Vaaliviikonloppu

Tänään on äänestyspäivä. Kaupat sulkivat eilen 19.30 tai klo 20.00. Ihmisiä oli silti sisällä ja ostokset sai hoitaa loppuun, kunhan ei ostanut alkoholia. Perjantai-iltana pikaisella kauppareissullamme jonot olivat jo pitkähköjä ja ihmiset ostivat lähinnä viiniä, olutta, väkeviä. Kuinka yllättävää. Onhan se hurjaa, kun yhtenä päivänä ei saakaan ostaa alkoholia!

Lauantaina kierreltiin aikamme kuluksi Las Condesin ja Providencian alueella. Yllä olevassa kuvassa on Suomessa tähän aikaan vuodesta hyvin harvinainen valoilmiö, nauttikaa! Pahoittelen kuvan epätarkkuutta.

Avenida Apuquindon eteläpuolelta löytyi Las Condesia, jossa emme olleet aiemmin käyneetkään. Vastineeksi meidän alueellemme, jossa on pääosin noin 18-kerroksisia asuinkerrostaloja sekä toimistorakennuksia, on eteläpuolella matalia, vanhempia asuintaloja sekä toimistotaloja. Kollaasissa hieman maistiaisia. Ja kuten oikean alareunan kuvasta tarkimmat huomaavat, täällä on paljon asuntoja myynnissä. Lähistöllä on muutamia uusia kerrostaloja, joissa on ainoastaan esittelyasunnossa verhot ikkunoissa, muuten talot ovat tyhjillään. Ja aivan meidän vastapäätä on rakenteilla uusi kerrostalo...

Lähes jokaisen talon kyljestä voi selvittää, kuka tai ketkä talon ovat suunnitellet. Myös rakennusvuosi selviää usein samasta paikkaa. Näitä merkintöjä löytyy kerrostalojen seinistä sekä condojen (muurin sisällä oleva vartioitu pientaloasuinyhteisö) muureista.

Joulutunnelmaan koetamme päästä ruokakauppojen ja ostoskeskusten joulumusiikin sekä erilaisten seimikuvaelmien avulla. Yllä oleva seimi on rakennettu Isidora Goyenechea ja El Golf -katujen kulmaukseen ja sitä vartioi vartiointiliikkeen kaveri varmaankin 24/7. Huomatkaa, että itse joulun sankari, Jeesus-lapsi, puuttuu seimestä. Oletamme, että kapaloituna oleva lapsi ilmesty jouluaattona tai sen lähestyessä seimeen. Saman olen huomannut myös kauppakeskusten seimissä.

Leivoin tänään korvapuusteja! Viimeksi tämä ihme on tapahtunut varmaankin noin 10 vuotta takaperin. Äitikin saa nyt olla ylpeä kun tämä 30-asteinen lämpötila sekoittaa pääkoppaa. Kuka nyt helteellä leipoisi? Minä!

Pullantuoksuista joulunalusaikaa!

Algunas palabras sobre algo

Chilessä on sunnuntaina suuri päivä, presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen äänestys. Oikeastaan viimeinen kuukausi on vaaleissa menty täysillä. Katujen varsilla on mainoksia, paikallisilla televisiokanavilla kaikki ohjelmat keskeytetään klo 13.40 ja 20.40 (ainakin) vaalimainoksien ajaksi. Kuukausi sitten oli suuri vaaliväittely kaikilla seitsemällä tv-kanavalla yhtäaikaa. Jos haluat katsoa chileläisiä tv-kanavia, et siis voi välttyä vaaleilta. Ne yllättävät sinut kesken ohjelmien kaikilla seitsemällä kanavalla samanaikaisesti.

