koska supermercado ei nähtävästi myy yksittäisiä jäätelöitä, vaan jäätelönhimoisen pitää ostaa itselleen kokonainen litran pakkaus. No, tällä reissulla nuo litran pakkaukset, jotka olen ostanut, ovat olleet ilman lusikanjälkiä...

Santiago ON todellakin 6 miljoonan asukkaan kaupunki.

Asi, las fotos, porfa!

Besos
Anni

Chile más y menos

Chile on pitkä maa pohjois-eteläsuunnassa, ja senpä vuoksi maassa on erilaisia ilmastovyöhykkeitä. Myös Andit antavat oman eksoottisuutensa tälle maalle. Etelässä voi nähdä pingviinejä, jäätiköitä ja suomalaisen mielenrauhalle hyväätekevää metsää. Onpa siellä myös järvien alue. Pohjoisessa on maailman kuivin autiomaa Atacama sekä keitaita kuumilla lähteillä. Myös kuulaakso sekä Kuollutta merta suolaisempia uimapaikkoja löytyy. Keski-Chile on minulle tutuinta aluetta. Täällä on viinitiloja, välimerellistä ilmastoa ja kaupunkeja. Luulen, että niin Etelä- kuin Keski-Chilessä pääsee helposti vaeltamaan ja kokemaan luonnonläheisyyttä lyhyen matkan päässä kaupungista. Myös kuumia lähteitä löytyy melkein koko maan alueelta, samoin vuoristoa, yllätysyllätys.

Ihmiset ovat ystävällisiä, mutta eivät tule koskettelemaan. Ulkonäöltään paikallisista poikkeavaa tuijotetaan ja osoitellaan. Kerran pari pikkutyttöä seurasi minua vaatekaupassa kuin olisin ollut joku kuuluisa. Liian sinisilmäinen ei pidä olla, vaikka ihmiset ystävällisiä ja avuliaita ovatkin. Turistit tunnistaa helposti. Toisaalta olen liikkunut kaksin toisen ulkomaalaisen kanssa Santiagon keskusta-alueen kauppa-alueilla sekä Patronaton krääsäparatiisissa ilman mitään ongelmia. Ei kannata pukeutua huomiotaherättävästi - esimerkiksi kultaketjut, merkkivaatteet, jotka huutavat "olen rikas gringo, minulla on rahaa!" - ja käsilaukusta pitää muistaa pitää kiinni. Minulle on myös neuvottu, ettei illalla ulos lähtiessä kannata pukeutua "liian hienosti", mikä tarkoittaa sitä, että farkut ja joku toppi on ok, hiukset mieluusti ponnarille. Tämä siis, jos poistun tästä hienostoalueelta, mikä on kyllä melkein suotavaa :)

Espanjaa on hyvä osata edes auttavasti. Santiagossa ihmiset saattavat vielä pari sanaa osata englanniksi, mutta siihen se yleensä jää. Usein neuvoa kysyessä lehtikioskinkin myyjä haluaa sanoa osaamansa sanat englanniksi, mikä taas voi aiheuttaa hämmennystä ja sekaannusta, koska espanjaksi hän sanoo yhtä ja englanniksi toista. Onhan se eri asia kävellä 5 kadunväliä kuin 10 kadunväliä ja sitten kääntyä vasemmalle. Maalaisjärjellä pärjää kyllä aika pitkälle.

Espanjan kielen ymmärtäminen helpottaa myös blondeille huutelevien kavereiden ymmärtämistä, vaikka joskus tekisi mieli olla ymmärtämättäkin. Toisaalta, vislaukset ovat kansainvälistä kieltä, mutta entäs maiskuttelu?? Huomiottahan ne jäävät, mutta ei niitä voi aina olla kuulematta. Sitä vaan miettii, saavuttaako sillä viheltelyllä, huutelulla tai maiskuttelulla yhtään mitään. Kai niistä huomionosoituksista pitäisi nyt nauttia, kun niitä tulee oikein roppakaupalla. Kulkiessani kadulla mekossa, jota kehtaisin Suomessa käyttää jopa työpaikalla, sain niin paljon huomiota, että tiedän lämpimämmillä säillä jättää pikkushortsit ja -topit omalla parvekkeella ja pihalla käytettäviksi. En kyllä Suomessakaan kulje kadulla "puolialasti", mutta täällä pitää tiedostaa enemmän, mitä päälleen laittaa.

Piristävää kanssakäymistä ventovieraiden kanssa on jokapäiväiset tervehdykset. Kotoa lähtiessäni huikataan talon vahtimestareiden kanssa huomenet/iltapäivät/yöt ja palatessa myös. Kävelymatkalla metroasemalle morjestan myös naapuritalon, hmm.., kenties puutarhuria? Muiden ihmisten huomioiminen on mukava tapa.

