Otras cosas

Erottaako smogin ja pilvet?

Jotta ei ihan vainoharhailuksi menisi, niin viime viikonloppuna herkuteltiin maukkailla pihveillä ja mielettömän hyvillä katkaravuilla. Pihvejä nautittiin oikein kahteen otteeseen, kun perjantai-iltana käytiin argentiinalaisessa ravintolassa ja sunnuntaina meidät kutsuttiin naapuriin (eli tähän Condesin alueelle) nauttimaan grillin antimista. Välissä piti tietenkin harrastaa liikuntaa, ja käytiin vihdoin testaamassa vaelluskenkiä Cerro Provincialla. Meiltä kului 4,5 tuntia nousta ja laskeutua 1000 metristä 1800 metriin. Mutta oli se sen arvoista! Hiemanhan tuo rasitus tuntui etureisissä, vaikkei Cerron huipulle vielä(kään) edistytty. Pitänee varata siihen ihan kokonainen päivä tai pari päivää.

Jukka vaellusurakan puolivälissä eli laskeutuminen alkamassa.

Pääsimme vuorikävelyllä kosketuksiin paikallisen luonnon kanssa. Ylimmissä metrilukemissa bongattiin joko koira (niiden kanssa ihmiset noita polkuja täällä kiipeää) tai kettu. Ihmisiä se vältteli sen verran, että ketuksi epäiltiin. Toisaalta chileläiset katukoirat eivät haistelun lisäksi juuri hae ihmiskontaktia, ellet kävele suuri lihaköntti mukana ;) tai ole juoksulenkillä hämärän aikaan.

Kettuko?

Laskeutuessamme polkua alaspäin, näimme jonkun suuren siipivälin omaavan linnun erittäin läheltä. Kaverilla oli vahtipaikka aivan liki polkua ja se suoritti tarkkailulentoja aivan meidän lähettyvillä. Vähän pelotti, kun lintu liiteli parinkymmenen metrin päästä ja saattoi nähdä, että ei mikään pikkukotka ole kyseessä! Kotka (mahdollisesti joku mustarinta...) se kai oli, siipiväli oli hurja, muttei yllä gondorikotkan kokoon. En välittäisi kohdata kumpaakaan niistä enää kovin läheltä...

Voiko tästä kuvasta tunnistaa, mikä kotka/haukka kyseessä? Iso se oli!

Tulevana viikonloppuna onkin ohjelmassa halloweensyntymäpäiväjuhlat. Jipii. Santiagon keskusta on pullollaan kiinalaisten valmistamia muovikurpitsoja ja erilaisia kostyymejä, pääasiassa lasten koossa. Ja neljän tunnin sitkeän etsinnän jälkeen löysimme aikuisten koossa jopa hurjat kaksi erilaista naisten asua. Tietenkin aina voi ostaa kissankorvapannan ja kiinnittää hännän pepun korkeudelle, mutta eikö se ole vähän vanha juttu? Tuli ikävä kirpputoreja, täällä kun niitä on kovin vähän - eli en ole törmännyt yhteenkään.

Tuolla myö asutaan

Vainoharhoja

Chilessä ei ole myrkyllisiä tai myrkyttömiä käärmeitä, eikä oikeastaan mitään muutakaan järin ihmisen henkeä uhkaavaa eläimistöä. Elelin tyytyväisenä siihen asti, kun mulle kerrottiin araña del rincónista. Nyt tuntuu koko aika kutittavan, pistelevän tai muuta yhtä häiritsevää ja vainoharhaista. Yksi sellainen elää varmasti meidän asunnossa ja perustaa tänne jonkun hämähäkkiyhdyskunnan. Tai meidän varastossa, joka on likainen (hämppi tykkää), pimeä (hämppi tykkää), hiljainen (hämppi tykkää) ja satunnaisessa käytössä (edelleen se tykkää).