Paras on kuitenkin vielä tulossa. Erään kuulemani tiedon mukaan lauantaina klo 8 (kai illalla, en tiedä?) pitää kaikkien alkoholia myyvien ravintoloiden sulkea vaalien ajaksi. Toisaalla taas kerrotaan, että tämän kiellon pitäisi alkaa 48 tuntia ennen äänestyksen alkua ja jatkua 24 tuntia sen jälkeen. En tiedä, odotettavissa lienee massiivinen ryntäys kauppoihin tänään tai huomenna, ehkä vielä lauantainakin ehtii. Koitin oikeasti etsiä jostain ajantasaista ja varmaksi tunnettua tietoa tästä asiasta, mutten onnistunut löytämään.

Eilen me juhlimme Suomen itsenäisyyttä suurlähettilään kanssa. Puitteet olivat komeat ja parin tunnin pönötys sujui rattoisasti pikkuisia karjalanpiirakoita, joulutorttuja ja täytekakkua maistellen. Tapasimme uusia ihmisiä ja nyt olisi etelänmatkalle jo mahdollinen kyläpaikkakin Chillanissa, jee! Kuulumisia vaihdettiin tietysti myös vanhojen tuttujen kanssa.

Tänään mietin, onko suomenkielessä sanoja, jotka ovat loogisen hassuja, mutta emme koskaan ajattele asiaa sen kummemmin. Espanjan kielessä olen kiinnittänyt huomiota muutamiin sanoihin. Los anteojos eli silmälasit, suora käännös on kuitenkin edessä silmien, kuinka loogista. Las lavamanos on käsienpesuallas, lavuaari joka on kylpyhuoneessa, verbi lavar tarkoittaa pestä ja manos on kädet. Los lavaplatos taas on keittiössä, tiskiallas, lavar + platos = pestään astioita.

En kai ole vielä kertonut, että syystä tai toisesta Suomen pääkaupunki on espanjankielisille usein Helsinski. Kyllä, me sanomme Helsinki, mutta ei siitä ole apua :) Washington on Watchington ja muutenkin sh-äänne on haasteellinen täällä päin. Nämä vain näin pienenä kuriositeettina. Hyvä pitää mielessä, niin tietää, mistä puhutaan.

P.S. Nyt sitten löysin CNN Chilen sivuilta tiedon, että alkoholia myyvät liikkeet ja ravintolat pidetään kiinni klo 00.00 alkaen äänestyspäivänä. Liikkeet pysyvät kiinni aina 4 tuntia äänestyksen päättymisestä. Supermarketitkin saavat myydä alkoholijuomia, joten jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä sunnuntaina tapahtuu...

Mendoza - kuvat kertovat enemmän / las fotos cuentan mas

Cerro Aconcagua takimmaisena

Viikonloppu sujui leppoisasti Mendozassa. Matkasimme molempiin suuntiin Jukan työkaverin, Eduardon kyydissä. Mies käy Santiagossa töissä ja reissaa välillä viikonlopuiksi perheensä luo Mendozaan. Matkantekoa kesti 6,5 tuntia ja maisemat olivat ihailemisen arvoisia. Korkeimmillaan kävimme 3200 metrin korkeudessa. Tullissakaan ei ollut minkäänlaisia ongelmia, etenkään Argentiinaan päin mentäessä. Chileen tultaessa meiltä tiukattiin, ostimmeko käsitöitä, jotka sisältävät puuta tai ehkä mausteita, hedelmiä tai lihaa. No tietenkään ei ostettu, koska tiedettiin, ettei niitä saa viedä rajan yli. Viiniä sentään ostettiin kaksi pulloa, kävimmehän sentään Argentiinan kenties kuuluisammalla viinialueella.

Mendoza on oikeastaan autiomaassa, mutta kiitos antiikinaikaisen kastelusysteemin, kaupunki elää ja voi hyvin. Kasteluojat tai -uomat hieman hirvittivät, varsinkin perjantai-iltana kun kaupunkiin saavuttuamme lähdimme illan hämärässä etsimään ruokapaikkaa. Olimme varanneet majapaikan etukäteen, ja valinta vaikutti nettisivun kuvien perusteella taloudelliselta ja toimivalta. Hotellissa huoneen lattialla oli hiuksia ja ilmastointi ei meillä ainakaan pelittänyt, eikä kukaan suvainnut neuvoakaan, kuinka se toimisi. Yö menikin torkkuessa hiestä märkänä, sillä lämpötila pysytteli tiukasti yli +20 asteen yölläkin (klo 22 aikaan lämmintä oli vielä +28). Aamun tullen vaihdoimmekin pikapikaa majapaikkaa, eikä toisena yönä kärsitty kuumuudesta.

