Eli mitä enemmän meteliä, sitä parempiko? Olin tänään ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen ja ensimmäistä kertaa ikinä Chilessä BodyCombat-tunnilla. Ohjaaja oli tuttuun tapaan pieni ja pippurinen naisihminen, jolla on tekniikka hallussa. Myös tunnin osallistujat näyttivät a) hyväkuntoisilta ja jopa pelottavan lihaksikkailta b) siltä, etteivät olleet ensimmäistä kertaa combatissa.
Sillä, ymmärsinkö minä mitään ohjeista tai ohjaajan puheesta ylipäätään, ei ollut mitään väliä. Ohjaajalla ei ollut mikkiä, vaan hän huuteli kovalla, mutta kuulumattomalla äänellä ohjeita. Salissa soi musiikki niin kovalla, että biisien (tai trackien, kuten combatissa kuuluu sanoa) välissä korvissa humisi ja vinkui. Auta armias, kun päästiin muy thai -biisiin! Valehtelematta pitelin välillä sormia korvissa kun 1) tuntui pahalta ja 2) kuulosti pahalta. Biiseistä ei kuule rytmiä, laulajan ääni särkee ja bassotkin hukkuvat siihen tasaiseen volyymit kaakkoon huudatukseen. Onneksi en ollut ensikertalainen muuta kuin chileläisellä BodyCombat-tunnilla!
Täällä taitaa kuntoilun merkitys olla se, että tehdään TÄYSILLÄ, kun musiikkikin soi TÄYSILLÄ. Ei ole niin väliä, oletko tunnilla ensimmäistä kertaa, kunhan vaan teet kaiken täysillä. Tekniikkaa kyllä ohjeistettiin trackien aikana, tauoilla ei ollenkaan. Onneksi suurin osa trackeista oli mulle tuttua huttua, osa kylläkin mun mielestä jopa vuosien takaa. Vaikeimmat hyppypotkut ja katat oiotaan helpoiksi, ainakin tänään niin tehtiin. Ja porukka tulee ja menee tuntien aikana miten tykkää.
Yllätyin siitä, että alkuiltapäivän aikana kuntosali oli täynnä porukkaa. Siis kesken työpäivän. Mutta kai se on täällä ihan normaalia, kun työpäivät on helposti seiskaan-kahdeksaan asti kestäviä. Sinne ne muut naiset jäi tukkaansa föönaamaan ja suoristamaan (sali tarjoaa kuivaajan ja suoristusraudan, ei shampoota) sekä ehostamaan itseään sen näköisesti, että toimistoon olivat palaamassa.
Kieltämättä tuli ikävä SATSin tunneille, siellä sentään huudetaan ja kiljutaan yhteen ääneen, täällä jokainen tekee niinkuin itse parhaaksi näkee. Kyllä minä saan treenattua täälläkin vallan hyvin, mutta jotain jää puuttumaan. Multa jäi puuttumaan se treenin jälkeinen hyvä fiilis, kokonaisvaltaisen hyvä fiilis. Pukkarissa sain vielä huutia siivoojalta (pukkarissa päivystää koko ajan siivooja), kun minulla ei ollut sandaaleja suihkuun mennessä. Ohjeistus tuli tietenkin nopeasti ja jollain käsittämättömällä murteella. En ymmärtänyt ja varmaan näytin kysymysmerkiltä. No, kukaan pukkarissa ei osannut englantia. Ei se mua haitannut, kysyin sitten joltain, että pitääkö mulla seuraavan kerran olla sandaalit ja näinhän se oli. Ja kaikki, KAIKKI, näyttivät tuntevan toisensa, paitsi minä... Ehkäpä asia korjaantuu tässä kuukauden aikana.
Pahoittelen tällaista avautumispostausta, mutta tiedän, että ainakin muutama lukija ymmärtää yskän :) Pää pystyssä kohti uusia seikkailuja a.k.a. taisteluita täällä mennään kuitenkin. Tavoitteena on, että henkilökunta ja muut ihmiset kuntosalilla puhuisivat mulle vaan espanjaa. Nää kun helposti pitää vaan pöljänä jos et heti tajua niiden nopeasta solkotuksesta mitään. "Mas lento, porfa", ei edes auta, joka kerta ainakaan. Ensi kerralla otan ainakin korvatulpat mukaan. Ja ehkä nappikuulokkeet, koska juoksumatoissa, kuntopyörissä jne. on omat tv-näytöt, melko luksusta!
