Getting there

Aurinko hellii, taas vaihteeksi. Chilen outo kevät on opettanut olemaan odottamatta liikoja. Tämä viikko voi olla mukavan kesäinen, mutta ensi viikosta en voi tietää ennen kuin viikon päästä. Onneksi mun loma on tällä kertaa sen verran pitkä, ettei parin viikon epämääräiset säät sitä kauheasti hetkauta.

Viime viikonloppuna otettiin vaihteeksi rennosti. Meillä ei ollut mitään suunnitelmia, paitsi lauantaina piti käydä kaupassa hankkimassa tulevalle viikolle muonaa. Kumma kyllä, keskellä viikkoakin pitää juosta kaupassa vaikka viikonloppuna olisikin kantanut muutaman kassillisen ruokaa kotiin. Tänäänkin lähden metsästämään mustikoita, kuulemma kahden ketjun kaupoissa niitä saattaa olla. Mutta se ei tarkoita, että niitä saisi joka päivä, se on kiinni tuurista ja jostain ihmeellisyyksistä.

Aion leipoa mustikkapiirakan Jukan synttäripäivän kunniaksi. Suurta hauskuutta leipomiseen tuovat leivinjauheen, vaniljasokerin sun muun olennaisen metsästys. Sanakirjastakaan ei ollut apua, kun etsin leivinjauhetta. Eilen kaupasta tullessani pistin googleen polvo para hornear, joka nyt ilmeisesti osuu lähimmäksi leivinjauhetta. Sanakirjan mukaan kun leivinjauhe on levadura en polvo, no, voi olla sitä vaikka Espanjassa tai Meksikossa muttei Chilessä. Sanakirja on joskus todella hämäävä, kun espanja puhutaan useissa maissa, joissa kaikissa on muodostunut sanoille omia merkityksiä ja sanontoja. Lähinnä neutraalit sanonnat ja merkitykset löytyvät sanakirjasta, muuten googeli ja netti ovat oiva apu. Niin, vaniljasokeria en löytänyt, taidan kokeilla vaniljaesanssin käyttöä, noita makusiirappeja kun on kaupan hyllyt pullollaan.

Mustikanmetsästyksen lisäksi koetan tänään hankkia meille liput Metallican keikalle. Bändi on keikkaillut eteläisessä Amerikassa viimeksi 1999 ja vuodenvaihteen jälkeen keikkaa pukkaa lähes kaikissa mantereen isoimmissa kaupungeissa. Liman keikka myytiin loppuun päivässä, Santiagossa lippuja on 50 000 ja fanimyynti alkoi eilen, nettimyynti viime yönä ja lippupisteet aukeavat klo 11 tänään. Katsotaan, saadaanko lippuja.

Valmis piiras ja leivontaohje :)

Lähiajan suunnitelmissa ollut reissu Pohjois-Chileen on muuttamassa suuntaa itään ja Argentiinan puolelle. San Pedro de Atacaman matka tulisi niin hinnakkaaksi, että katsottiin Mendozan reissun olevan houkuttelevampaa. Samalla tulee hoidetuksi minun viisumiasiat ja nähtyä pohjoista Argentiinaakin. Mendozassa on lämmintä, viinitiloja pyörämatkan etäisyydellä sekä maukasta argentiinalaista lihaa. Matka tehdään bussilla tai henkilöautolla ja reissu tapahtuu Andien ylitse, muun muassa Aconcagua-huipun läheltä. Ei se huono reissu voi olla!

Viime kirjoituksessa avauduin hieman paikallisesta kuntosalikulttuurista. No, eilen testasin BodyPumpin eri ohjaajalla. Oi, se tunti oli herkkua! Musiikin volyymi kohdallaan ja ohjaaja todellinen ammattilainen. Nautin! Nyt on sitten jalat ja käsivarret kipeinä kun parin kuukauden tauon jälkeen rehkin ensi kertaa painojen kanssa. Keskiviikkona ehkä taas sinne Combatiin korvatulppien kanssa :)

Ja joo, kuvia tulee, kunhan tässä ehdin ottamaan uusia ;)

Hei muuten, olisi kiva tietää, kuka tätä lukee ja mitä kautta tänne eksyit, jätä terkut!