Acequias eli kastelu-uomat katujen varsilla

Mendoza on mukavan rento ja jopa liiankin rauhallinen vierailukohde. Sunnuntaina keskustassa oli auki vain turisteille käsitöitä myyvät liikkeet sekä kauppahalli. Pari päivää kului kuitenkin vallan mukavasti. Lauantaina hyppäsimme Eduardon ja Marisolin kyytiin ja matkasimme kaupungin eteläpuolelle Valle de Ucoa kohden. Harmittavasti kyseisellä alueella yksikään viinitila ei ollut avoinna, emmekä siis päässeet kierrokselle ja maistamaan viinejä. Onneksi saimme nauttia hyvästä ruuasta sekä maukkaasta viinistä ruuan kanssa. Paikallinen herkku on parillada, eli possua grillissä tehtynä. Jälkiruuaksi tietenkin helados artesanales (paikallisia jäätelöitä) ja nopean kaupunkikierroksen jälkeen olimmekin Jukan kanssa melko kypsiä lepoasentoon.

Seinämaalauksia

Sunnuntaina tutustuimme keskustaan kävellen ja kävimme lounaalla El patio de Jesús María -ravintolassa. Ruoka oli todella hyvää ja paikka tuli hetkessä täyteen kun paikalliset perheet tulivat sunnuntailounaalle. Pihviä ja liha-tomaatti-sipuli-vartaita salaatin kanssa oli meidän valintamme ja kielen se ruoka oli viedä mennessään! Melkoisen hyvä valinta oli Suomen itsenäisyypäivän lounaaksi :)

Kaltereita ikkunoissa ja ovissa

Sattuipa reissumme aikana sellainenkin kummallisuus, että kuuden kuukauden kuivan kauden jälkeen Mendozassa satoi vettä. Ei sitä varmaan olisi Suomessa edes sateeksi sanottu, sen verran vähän vettä pilvet ripauttivat.

Autokantaa siitä vanhemmasta päästä

Argentiinassa ei näe ainakaan pääkaupungin ulkopuolella sitä uusien autojen loistetta, mitä Chilessä näkyy. Liikenteessä on vielä paljon Peugeoteja, Ladoja ja Citroeneja 1960- tai 1970-luvuilta. Vuoristotielläkin niitä näkyi!

Erilaisuuksien ja samanlaisuuksien maa

Olen keskustellut tämän kirjoitukseni aiheesta sekä Chilessä että netin välityksellä suomalaisten ystävieni kanssa jo muutamaan otteeseen. Jostain syystä en ole kirjoittanut siitä kuin välähdyksen verran blogiini, mutta tässä jutussa ehkä kertaan jotain asioita. Ja onhan se hyvä jättää Chileen mahdollisesti tulevaisuudessa matkaaville havannoitavaa.

Ensinnäkin, viihdyn Santiagossa oikein hyvin. Päiväsaikaan en koe pelkoa liikkuessani Santiagon keskustan alueella ja erityisesti kaupungin metroverkostoa voin kehua. Minua ei haittaa kaupungin pölyisyys tai ränsistyneet rakennukset, ne luovat omanlaistansa tunnelmaa kaupungin alueille. En tietenkään halua pilata keuhkojani täysin, joten koetan välttää ruuhka-aikoina vilkkaimpia joukko- ja henkilöautoliikennekatuja. Ei sitä suomalainen varmaan voi käsittää, miten saastunutta ilma Santiagossa oikeastaan on. Smogin näkee yleensä vain silloin, kun katselee kaupunkia vuorilta tai on tulossa autopistaa kaupunkiin. No, kesää kohden ilmankin pitäisi hieman parantua.