Myrkylliset hämpit on nopeita, vaarattomammat hitaita. Hitaita ei kannata kuulemma tappaa, koska ne syö niitä toisia hämppejä. Mutta miten hidas hämppi saa nopean hämpin kiinni? Ja että minäkö alan jotenkin testaamaan hämähäkin nopeutta sen kohdatessani? En enää tästä lähtien! Pitää siivotakin paljon useammin ja kurkistella pimeimpiinkin asunnon katonnurkkiin. Vuorilla liikkuessa ei voi istua minne sattuu, vaan mahdolliset hämähäkkiverkostot pitää ensin kartoittaa. Vaatteet ja kengät pitää ravistaa ja kopistaa ennen pukemista... Kai tämä vainoharha tästä vielä rauhoittuu, sitä paitsi, vain 3-4 % puremista johtaa kuolemaan. Älkääkä menkö sinne wikipediassa linkkinä olevalle sivustolle katsomaan kuvia niistä piston aiheuttamista arvista! Kyllä Chile on ihan turvallinen maa ja HAHHAAA, Helsingin yliopiston joku rakennus on ollut ko. hämpin valloittamana. Se voi siis elää Suomessakin!

Hace calor aquí en Chile

Lämmintä, aurinkoa ja UV-säteilyä! Täältä voi seurata lähes reaaliajassa Santiagon UV-indeksiä. SK30 on ollut käytössä ja kerran olen polttanut palan niskaa ja korvantaukset(?!), jotka muistan jatkossa rasvailla myös. Kunhan keli tästä vielä lämpenee, pitää uima-altaan reunalla ja vuorilla käyttää vielä korkeampaa suojausta. Täällä kaupungissa yllä leijuva saastepilvi varmaankin lieventää auringon vaikutusta jonkin verran.

Eilen sunnuntaina söin ehkä parasta ruokaa Chilessä. Olimme käymässä Los Andesin vuoristokaupungissa suomalais-ruotsalais-norjalais-espanjalaisporukalla. Muutama kilometri kaupungista Argentiinan rajalle päin vievän tien varressa on kansainvälistä ruokaa tarjoava ravintola La Table de France. Ja nammm! Minun annokseni oli kaniinia herkkusieni-artisokkakastikkeessa ja se oli herkkua. Eikä kellään seurueessamme ollut valittamista ruuasta tai hintatasosta, joka oli kohtuullinen. Suosittelen siis paikkaa, jos täällä päin liikutte :)

La Table de France

Lauantai-iltana lähdettiin etsimään Parque Centenariota, jossa oli juttujen perusteella menossa joku tapahtuma. Kävelymatka sisälsi muun muassa seitsemän uloskäyntiä omaavan liikenneympyrän ylittämistä. Liikennettä piisasi, eikä siellä ole suojateitä saati liikennevaloja! Hengissä selvittiin ja puistojuhlassa pääsi maistelemaan paikallisia ruokatuotteita ja viinejä. Ei paha :)

Degustación de vino en Parque Centenario

Ensi viikonloppuna pitääkin testata lauantaina hankitut vaellusvermeet. Jouduin lopulta nöyrtymään ja ostamaan uuden digipokkarin hyvin palvelleen Ixuksen tilalle. Koetettiin etsiä Canonin Ixusta kaupasta tilalle, mutta myyjän sanoin Ixus-mallia ei latinalaisessa Amerikassa myydä Ixuksena vaan heillä se on nimeltään PowerShot. Melkein uskoin :D Lopulta valitsin Nikonin pokkarin, ja tietenkin mukaan lähti 10 megan versio, joka oli halvempi kuin 8 megan malli. Myyjän mukaan niillä ei ollut muuta eroa kun 2 megaa (ja vähemmän megoja = kalliimpi hinta), estamos en Chile. Kuvat otettu siis uudella kameralla, jonka ominaisuuksia piti tietenkin testailla. Hyvin se toimii. Ixus levätköön rauhassa (meidän kaapissa).

Metrossa on renkaat!

Neljäs viikko Chilessä menossa ja viime reissulla palasin Suomeen neljän viikon jälkeen. Nyt on asennekin erilainen, mutta en kyllä vielä lähtisi, on niin paljon paikkoja näkemättä ja asioita tekemättä. Pitää päästä kävelemään vuorille, hevosvaellukselle, Argentiinaan, Pohjois-Chileen, Etelä-Chileen, kuumiin lähteisiin, kylpemään auringossa... Samalla sitten on jo vähäsen ikävä ystäviä ja kavereita, saunaa, tiskikonetta, omaa pesukonetta, ruokakermaa (15% rasvaa), turkinpippureita, miniluumutomaatteja, omaa tilavaa keittiötä, puhtaampaa ilmaa, Spotifyta ja tietenkin äitiä ja isiä sekä siskoja :). Lunta näen päivittäin Andien huipuilla, mutta ne on aika kaukana.