Hoy no es buen dia para mi

Tuntuu, että täällä on oltu jo kauan. Paljon kauemmin kuin kaksi viikkoa. Miten niin? No siitä, kun kaikki ei ole vain kivaa vaan jotkut asiat alkavat ärsyttää.

Kaduilla, metroasemilla, rappusissa matelevat ihmiset ärsyttävät. Eikä vain matelu, vaan tilan vieminen! Yksikin ihminen mahtuu tukkimaan jalkakäytävän niin, ettei ohi pääse ilman äänekästä metelöintiä. Vaikka edellä kulkeva joukko huomaisikin, että tulet takana ja etenet heitä nopeammin, ei elettäkään väistämisen tai tilan antamisen suhteen tapahdu. Kierrä siinä sitten juuri kastellun nurmikon kautta ja kastele kenkäsi. Tai vielä pahempaa, joudut kävelemään jalkakäytävällä olevan ritiläkannen päältä. Niistä kun joka 60 000. pettää... Vastaantulevatkaan eivät väistä, kävelenkin aamuisin päin ihmisten laukkuja ja olkapäitä kun eivät anna tilaa vastaantulijoille.

Riittävän leveä jalkakäytävä ohitukseen. (tässäkin kuvassa vähän kohinoita)

Metrossa sentään pääsen oikealla asemalla ulos kohteliaan ja samanaikaisesti käskevän "permiso"-pyynnön avulla. Aamu- ja lounasruuhkissa metrossa matkustaminen on suhteellisen mukavaa siihen nähden, kuinka paljon siitä minua on joskus varoitettu. Laukku vatsan puolelle ja käsi sen ympärille. Toisella kädellä pitää pitää kiinni jostain, sillä metron vauhti on hurja. Metroon tai metrosta kiirehdittäessä kenelläkään muulla ei sitten taas ole kiirettä, paitsi minulla. Onhan se kurjaa, kun joutuu kiipeämään raput ylös ulkoilmaan päästäkseen, mutta ei niissä sen takia tarvitse madella!

Täällä talojen sisäänkäyntien edustat ovat siistejä, kiitos vahtimestareiden!

Avautuminen jatkukoon... Niskaan ja korvien taakse on ilmestynyt jotain näppylöitä, ne eivät kutia. Ehkäpä pesuaineena käytetty kloori on syyllinen. Tilannetta seurataan ja ensi hätään pesin petivaatteet (en kloorilla...). Kamerakin on hajoamassa, kuten joistakin kuvista voi nähdä. En läheskään joka hetki kiinnitä huomiota siihen, että erotun joukosta. Joskus se kuitenkin alkaa ärsyttää ja ihmisten tuijotukseen kiinnittää enemmän huomiota. Aina voi tietenkin mulkoilla takaisin. Ehkäpä ensi kerralla kysyn joltain suomeksi "Mitä tuijotat?!", kun katseet käyvät hermoille.

Kaupassa joudun viettämään pitkän tovin riisivalikoiman ääressä, koska en tiedä, onko vaihtelevilla hinnoilla oikeasti merkitystä. Mitä jos halvinta riisiä joutuukin keittämään 30 minuuttia tai tekemään jotain ennakkovalmisteluita? Yleensä kalleimmat tuotteet ovat tuontitavaraa Euroopasta, kuten vakuumipakattu tortillariisi, josta saisi maksaa yli 3,5 euroa puolesta kilosta.

Espanjanopiskelua kauppalistan muodossa. Pahoitteluni tärähtäneestä kuvasta, kuvaajan vika.

Tein tai oikeammin yritin tehdä maanantaina pitsaa. Pitsajauhoiksi valitut moniviljajauhot osoittautuivat sekoitukseksi jauhoja, leseitä ja hiutaleita. Yritin silti. Taikinan ollessa valmis, tajusin, ettei meillä ole leivinpaperia. Eikun voitelemaan uunipeltiä ja onnea kokeilemaan. Pitsa oli uunissa 15 minuuttia (ohjeen mukaan, kokeilin muuten uutta reseptiä...), eikä ollut kypsä. Pohja ei ollut kokonaan kypsä edes 25 minuutin jälkeen, kun täytteet alkoivat uhkaavasti ruskistua. Puoliraaka päivällinen uunista ulos ja pelti kylpyammeeseen likoamaan, koska keittiön tiskiallas ja koko keittiö ylipäätään on niin pieni, ettei sinne mahdu. Leivinpaperi-sanalle ei löydy edes käännöstä sanakirjasta, joten sopii epäillä, ettei sitä löydy kaupastakaan. Pääsen siis jatkossakin pesemään uunipeltiä.