Suomalaisilla ja chileläisillä on edes jotain yhteistä! Chileläiset ovat naapurimaidensa kansalaisiin verrattuna pidättyväisiä ja hieman ujoja (huom. suomalainen tapa suhtautua tyynen rauhallisesti ja eleettömästi niin iloihin kuin suruihin, aiheuttaa täällä kuitenkin ihmetystä). Mutta kuitenkin lähes kaikilla on tummat silmät ja ruskea tukka. Sen vuoksi massasta poikkeavat saavat huomiota osakseen. Luokkajaottelu on vahvaa ja taustalla on merkitystä. Ensin halutaan tietää sukunimesi, seuraavaksi yliopistosi nimi, isäsi työpaikka ja paljonko tämä tienaa. Aivan normaaleja kysymyksiä Suomessakin? No ei. Sillä, missä yliopistossa on opiskellut, on uran kannalta merkitystä. Maineikkaista yliopistoista valmistunut saa helpommin töitä ja etenee urallaan helpommin. Jos on "väärästä" yliopistosta valmistunut ja työtkin hoitanut kunnialla, ei ylennystä välttämättä heru väärän koulutaustan vuoksi. Omituista, mutta totta täällä. Tähän sivuhuomiona tämän maan tulotasosta sen verran, että Jukalta kuulemani mukaan noin 85 % kansalaisista ei maksa veroja, koska heidän kuukausitulonsa jäävät alle verotettavan tulomäärän, joka on 500 000 pesoa/kk eli noin 700 euroa.

Jos kyselen paikallisilta täällä mielenkiintoisia alueita tai paikkoja Santiagossa, saatan kuulla saarnan siitä, ettei keskustaan kannata mennä koska-siellä-on-vaarallista-ja-sinut-ryöstetään. Keskustassa on tullut käytyä jopa turisteille vaaralliseksi sanotulla Calle Maiggsilla, jossa myydään kaikkea ja halvalla. Onnekseni minulle ei ole sattunut mitään ikävää reissuillani. Koetan pukeutua tavallisesti, enkä pue helyjä ja koruja ylleni keskustaan lähtiessäni. Varakkaammat ihmiset ovat täällä luoneet itselleen keinotekoisen turva-alueen, jonka sisällä heillä on turvallista olla ja liikkua, mutta jonka ulkopuolelle he eivät edes uskalla mennä. Turva-alue ei ole kovin suuri, mutta sen ulkopuolella ei välttämättä mennä käymään koskaan. Olenpa kuullut myös hyvin yksioikoisia näkemyksiä niin Chilestä kuin sen ihmisistäkin paikallisten suusta. "Ei Chilessä ole järviä" tai "ei täällä kukaan käy vaeltamassa". Järviä täältä löytyy, erityisesti etelästä ja puoli tuntia Santiagosta pääsee vaeltamaan ja kyllä siellä paikallisiakin näkee.

Yleisesti täällä huomaa välillä sen, etteivät ihmiset ole kovinkaan oma-aloitteisia. Asioista ei oteta sen enempää selvää, vaan kaikki tieto, mikä saadaan, otetaan annettuna. Sama kuulemma pätee työelämässä, jossa oma ajattelu ei ole kovinkaan yleistä. Ne paikalliset, joihin minulla on ollut onni tutustua, ovat osin omin aivoin ajattelevaa, mutta kuitenkin paikallista väkeä :). Omaa kotimaataan he eivät kuitenkaan aina arvosta kovinkaan paljoa. Heitä ei kiinnosta matkustaa Chilessä, maassa jossa on lähes kaikki erilaiset ilmastovyöhykkeet sademetsää lukuunottamatta! Täällä kummastellaan, miksi me olemme juuri Chileen tulleet. No, Suomessa taidetaan harrastaa tätä samaa :)