Luokkayhteiskunta ja tapa, millä ihmiset kohtelevat eri luokkiin kuuluvia, on asia, jota en suomalaiseen tasapäistämiseen tottuneena pysty ymmärtämään. Asuttamallani alueella asuvat varakkaat paikalliset eivät astu jalallaankaan metroon tai muihin julkisiin kulkuneuvoihin. Oma auto ja varavaihtoehtona taksi ovat ainoat sopivat kulkuneuvot. Eihän täällä nyt kävelläkään 5 minuuttia pidempiä matkoja! Olenpa nähnyt paikallisessa supermarketissa myös rouvan, jolle ostostenpakkaajan piti tulla nostamaan ostokset liukuhihnalle. Kaikki eivät itse käy edes kaupassa, vaan nana hoitaa ruokaostokset. Puolen päivän jälkeen supermarketit ovatkin täynnä sininen työasu päällään kulkevia naisia, joilla on pitkä lista kädessään ja kärri täynnänsä tavaroita.

Jos tämän alueen asukkaat eivät astu jalallaan metroon, niin muualla asuvat santiagolaiset eivät välttämättä millään ilveellä halua tulla koko kyseiselle alueelle. Toisaalta ymmärrän sen, alue on täysin toisesta maailmasta kuin lähes slummimaiset asuinalueet esimerkiksi lentokentältä kaupunkiin päin ajettaessa. On puistoja, joista huolehditaan päivittäin, ja kadut ovat aina siistissä kunnossa. Ravintoloissa on täysin erilainen hintataso kuin muutama kortteli länteen päin. Tietenkin näiden ääriluokkien (oikeastaan kaikkein varakkaimmat asuvat vielä meidän aluettamme idempänä/pohjoisempana vuorenrinteille rakennetuissa condoissaan muurien takana) välillä on paljon ihmisiä ja luokkia. Ei Chile olisi kehittynyt valtio, jos suurimmalla osalla ihmisistä olisi muoviläpäre kattonaan, suurimmalla osalla on siis talo/koti, jossa on seinät, katto ja ikkunatkin jopa. Samaan aikaan on kuitenkin menossa kampanja, jossa jokaiselle halutaan katto pään päälle.

Puistoissa ja kaduilla elävät koirat ovat Chilelle tyypillinen piirre. Koirat ovat onnellisempia, kun saavat elää vapaana. No, ne eivät ainakaan hypi ihmisten päälle tai hauku juuri koskaan. Miinuksena et voi koskaan tietää, mitä kapiaisia koira kantaa turkissaan. Täällä näkee paljon myös kolmijalkaisia hurttia, jotka herättävät vimmaisimmankin kissaihmisen sympatiat. Niinpä ravintolassa syömättä jääneet pihvinjämät tulee kannettua alueen katukoirille. Jostain kuulin juttua, että ainakin osalla koirista on rokotukset kunnossa, sillä niillä on periaatteessa omistaja, joka maksaa rokotukset sun muut, mutta koira kulkee vapaana missä haluaa.

Suomessa romanikerjäläiset riepovat ihmisten hermoja ja toiset taas tuntevat piston sydämessään, jos eivät anna kolikkoa pyytäjälle. Täällä on paljon rahanpyytäjiä. On niitä, jotka kiertelevät joka päivä tietyillä alueilla ihan vaan pyytämässä rahaa kaikilta. Eräskin mies toivottaa minulle joka kerta, kun kieltäydyn antamasta rahaa, "Que te vaya MAL!", kun normaalisti toivotetaan muuten samaa, mutta korvataan viimeinen sana "bien"-sanalla. Jostain syystä kyseinen kaveri ei saa kolikoitani jatkossakaan. Liikennevaloissa näkee usein todella taitavia akrobaatteja, jonglöörejä ja muita lahjakkuuksia, jotka saavat elantonsa ruuhkissa istuvilta autoilijoilta.

Täällä yrittäjyyttä näkee joka kulmalla. On sanomalehtimyyjiä, mansikan-, parsan- tai minkätahansavihanneskasviksenmyyjiä liikennevaloissa ja risteyksissä. Jokaisen kaupan tai muun pysäköintialueilla on "oma liikenteenohjaaja" joka tienaa rahaa näyttämällä vapaan pysäköintiruudun ja opastamalla auton ruutuun. Pa(r)h(a)immassa tapauksessa kaverilla on keltainen riepu kädessä ja ystävällisesti hän haluaisi pestä/pyyhkiä autosi hiekkaisella rätillään. Pikkurahaa kannattaa siis kantaa mukanaan.