Vähän kiinteistöasiaakin - isoja asuntoja täällä. Ja paljon tyhjiä, valmiita asuntoja myös.

Mulle saa kirjoitella kuulumisia ja muuten vaan. Tämä blogi taitaa tällä erää olla mun olennaisin kuulumisten kertomistapa, mutta muitakin viestintävälineitä voi koittaa!

Todo bien aquí

Kaikki hyvin täällä! Kiitokset kannustavista viesteistä ja hyvistä ruokaresepteistä. Nyt ei jaksa valittakaan, vaikka onkin ollut pilvisiä päiviä pitkän viikonlopun jälkeen. Kamerakin korjaantui itsekseen kuin ihmeen kaupalla, joten mikäpä täällä on ollessa. Pilvisistä ja koleista keleistä huolimatta kesä lähenee täällä varmasti ja vääjäämättä. Virallisesti kesä alkaa kyllä vasta 21.12. kuten Chilen viisaimmisto (?) on joskus päättänyt. Viikonloppuna siirrettiin kuitenkin jo kellot kohti kesää ja aikaero Suomeen on enää kuusi tuntia.

Espanjan opiskelu sujuu mukavasti, ja pystyn jo kahvitauon aikana keskustelemaan espanjaksi muutakin kuin perinteiset Como estas? tai Como te llamas?. Tietokoneella en osaa tehdä kysymyksen eteen sitä väärinpäin olevaa kysymysmerkkiä ja käsin kirjoittaessanikin se teettää vaikeuksia. Ilmankin varmaan pärjää. Heittomerkkiä laitan korvakuulolta sopivan kirjaimen päälle ja joskus se osuu oikeaankin :).

Viime viikonloppu oli ensimmäinen viikonloppu, jolloin olimme Jukan kanssa enemmän reissun päällä kuin kotosalla. Lauantaina suunnattiin sadesäässä kohti eteläisen Santiagon outlet-taivasta. Meillä oli mukana paikallinen oppaamme Alvaro ja norjalainen toverimme Sascha. Ihan mukavia alennuksia ja tunnettuja merkkejä sieltä löytyi, mm. North Facella, Billabongilla ja Lacostella on omat outletit ja lisäksi löytyy muutamia paikkoja, joissa myydään useita merkkejä. Jossain parin-kolmen tai kymmenen moottoritien poistumisrampin päässä rättioutleteista oli myös kenkiä myyvät outletit. Lauantaipäivän kunniaksi liikkeet menivät kiinni jo kahden aikaan, joten aivan kaikkea ei ehditty penkomaan. Me gustan los outlets! Pitänee käydä niissä toisenkin kerran, sen verran jäi hampaankoloon :)

Lauantai-iltana mentiin porukalla seuraamaan Chile-Kolumbia MM-karsintapeliä paikalliseen ravintolaan. Musta taitaa olla hyvää vauhtia tulossa chileläinen kun saavuttiin Jukan kanssa paikalle, kun pelin toinen puoliaika oli alkanut ja kuviteltiin olevamme vain vähän myöhässä koko ottelun alusta! No, Chile voitti ja selvitti tiensä Etelä-Afrikan kisoihin. Kaduilla alkoikin sitten juhlat. Autot tööttäilivät rytmikkäästi ja Chilen liput liehuivat. Plaza Italialla lähempänä keskustaa oli sitten isommat bileet, joita tyydyimme katsomaan televisiosta.

Sunnuntaina reissattiin rannikolle. Sää oli parempi kuin lauantaina, aurinko paistoi ja asteita löytyi 16. Ensin suunnattiin San Antonion satamakaupunkiin. Kala ja merenelävät haisivat ja kadunvarsilla oli muutama pescaderia. Suunnattiin suoraan satamalaiturin tuntumaan ja siellä oli merileijonia! Yksi paistatteli päivää muutaman metrin päässä ihmisistä. Tietenkin muuan rohkea chileläinen halusi todistaa rohkeutensa tyttöystävälleen ja kiipesi aidan yli kuvauttamaan itsensä merijellonan kanssa. Komea karjunta (ja kuulemma karmea kalanlöyhkä) jellon suusta pääsi muttei se mitään tehnyt.