Kohta kolme kuukautta Chilessä viettäneenä (no, melkein neljä, jos viime vuodenvaihteen 4 viikon reissu otetaan mukaan) ja paikalliseen elämäntapaan tutustuneena osaan arvostaa omaa kotimaatani enemmän. Täällä nekin asiat, joita on Suomessa pitänyt itsestäänselvyyksinä, saavat uuden merkityksen. Oikeasti, ilmainen koulutus ja valtion myöntämä opintotuki ovat äärimmäisen hienoja asioita. Yhteiskunta, jossa ei ole äärimmäistä luokkajakoa vaan lähtökohtaisesti ihmiset ovat samalla viivalla elämänsä alussa, on todellakin arvostettava asia. Täälläkin Suomen koulutusjärjestelmää ja terveydenhuoltoa esitellään välillä uutisissa ja löytyypä Suomeen muutosta haaveilevia. Harmittavasti osa kuvittelee, että siellä automaattisesti sitten rikastuu. Korkeasta verotuksesta ja kalliista asumiskustannuksista jos kertoisin, niin haluaisivatkohan senkin jälkeen muuttaa Suomeen :)

Fin de semana fue bueno!

Nyt se kesä on kai sitten alkanut, ilmojen puolesta ainakin! Tässä on tullut lekoteltua uima-altaan reunalla parina päivänä ja kiiteltyä kämppämme ilmastointia. Paikallisten mukaan vielä ei ole edes ollut kunnon uima-allaskelejä ja minä vallan hikoilin siellä auringossa! Myös perjantaina sateisesta Temucosta Santiagoon saapuneet suomalaisvieraamme - Siina, Jani ja Maija - kiittelivät Santiagon lämpöä ja auringonpaistetta.

Itäistä Santiagoa, eli meidän aluettamme

Läntistä Santiagoa

Kierrätimme ohikulkumatkalla olleita lomalaisia perjantaina ympäri Santiagoa. Ensin kierrettiin meidän lähialueellamme ja kävimme kaupungin kenties koreimmassa ostoskeskuksessa syömässä. Parque Araucosta suunnaksi otettiin Santiagon keskusta, jonne siirryttiin Providencian kautta ja siitä sitten Bellavistaan. Funicular kuljetti meidät Cerro San Cristobalin huipulle, josta näkee kaupungin kahdella silmäyksellä - länteen ja itään päin. Seuraavaksi suunnattiin Barrio Lastarrian kautta kävellen kohden Plaza de Armasia. Perjantai-illan ruuhkassa keskustassa kävely oli melkoisen epämiellyttävää. Kadut olivat täynnä microja eli paikallisbusseja sekä henkilöautoja ja melu ja ilmanpuhtaus oli sen mukaista. Köhköh! Hengissä, mutta keuhkot täynnä pienhiukkasia siitä selvisimme ja illasta käytiin vielä katsastamassa Pio Nono, josta suunnattiin ajoissa nukkumaan lauantain seikkailut jo mielissämme.

Matkan varrelta bongattu paikallinen ravintola...

Lauantaina otettiin suunnaksi rannikko ja siellä erityisesti Isla Negra. Pitihän se Pablo Nerudan talo käydä katsastamassa paremmalla ajalla ja säällä. Chilen rannikolla on yleisesti viileämpää kuin välimerellisen ilmaston sisämaassa. Tällä kertaa tarkenimme kuitenkin ilman paksuja pitkähihaisia, pitkät lahkeet ja ohuemmat neuleet olivat kuitenkin tarpeen. Pablon talo oli sisältä rakennettu 30 vuoden aikana laivamaiseksi ja kyllä makuuhuoneen näköala äärettömälle Tyynelle merelle kelpaisi minullekin! Tavaramäärä talossa on vallan käsittämätön, melkoinen keräilijäluonne Nobel-palkittu runoilija on ollut. Sisällä ei kuitenkaan saanut kuvata, joten simpukoiden, viinikarahvien, piippujen, pullolaivojen, laivojen keulakuvien, viinilasien ja muiden tavaroiden määrä jää mielikuvituksenne ja Googlen kuvahaun varaan.