Jukka joutuu välillä oikeisiin töihin. Meidän keittiö ei ole näin tilava :/

Kun liikun jalan paikkaan, jossa olen käynyt aiemminkin, koetan miettiä reitin siten, että matkalla on mahdollisimman vähän kadunylityksiä. Matkalla espanjan tunneille joudun ylittämään kadun vain kerran. Jalankulkija on täällä nimittäin lainsuojaton. Valon palaessa punaisena autoilijoille, on vasemmalle kääntyvillä usein oikeus kääntyä muuta liikennettä varoen. Tämä tarkoittaa, että jalankulkijan tulee katsoa vihreän palaessa vielä kerran molempiin suuntiin ja sivuille, että tie on turvallista ylittää. Tämä sääntö pätee myös yksisuuntaisilla kaduilla, katso molempiin suuntiin. Siltikin joku mopo saattaa yllättää. Autothan voivat myös peruuttaa missä vain. Aina ei edes tajua kävelevänsä autotien yli, kun jalkakäytävä ikään kuin jatkuu samanlaisena suoraan eteenpäin. Jalankulkijana on oltava valppaana, jos näkee auton, jonka hätävilkut ovat päällä, voi sen olettaa tekevän lähes mitä tahansa aina keskelle risteystä pysähtymisestä koko kadunpätkän peruuttamiseen.

Näiden kahden viikon aikana olen aina ravintolassa saanut sitä, mitä olen tilannutkin. Aina ei niin ole. Voi olla, että ruokalistalla olevia ruokia ei olekaan tänään saatavana tai saat hiilihapollisen veden sijaan hiilihapotonta. Meidän vuokranantaja soitti pari viikkoa sitten sunnuntaina ja kertoi, että taulutelevisio tuodaan maanantaina kahden aikaan ja sohva vaihdetaan parin päivän sisään. Taulutelevisiota tultiin tuomaan maanantaina yhden aikaan, mutta sohvaa odotamme edelleen.

Pikkuviatkin alkavat ärsyttää kun hommat tuntuu menevän pieleen. Olen jo mm. tottunut siihen, ettei vessan oven lukko toimi eikä ovi edes kestä kunnolla kiinni. Vieraita pitää kyllä neuvoa asian suhteen. Tämä talo ja asunto ovat muuten toimivia. Onneksi kaapissa on myös salmiakkia, se auttaa ärsytykseen :)

Rappukäytävän pistoketta saavat käyttää vain palomiehet. Kertokaa mulle, mihin ne tarvii sähköä?

Espanjan opinnot ovat alkaneet ja edistyminen on hidasta mutta varmaa. Kotiläksyjäkin tulee samaan malliin, kuin viimeksi lukiossa. Onneksi alkamassa on pitkä viikonloppu, vaikkakin ilmeisen huonosäinen sellainen. Suunnitelmissa on kierrellä Santiagon ympäristössä mm. etelän outleteissa ja käydä Laguna Aculeolla. Ehkä käydään myös Isla Negralla (vai -ssa) ja toivottavasti haikkaamassa raikkaassa vuoristoilmassa!

Ilmeisesti hajoamassa olevalla kameralla saa hienoja taidekuvia ilman kuvankäsittelyä...

Reseptivinkkejä?

Nyt kertokaa kaikki maukkaat, herkulliset ja omat suosikkireseptinne! Ulkona syöty lounas maksaa tässä Las Condesin alueella n. 9-15 euroa (7500-13000 pesoa) ja edes vähän rahaa säästäksemme tehtiin diili Jukan kanssa. Minä kokkaan kotona ja Jukka tulee lounaalle tänne. Säästönä on se, ettei mun tarvitse syödä ulkona ja Jukan maksaa sitäkin.

Kaupasta saa melko hyvin erilaisia ruokatarpeita, joten älkää ujostelko reseptien kanssa. Jos ei muuta, niin koitan sitten mielikuvitusta käyttämällä korvata puuttuvat ainekset.

Näin Lakinlaskijaispäivän kunniaksi!