Paikallinen Darwin-palkinnon metsästäjä merileijonan kanssa.

San Antoniosta jatkettiin matkaa Algarrobon kaupunkiin ja lounaan jälkeen suunnattiin biitsille. Eikä ihan mille tahansa rannalle mentykään! San Alfonso del Mar löytyy Algarrobosta, ja siellä on maailman suurin murtovesiallas. No, altaan reunalle ei pääse, jollei ole sen reunalla olevien kerrostalojen asukki tai vuokralainen. Mutta hiekkarannalle saa mennä kuka vaan. Mieluummin me ihailtiinkin Tyynen valtameren isoja aaltoja kuin katseltiin jättikokoista allasta, jossa ei tapahdu mitään.

San Alfonso del Marin rannalla oli isot aallot!

Oikea pääkohteemme oli Isla Negra ja siellä Pablo Nerudan kotimuseo. Sinne mentiinkin viimeisenä ja meillä oli huikeat puoli tuntia aikaa tutustua paikkaan ennen sulkeutumista. Pitää mennä toistekin, että pääsee käymään talon sisätiloissakin.

Nerudan Pablon koti Isla Negrassa. Kuva otettu hautapaikalta.

Maanantaina oli vapaapäivä, koska Kolumbus löysi joskus Amerikan. Sen kunniaksi päätimme tutustua Santiagon lähialueen vaellustarjontaan. Netistä löysimme Cerro Provincian alueen ja otimme suunnan sinne. Sää oli enemmän kuin täydellinen vuorilla seikkailuun. Rohkeasti ja ennakkoluulottomasti suuntasimme maanantaikävelyllemme farkuissa, lenkkareissa ja aurinkorasvan sekä eväiden kanssa. Paikka löytyi helposti ja heti reitin alussa otettiin luuloja pois kun noustiin jyrkkää polkua pitkin. Teimme välissä myös sakkokierroksen ilmeisesti hevosvaellusreitillä, sillä emme tajunneet, että meidän pitää kiivetä rautalangalla suljetun portin yli matkaa jatkaaksemme. Lähdimme matkaan noin 1000 metrin korkeudesta ja kävimme pyörähtämässä 1300 metrissä ennen kuin käännyimme takaisin. Sakkokierroksen kanssa aikaa kului muutaman kilometrin seikkailuun noin 2,5 tuntia, joten ihan mistään pikku päiväkävelystä ei ollut kyse. Ensi viikonloppuna pitää ehkä ottaa suunta vaelluskenkäostoksille ja sen jälkeen lähteä testaamaan niitä tosikäytössä. Sen verran puraisi kärpänen maanantaikävelyllämme.

Tämän näköisissä maisemissa tehtiin maanantaikävely.

Hoy no es buen dia para mi

Tuntuu, että täällä on oltu jo kauan. Paljon kauemmin kuin kaksi viikkoa. Miten niin? No siitä, kun kaikki ei ole vain kivaa vaan jotkut asiat alkavat ärsyttää.

Kaduilla, metroasemilla, rappusissa matelevat ihmiset ärsyttävät. Eikä vain matelu, vaan tilan vieminen! Yksikin ihminen mahtuu tukkimaan jalkakäytävän niin, ettei ohi pääse ilman äänekästä metelöintiä. Vaikka edellä kulkeva joukko huomaisikin, että tulet takana ja etenet heitä nopeammin, ei elettäkään väistämisen tai tilan antamisen suhteen tapahdu. Kierrä siinä sitten juuri kastellun nurmikon kautta ja kastele kenkäsi. Tai vielä pahempaa, joudut kävelemään jalkakäytävällä olevan ritiläkannen päältä. Niistä kun joka 60 000. pettää... Vastaantulevatkaan eivät väistä, kävelenkin aamuisin päin ihmisten laukkuja ja olkapäitä kun eivät anna tilaa vastaantulijoille.