Harvinainen näky Chilessä, postilaatikko

Seinämaalaus Isla Negrassa

Ennen päivän jatkumista lounastimme museon ravintolassa. Reineta Pablon tapaan oli herkullista ja lounastaessa nautimme myös auringonsäteistä sekä merellisestä maisemasta. Jälleen kerran suuntasimme Algarroboon ja San Alfonso del Marin allasta ihmettelemään. Enemmän taisimme kyllä nauttia meren tuoksusta ja kohinasta sekä päivälevosta rannalla. Taskut ja housunpuntit täynnä hiekkaa suuntasimme lopulta Valparaison miradorin (näköalakukkula) kautta takaisin Santiagoon. Päivän päätteeksi illallistimme Barrio Brasilissa jossain kahvila-ravintolassa muutaman euron hintaan. Raikas meri-ilma teki tepposensa ja yhdentoista aikaan olimme kaikki vahvasti Nukkumatin unihiekat silmissä.

Päivänokoset rannalla

En ollut aiemmin liikkunut Chilessä viiden suomalaisen voimin. Matkassa oli kolme vaaleata tyttöstä ja kaksi vaaleaa viikinkiä. Lounaspaikan tarjoilijat tiesivät formulakuskimme ja illallispaikkaa etsiessämme saimme kahvilapöytien ohi kulkiessamme aplodit... Plaza Brasililla kävimme myös omituisen keskustelun kahden chilenon kanssa siitä, kuinka me voimme olla menossa nukkumaan kun ilta on vielä niin nuori. Tai ei se koskaan käynyt selväksi, mitä kaveri halusi kertoa tai tietää, sen verran sekavaa se esiintyminen oli. Harmittomia veikkoja kuitenkin ja Barrio Brasilista jäi sympaattinen mielikuva.

Sunnuntai on taas kerran ollut perinteinen ei-tehdä-muuta-kun-käydään-kaupassa-ja-palautetaan-auto-päivä. Siina ja Jani viettivät sunnuntain vielä meidän kanssa, ennen kuin ottavat yöbussin kohti La Serenaa. Syötiin taas kunnolla, tällä kertaa argentiinalaisessa pihviravintolassa. A la Leña Asados tarjosi toistamiseen maukkaat pihvit ja kohtuulliseen hintaan. Ravintolan pihvikoko on miehekkäästi joko 350 grammaa tai puoli kiloa, joten tilasimme yhdet molempia kokoja. Myös lisukkeiden koko on niin suuri, että kahdessa kulhossa oli meille riittävästi. Neljä henkeä sai mukavasti mahat pullolleen ja kukkaro keveni suomalaisittain lähes naurettavat 40 euroa koko seurueelta.

Auringonpaistetta kuvan välityksellä Suomeenkin :)

Tulevalla viikolla voidaankin sitten keskittyä kuntoiluun, espanjan kielen harjoittamiseen ja auringosta nauttimiseen. Ohessa Jukka käy töissä ja suunnittelemme tulevan viikonlopun Mendozan matkaa. Lauantain matkalla kuunnelluista Suomirokki-levyn biiseistä voidaan jättää Miljoonasateen Marraskuu hyvillä mielin taakse ja jatkaa joulukuuhun Tehosekoittimeen tahtiin... Polttaa, asfaltti polttaa....

Tulkaa kylään :)

Kuvia huomenna, nyt pitää mennä nukkuu, kello on jo yli 11. Öitä! Ja hyvää huomenta Suomi :)

Getting there

Aurinko hellii, taas vaihteeksi. Chilen outo kevät on opettanut olemaan odottamatta liikoja. Tämä viikko voi olla mukavan kesäinen, mutta ensi viikosta en voi tietää ennen kuin viikon päästä. Onneksi mun loma on tällä kertaa sen verran pitkä, ettei parin viikon epämääräiset säät sitä kauheasti hetkauta.

