Huh, kolme kuukautta sitten palasin Suomeen. Sen jälkeen valtavat lumikasat talomme pihasta sekä pysäköintialueelta ovat sulaneet ja lämpöisistä kevätpäivistäkin on jo päästy nauttimaan. Chile tuntuu olevan enää muisto vain. Sinne jäi kyllä monia uusia ystäviä ja sain sieltä paljon hienoja muistoja sekä espanjan kielen mukaani.
Chile on päässyt maailmalla ja Suomessakin isoihin otsikoihin melko pian paluuni jälkeen. Tällä kertaa uutiset eivät käsitelleet uutta presidenttiä, vaan yhtä maailman suurimmista mitatuista maanjäristyksistä. Ja voitte vain kuvitella, mitä kaikkea ehtii pieni ihminen miettiä päässään, kun lukee ja seuraa uutisia muutama tunti järistyksen jälkeen, eikä puhelimitse ollut toivoakaan saada yhteyttä Chileen. Minähän tulin Suomeen noin kuukautta ennen kuin Jukka.
Onnekkaasti Jukka ei 27. helmikuuta ollutkaan lähtenyt illanviettoon työkaverinsa kanssa, vaan oli nukkumassa meidän asunnossa. Vajaan minuutin mittainen hytinä oli kuulemma herättänyt ja siinä ajassa ehtii jo miettiä vaikka mitä. Pahimman hellitettyä J oli laittanut tekstiviestin minulle, pukenut vaatetta päälle ja mennyt takaisin nukkumaan :O Viesti saapui minulle vasta vuorokauden päästä, mutta Jukan alkuillasta laittama sähköposti saavutti ja sen kautta tiesin, että kotona se on nukkumassa ollut. Tämä oli oleellinen tieto, koska meidän talon tiesin olevan uusi ja rakennusmääräysten mukainen. Ei siis pitänyt olla suurta hätää. Eikä ollutkaan, sähköt menivät poikki, kaasu katkaistiin turvallisuussyistä ja lämmintä vettä ei ollut saatavilla. Meidän asunnon kylpyhuoneesta oli haljennut yksi laatta, siinä kaikki.
Tietenkin olin huolissani siihen asti, kun sain ensimmäistä kertaa yhteyttä Santiagoon. Ulkoministeriöstä kehoittivat tekstiviesteillä olemaan yhteydessä, mutta kun viestit eivät kulkeneet! Facebookista sainkin noin 10 tuntia järinöistä kuulla meidän suomalaisten naapureiden olevan kunnossa. Tunnin päästä Jukkakin oli saanut skypen toimimaan työkaverinsa talolla. Phew!!
Chile ei ehkä ole entisellään, jos sinne vielä joskus menen. Järistys teki Santiagossakin tuhoaan ja erityisesti Ruta 5:n sortuneista silloista näkemäni kuvat saivat minut tajuamaan kaatuneiden kerrostalojen lisäksi järistyksen voiman. Maassa kuitenkin jälleenrakennetaan kovasti, eikä olla jääty tuleen makaamaan. Samaan aikaan minä olen Suomessa koettanut löytää työpaikkaa ja päästä kiinni arkeen. Työhaastatteluita on ollut muutamia, täysosuma uupuu vielä. Sitä tavoitellessa päätän tämän blogin kirjoittamisen kuitenkin tähän.
Kiitos ja anteeksi,
Anni
Chile on päässyt maailmalla ja Suomessakin isoihin otsikoihin melko pian paluuni jälkeen. Tällä kertaa uutiset eivät käsitelleet uutta presidenttiä, vaan yhtä maailman suurimmista mitatuista maanjäristyksistä. Ja voitte vain kuvitella, mitä kaikkea ehtii pieni ihminen miettiä päässään, kun lukee ja seuraa uutisia muutama tunti järistyksen jälkeen, eikä puhelimitse ollut toivoakaan saada yhteyttä Chileen. Minähän tulin Suomeen noin kuukautta ennen kuin Jukka.
Onnekkaasti Jukka ei 27. helmikuuta ollutkaan lähtenyt illanviettoon työkaverinsa kanssa, vaan oli nukkumassa meidän asunnossa. Vajaan minuutin mittainen hytinä oli kuulemma herättänyt ja siinä ajassa ehtii jo miettiä vaikka mitä. Pahimman hellitettyä J oli laittanut tekstiviestin minulle, pukenut vaatetta päälle ja mennyt takaisin nukkumaan :O Viesti saapui minulle vasta vuorokauden päästä, mutta Jukan alkuillasta laittama sähköposti saavutti ja sen kautta tiesin, että kotona se on nukkumassa ollut. Tämä oli oleellinen tieto, koska meidän talon tiesin olevan uusi ja rakennusmääräysten mukainen. Ei siis pitänyt olla suurta hätää. Eikä ollutkaan, sähköt menivät poikki, kaasu katkaistiin turvallisuussyistä ja lämmintä vettä ei ollut saatavilla. Meidän asunnon kylpyhuoneesta oli haljennut yksi laatta, siinä kaikki.
Tietenkin olin huolissani siihen asti, kun sain ensimmäistä kertaa yhteyttä Santiagoon. Ulkoministeriöstä kehoittivat tekstiviesteillä olemaan yhteydessä, mutta kun viestit eivät kulkeneet! Facebookista sainkin noin 10 tuntia järinöistä kuulla meidän suomalaisten naapureiden olevan kunnossa. Tunnin päästä Jukkakin oli saanut skypen toimimaan työkaverinsa talolla. Phew!!
Chile ei ehkä ole entisellään, jos sinne vielä joskus menen. Järistys teki Santiagossakin tuhoaan ja erityisesti Ruta 5:n sortuneista silloista näkemäni kuvat saivat minut tajuamaan kaatuneiden kerrostalojen lisäksi järistyksen voiman. Maassa kuitenkin jälleenrakennetaan kovasti, eikä olla jääty tuleen makaamaan. Samaan aikaan minä olen Suomessa koettanut löytää työpaikkaa ja päästä kiinni arkeen. Työhaastatteluita on ollut muutamia, täysosuma uupuu vielä. Sitä tavoitellessa päätän tämän blogin kirjoittamisen kuitenkin tähän.
Kiitos ja anteeksi,
Anni