Riittävän leveä jalkakäytävä ohitukseen. (tässäkin kuvassa vähän kohinoita)

Metrossa sentään pääsen oikealla asemalla ulos kohteliaan ja samanaikaisesti käskevän "permiso"-pyynnön avulla. Aamu- ja lounasruuhkissa metrossa matkustaminen on suhteellisen mukavaa siihen nähden, kuinka paljon siitä minua on joskus varoitettu. Laukku vatsan puolelle ja käsi sen ympärille. Toisella kädellä pitää pitää kiinni jostain, sillä metron vauhti on hurja. Metroon tai metrosta kiirehdittäessä kenelläkään muulla ei sitten taas ole kiirettä, paitsi minulla. Onhan se kurjaa, kun joutuu kiipeämään raput ylös ulkoilmaan päästäkseen, mutta ei niissä sen takia tarvitse madella!

Täällä talojen sisäänkäyntien edustat ovat siistejä, kiitos vahtimestareiden!

Avautuminen jatkukoon... Niskaan ja korvien taakse on ilmestynyt jotain näppylöitä, ne eivät kutia. Ehkäpä pesuaineena käytetty kloori on syyllinen. Tilannetta seurataan ja ensi hätään pesin petivaatteet (en kloorilla...). Kamerakin on hajoamassa, kuten joistakin kuvista voi nähdä. En läheskään joka hetki kiinnitä huomiota siihen, että erotun joukosta. Joskus se kuitenkin alkaa ärsyttää ja ihmisten tuijotukseen kiinnittää enemmän huomiota. Aina voi tietenkin mulkoilla takaisin. Ehkäpä ensi kerralla kysyn joltain suomeksi "Mitä tuijotat?!", kun katseet käyvät hermoille.

Kaupassa joudun viettämään pitkän tovin riisivalikoiman ääressä, koska en tiedä, onko vaihtelevilla hinnoilla oikeasti merkitystä. Mitä jos halvinta riisiä joutuukin keittämään 30 minuuttia tai tekemään jotain ennakkovalmisteluita? Yleensä kalleimmat tuotteet ovat tuontitavaraa Euroopasta, kuten vakuumipakattu tortillariisi, josta saisi maksaa yli 3,5 euroa puolesta kilosta.

Espanjanopiskelua kauppalistan muodossa. Pahoitteluni tärähtäneestä kuvasta, kuvaajan vika.

Tein tai oikeammin yritin tehdä maanantaina pitsaa. Pitsajauhoiksi valitut moniviljajauhot osoittautuivat sekoitukseksi jauhoja, leseitä ja hiutaleita. Yritin silti. Taikinan ollessa valmis, tajusin, ettei meillä ole leivinpaperia. Eikun voitelemaan uunipeltiä ja onnea kokeilemaan. Pitsa oli uunissa 15 minuuttia (ohjeen mukaan, kokeilin muuten uutta reseptiä...), eikä ollut kypsä. Pohja ei ollut kokonaan kypsä edes 25 minuutin jälkeen, kun täytteet alkoivat uhkaavasti ruskistua. Puoliraaka päivällinen uunista ulos ja pelti kylpyammeeseen likoamaan, koska keittiön tiskiallas ja koko keittiö ylipäätään on niin pieni, ettei sinne mahdu. Leivinpaperi-sanalle ei löydy edes käännöstä sanakirjasta, joten sopii epäillä, ettei sitä löydy kaupastakaan. Pääsen siis jatkossakin pesemään uunipeltiä.

Jukka joutuu välillä oikeisiin töihin. Meidän keittiö ei ole näin tilava :/

Kun liikun jalan paikkaan, jossa olen käynyt aiemminkin, koetan miettiä reitin siten, että matkalla on mahdollisimman vähän kadunylityksiä. Matkalla espanjan tunneille joudun ylittämään kadun vain kerran. Jalankulkija on täällä nimittäin lainsuojaton. Valon palaessa punaisena autoilijoille, on vasemmalle kääntyvillä usein oikeus kääntyä muuta liikennettä varoen. Tämä tarkoittaa, että jalankulkijan tulee katsoa vihreän palaessa vielä kerran molempiin suuntiin ja sivuille, että tie on turvallista ylittää. Tämä sääntö pätee myös yksisuuntaisilla kaduilla, katso molempiin suuntiin. Siltikin joku mopo saattaa yllättää. Autothan voivat myös peruuttaa missä vain. Aina ei edes tajua kävelevänsä autotien yli, kun jalkakäytävä ikään kuin jatkuu samanlaisena suoraan eteenpäin. Jalankulkijana on oltava valppaana, jos näkee auton, jonka hätävilkut ovat päällä, voi sen olettaa tekevän lähes mitä tahansa aina keskelle risteystä pysähtymisestä koko kadunpätkän peruuttamiseen.