Viime viikonloppuna otettiin vaihteeksi rennosti. Meillä ei ollut mitään suunnitelmia, paitsi lauantaina piti käydä kaupassa hankkimassa tulevalle viikolle muonaa. Kumma kyllä, keskellä viikkoakin pitää juosta kaupassa vaikka viikonloppuna olisikin kantanut muutaman kassillisen ruokaa kotiin. Tänäänkin lähden metsästämään mustikoita, kuulemma kahden ketjun kaupoissa niitä saattaa olla. Mutta se ei tarkoita, että niitä saisi joka päivä, se on kiinni tuurista ja jostain ihmeellisyyksistä.

Aion leipoa mustikkapiirakan Jukan synttäripäivän kunniaksi. Suurta hauskuutta leipomiseen tuovat leivinjauheen, vaniljasokerin sun muun olennaisen metsästys. Sanakirjastakaan ei ollut apua, kun etsin leivinjauhetta. Eilen kaupasta tullessani pistin googleen polvo para hornear, joka nyt ilmeisesti osuu lähimmäksi leivinjauhetta. Sanakirjan mukaan kun leivinjauhe on levadura en polvo, no, voi olla sitä vaikka Espanjassa tai Meksikossa muttei Chilessä. Sanakirja on joskus todella hämäävä, kun espanja puhutaan useissa maissa, joissa kaikissa on muodostunut sanoille omia merkityksiä ja sanontoja. Lähinnä neutraalit sanonnat ja merkitykset löytyvät sanakirjasta, muuten googeli ja netti ovat oiva apu. Niin, vaniljasokeria en löytänyt, taidan kokeilla vaniljaesanssin käyttöä, noita makusiirappeja kun on kaupan hyllyt pullollaan.

Mustikanmetsästyksen lisäksi koetan tänään hankkia meille liput Metallican keikalle. Bändi on keikkaillut eteläisessä Amerikassa viimeksi 1999 ja vuodenvaihteen jälkeen keikkaa pukkaa lähes kaikissa mantereen isoimmissa kaupungeissa. Liman keikka myytiin loppuun päivässä, Santiagossa lippuja on 50 000 ja fanimyynti alkoi eilen, nettimyynti viime yönä ja lippupisteet aukeavat klo 11 tänään. Katsotaan, saadaanko lippuja.

Valmis piiras ja leivontaohje :)

Lähiajan suunnitelmissa ollut reissu Pohjois-Chileen on muuttamassa suuntaa itään ja Argentiinan puolelle. San Pedro de Atacaman matka tulisi niin hinnakkaaksi, että katsottiin Mendozan reissun olevan houkuttelevampaa. Samalla tulee hoidetuksi minun viisumiasiat ja nähtyä pohjoista Argentiinaakin. Mendozassa on lämmintä, viinitiloja pyörämatkan etäisyydellä sekä maukasta argentiinalaista lihaa. Matka tehdään bussilla tai henkilöautolla ja reissu tapahtuu Andien ylitse, muun muassa Aconcagua-huipun läheltä. Ei se huono reissu voi olla!

Viime kirjoituksessa avauduin hieman paikallisesta kuntosalikulttuurista. No, eilen testasin BodyPumpin eri ohjaajalla. Oi, se tunti oli herkkua! Musiikin volyymi kohdallaan ja ohjaaja todellinen ammattilainen. Nautin! Nyt on sitten jalat ja käsivarret kipeinä kun parin kuukauden tauon jälkeen rehkin ensi kertaa painojen kanssa. Keskiviikkona ehkä taas sinne Combatiin korvatulppien kanssa :)

Ja joo, kuvia tulee, kunhan tässä ehdin ottamaan uusia ;)

Hei muuten, olisi kiva tietää, kuka tätä lukee ja mitä kautta tänne eksyit, jätä terkut!

Cuanto hay mas ruido, tanto mejor?

Eli mitä enemmän meteliä, sitä parempiko? Olin tänään ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen ja ensimmäistä kertaa ikinä Chilessä BodyCombat-tunnilla. Ohjaaja oli tuttuun tapaan pieni ja pippurinen naisihminen, jolla on tekniikka hallussa. Myös tunnin osallistujat näyttivät a) hyväkuntoisilta ja jopa pelottavan lihaksikkailta b) siltä, etteivät olleet ensimmäistä kertaa combatissa.