Sillä, ymmärsinkö minä mitään ohjeista tai ohjaajan puheesta ylipäätään, ei ollut mitään väliä. Ohjaajalla ei ollut mikkiä, vaan hän huuteli kovalla, mutta kuulumattomalla äänellä ohjeita. Salissa soi musiikki niin kovalla, että biisien (tai trackien, kuten combatissa kuuluu sanoa) välissä korvissa humisi ja vinkui. Auta armias, kun päästiin muy thai -biisiin! Valehtelematta pitelin välillä sormia korvissa kun 1) tuntui pahalta ja 2) kuulosti pahalta. Biiseistä ei kuule rytmiä, laulajan ääni särkee ja bassotkin hukkuvat siihen tasaiseen volyymit kaakkoon huudatukseen. Onneksi en ollut ensikertalainen muuta kuin chileläisellä BodyCombat-tunnilla!
Täällä taitaa kuntoilun merkitys olla se, että tehdään TÄYSILLÄ, kun musiikkikin soi TÄYSILLÄ. Ei ole niin väliä, oletko tunnilla ensimmäistä kertaa, kunhan vaan teet kaiken täysillä. Tekniikkaa kyllä ohjeistettiin trackien aikana, tauoilla ei ollenkaan. Onneksi suurin osa trackeista oli mulle tuttua huttua, osa kylläkin mun mielestä jopa vuosien takaa. Vaikeimmat hyppypotkut ja katat oiotaan helpoiksi, ainakin tänään niin tehtiin. Ja porukka tulee ja menee tuntien aikana miten tykkää.
Yllätyin siitä, että alkuiltapäivän aikana kuntosali oli täynnä porukkaa. Siis kesken työpäivän. Mutta kai se on täällä ihan normaalia, kun työpäivät on helposti seiskaan-kahdeksaan asti kestäviä. Sinne ne muut naiset jäi tukkaansa föönaamaan ja suoristamaan (sali tarjoaa kuivaajan ja suoristusraudan, ei shampoota) sekä ehostamaan itseään sen näköisesti, että toimistoon olivat palaamassa.
Kieltämättä tuli ikävä SATSin tunneille, siellä sentään huudetaan ja kiljutaan yhteen ääneen, täällä jokainen tekee niinkuin itse parhaaksi näkee. Kyllä minä saan treenattua täälläkin vallan hyvin, mutta jotain jää puuttumaan. Multa jäi puuttumaan se treenin jälkeinen hyvä fiilis, kokonaisvaltaisen hyvä fiilis. Pukkarissa sain vielä huutia siivoojalta (pukkarissa päivystää koko ajan siivooja), kun minulla ei ollut sandaaleja suihkuun mennessä. Ohjeistus tuli tietenkin nopeasti ja jollain käsittämättömällä murteella. En ymmärtänyt ja varmaan näytin kysymysmerkiltä. No, kukaan pukkarissa ei osannut englantia. Ei se mua haitannut, kysyin sitten joltain, että pitääkö mulla seuraavan kerran olla sandaalit ja näinhän se oli. Ja kaikki, KAIKKI, näyttivät tuntevan toisensa, paitsi minä... Ehkäpä asia korjaantuu tässä kuukauden aikana.
Pahoittelen tällaista avautumispostausta, mutta tiedän, että ainakin muutama lukija ymmärtää yskän :) Pää pystyssä kohti uusia seikkailuja a.k.a. taisteluita täällä mennään kuitenkin. Tavoitteena on, että henkilökunta ja muut ihmiset kuntosalilla puhuisivat mulle vaan espanjaa. Nää kun helposti pitää vaan pöljänä jos et heti tajua niiden nopeasta solkotuksesta mitään. "Mas lento, porfa", ei edes auta, joka kerta ainakaan. Ensi kerralla otan ainakin korvatulpat mukaan. Ja ehkä nappikuulokkeet, koska juoksumatoissa, kuntopyörissä jne. on omat tv-näytöt, melko luksusta!
1 kommentti:
Chica meinaa siis olla elämäsä kunnossa kun maaliskuussa palaatte kotio :) hyviä treenejä sinne, mä pidän sut hengessä mukana SATSin tunneilla!
nimim. pakko päästä tänään combattiin!
Lähetä kommentti