Näiden kahden viikon aikana olen aina ravintolassa saanut sitä, mitä olen tilannutkin. Aina ei niin ole. Voi olla, että ruokalistalla olevia ruokia ei olekaan tänään saatavana tai saat hiilihapollisen veden sijaan hiilihapotonta. Meidän vuokranantaja soitti pari viikkoa sitten sunnuntaina ja kertoi, että taulutelevisio tuodaan maanantaina kahden aikaan ja sohva vaihdetaan parin päivän sisään. Taulutelevisiota tultiin tuomaan maanantaina yhden aikaan, mutta sohvaa odotamme edelleen.

Pikkuviatkin alkavat ärsyttää kun hommat tuntuu menevän pieleen. Olen jo mm. tottunut siihen, ettei vessan oven lukko toimi eikä ovi edes kestä kunnolla kiinni. Vieraita pitää kyllä neuvoa asian suhteen. Tämä talo ja asunto ovat muuten toimivia. Onneksi kaapissa on myös salmiakkia, se auttaa ärsytykseen :)

Rappukäytävän pistoketta saavat käyttää vain palomiehet. Kertokaa mulle, mihin ne tarvii sähköä?

Espanjan opinnot ovat alkaneet ja edistyminen on hidasta mutta varmaa. Kotiläksyjäkin tulee samaan malliin, kuin viimeksi lukiossa. Onneksi alkamassa on pitkä viikonloppu, vaikkakin ilmeisen huonosäinen sellainen. Suunnitelmissa on kierrellä Santiagon ympäristössä mm. etelän outleteissa ja käydä Laguna Aculeolla. Ehkä käydään myös Isla Negralla (vai -ssa) ja toivottavasti haikkaamassa raikkaassa vuoristoilmassa!

Ilmeisesti hajoamassa olevalla kameralla saa hienoja taidekuvia ilman kuvankäsittelyä...

Mi barrio, El Golf

Buenos tardes! Santiagossa alkaa vihdoin olla kevätsäitä. Ja siitä johtuen meillä sisällä tarkenee aamuisin ilman villasukkia ja nytkin kirjoitan tätä hihaton paita päällä. Jee!

Viikonlopun jälkeen on ehtinyt tapahtua, ei mitään kummallista, mutta jonkin verran kuitenkin. Maanantaina testattiin talossamme olevaa kuntosalia. Siellä on kaksi crosstraineria, kuntopyörä, rikki oleva juoksumatto sekä pari-kolme monitoimivempelettä. Peruskunnon ylläpitoon toimiva setti. Täällä yhdessä maailman saastuneimmista kaupungeista kun ei mielellään lähde lenkkeilemään "raikasta" pakokaasuilmaa. Lenkille kun olisi mukavinta mennä ennen tai jälkeen kuumimman ajan, ja ko. aika on myös pahin ruuhka-aika. Eipä sillä, lenkkimaastotkin ovat puistokaistaleita, jotka kulkevat 3-kaistaa suuntaansa olevien valtaväylien keskellä.

Meidän kotitalo. Vasemmasta laidasta toisessa parvekerivissä on meidän partsi.

Tiistaina tapasin iltapäivällä norjalaistytön, joka on täällä lomailemassa. Kävelimme läheiseen ostoskeskukseen, Parque Araucoon, shoppailemaan. Kävelymatka on noin 30 minuuttia, meiltä jos lähtee, kestää 20 minuuttia. Täällä tuo matka on sellainen, ettei KUKAAN täysissä järjissä oleva kävele sitä. Matka tehdään joko omalla autolla, taksilla tai bussilla. Hyötyliikunta on siis täysin epämuodikasta täällä. No, tuloksettoman shoppailun jälkeen (ok, ostin Starbucksista kahvin) käveltiin vielä takaisin! Täysin epänormaalia! Mutta aurinko lämmitti jo niin paljon, että saattoi kulkea t-paitasillaan ja pelätä palavansa.