Sillä, ymmärsinkö minä mitään ohjeista tai ohjaajan puheesta ylipäätään, ei ollut mitään väliä. Ohjaajalla ei ollut mikkiä, vaan hän huuteli kovalla, mutta kuulumattomalla äänellä ohjeita. Salissa soi musiikki niin kovalla, että biisien (tai trackien, kuten combatissa kuuluu sanoa) välissä korvissa humisi ja vinkui. Auta armias, kun päästiin muy thai -biisiin! Valehtelematta pitelin välillä sormia korvissa kun 1) tuntui pahalta ja 2) kuulosti pahalta. Biiseistä ei kuule rytmiä, laulajan ääni särkee ja bassotkin hukkuvat siihen tasaiseen volyymit kaakkoon huudatukseen. Onneksi en ollut ensikertalainen muuta kuin chileläisellä BodyCombat-tunnilla!

Täällä taitaa kuntoilun merkitys olla se, että tehdään TÄYSILLÄ, kun musiikkikin soi TÄYSILLÄ. Ei ole niin väliä, oletko tunnilla ensimmäistä kertaa, kunhan vaan teet kaiken täysillä. Tekniikkaa kyllä ohjeistettiin trackien aikana, tauoilla ei ollenkaan. Onneksi suurin osa trackeista oli mulle tuttua huttua, osa kylläkin mun mielestä jopa vuosien takaa. Vaikeimmat hyppypotkut ja katat oiotaan helpoiksi, ainakin tänään niin tehtiin. Ja porukka tulee ja menee tuntien aikana miten tykkää.

Yllätyin siitä, että alkuiltapäivän aikana kuntosali oli täynnä porukkaa. Siis kesken työpäivän. Mutta kai se on täällä ihan normaalia, kun työpäivät on helposti seiskaan-kahdeksaan asti kestäviä. Sinne ne muut naiset jäi tukkaansa föönaamaan ja suoristamaan (sali tarjoaa kuivaajan ja suoristusraudan, ei shampoota) sekä ehostamaan itseään sen näköisesti, että toimistoon olivat palaamassa.

Kieltämättä tuli ikävä SATSin tunneille, siellä sentään huudetaan ja kiljutaan yhteen ääneen, täällä jokainen tekee niinkuin itse parhaaksi näkee. Kyllä minä saan treenattua täälläkin vallan hyvin, mutta jotain jää puuttumaan. Multa jäi puuttumaan se treenin jälkeinen hyvä fiilis, kokonaisvaltaisen hyvä fiilis. Pukkarissa sain vielä huutia siivoojalta (pukkarissa päivystää koko ajan siivooja), kun minulla ei ollut sandaaleja suihkuun mennessä. Ohjeistus tuli tietenkin nopeasti ja jollain käsittämättömällä murteella. En ymmärtänyt ja varmaan näytin kysymysmerkiltä. No, kukaan pukkarissa ei osannut englantia. Ei se mua haitannut, kysyin sitten joltain, että pitääkö mulla seuraavan kerran olla sandaalit ja näinhän se oli. Ja kaikki, KAIKKI, näyttivät tuntevan toisensa, paitsi minä... Ehkäpä asia korjaantuu tässä kuukauden aikana.

Pahoittelen tällaista avautumispostausta, mutta tiedän, että ainakin muutama lukija ymmärtää yskän :) Pää pystyssä kohti uusia seikkailuja a.k.a. taisteluita täällä mennään kuitenkin. Tavoitteena on, että henkilökunta ja muut ihmiset kuntosalilla puhuisivat mulle vaan espanjaa. Nää kun helposti pitää vaan pöljänä jos et heti tajua niiden nopeasta solkotuksesta mitään. "Mas lento, porfa", ei edes auta, joka kerta ainakaan. Ensi kerralla otan ainakin korvatulpat mukaan. Ja ehkä nappikuulokkeet, koska juoksumatoissa, kuntopyörissä jne. on omat tv-näytöt, melko luksusta!