Onnistuin jotenkin kadottamaan koko keskiviikkopäivän jonnekin. Nukuin aamulla pitkään ja siihen se päivä sitten varmaankin katosi. Illalla kävin Suomileidien soppaillassa, jossa yllätyin, kuinka paljon suomalaisia täällä onkaan. Meitä oli paikalla reilu 10 ja suunniteltiin loppuvuoden toimintaa. Uusiin ihmisiin tutustuminen on tässä vaiheessa hyvä asia, ei käy aika pitkäksi kun riittää toimintaa.

Eilen lähdin itsekseni ostoksille samaiseen ostoskeskukseen, koska halusin löytää farkut. Matkaa tein kävellen aurinkoisessa säässä. Olen vaaleana oikea nähtävyys, tai siltä se välillä tuntuu. Lava-autojen kuskit tööttäilevät ja huutelevat autoistaan. Eräs vastaantuleva kohtelias mies kommentoi "Que rubia niña. Como estas?" (kuinka vaalea tyttö, mitä kuuluu?) ja muutenkin kuulumisia kysellään jonkun verran. No, tähän saanen tottua ja koetankin olla huomioimatta huutelijoita.

Sattumalta yhdessä kolmesta suuresta tavaratalosta (Ripley, Falabella ja Paris) oli eilen farkkualennusten päättäjäiset. Ja en tiedä olenko koskaan nähnyt niin montaa farkkumerkkiä yhdellä kertaa... Ravasin sovituskopin ja hyllyjen väliä tiuhaan tahtiin. Kokomerkinnät tuottavat vaikeuksia, eikä eurooppalainen kokokäytäntö (32-44 on täälläkin naisten koot) auta juurikaan. Farkkumerkistä tai jopa -mallista riippuen piti testailla vähän kaikkia kokoja. Yhden parin valitsin lopulta.

Katukyltti on samalla liikennemerkki

Espanjankieltä joudun käyttämään aina, jos asioin jossain muualla kuin Suomen suurlähetystössä. Aivan kaikki olennaisimmat jutut, kuten mm. summan pyöristäminen lähimpään kymmeneen pesoon, ei vielä luonnistu joka kerta, mutta kehitystä on jo tapahtunut. Farkkuja etsiessä osasin pyytää oikeita kokoja ja kertoa, että "muy pequeño / muy largo". Jos ei muuta, niin ainakin se lisää rohkeutta käyttää kieltä kun saa itsensä ymmärretyksi :)

Te siellä Suomessa elelevät kaverit hoi, nyt kierrättämään ja erityisesti muovia! Täällä kierrätys hoituu, jos hoituu, käsin. Prosessi menee suurinpiirtein näin: minä laitan roskat pussiin - heitän pussin roskakuiluun - roskien keräyspäivänä laatikot viedään tienvarteen, jossa joku/jotkut penkovat roskien seasta muovia, kartonkia ja lasia - roska-auto hakee muut roskat ja muovi/kartonki/lasi myydään kilohintaan jatkokäsittelyyn. En vielä ainakaan täysin luota, että kaikki kierrätettävä päätyy tällä tapaa kierrätykseen, mutta autan omalta osaltani keräämällä muovit yhteen roskapussiin. Ja muovia tulee kaikista eniten, koska KAIKKI täällä pakataan muoviin. Meillä on mm. allaskaapissa jo puolitoista muovikassillista muovikasseja, jotka on kannettu kaupasta. Roskapusseja ei siis tarvitse ostaa erikseen.

Toimistorakennus El Golfilla. Näitä lasitorneja täällä riittää.

Kuvituksena olevat kuvat otin tänään suurlähetystössä ja kaupassa käydessäni. Tuollaisella alueella siis asun. Täällä asuu paljon ekspatteja sekä varakkaita chileläisiä. Talot ovat melko uusia ja aidoin ympäröityjä, ja niitä tulee koko ajan lisää. Hintataso lähentelee hyvinkin Suomen hintatasoa, rakentamisen laadusta en sanoisi samaa. Ala-aulassa on vahtimestari 24/7, joka päästää asukkaat portista sisälle ja muilta tiedustelee näiden asiaa. Kylään mentäessä pitää siis muistaa asunnon numero, muuten saattaa olla hankala päästä vahtimestarin ohitse. Numeroa tarvitaan myös oikeaa ovea valitessa, nimikylttejä ei tunneta.