Estoy en Chile! Hace mucho frio..

Varoituksen sana. Tämä on piiitkä postaus ja ehkä liiankin yksityiskohtainen. Koettakaa kestää tai skipatkaa :)

Täällä sitä ollaan. Onnellisesti perillä, eikä matkalla ollut suurempia mutkia tällä kertaa. Kata vei minut ja tavaramäärän, jota oli lähes oman painon verran, kentälle torstai-iltapäivänä ja siitä alkoi pitkä matkanteko.

Heti ensimmäisessä turvatarkastuksessa piti kaikki käsimatkatavarat (trolley, reppu ja käsilaukku) avata, kun siellä "näytti olevan nesteitä". Ei niitä löytynyt, mutta pakkasinpa sitten tavarat uudessa järjestyksessä laukkuihin. Kentällä aloitin Stieg Larssonin Millenium-sarjan ensimmäisen osan "Miehet jotka vihaavat naisia", kun Kata muun muassa sitä on suositellut. Säästelin kirjoja Chilen matkaa silmällä pitäen, mutten voinut enää kentällä pitää näppejäni erossa.

Brasilian puolella maassa näkyi ihmeellisiä viivasuoria kuvioita

Ensimmäinen lento menikin kivutta kirjaa lukiessa. Frankfurtissa etsin kentältä lähtöporttini, jonne mentiin taas passi- ja turvatarkastuksen kautta. Ihme ja kumma, tarkkojen saksalaisten turvatarkastajien seulassa laukuissani ei ollut mitään kummallista. Otin hyödyn irti bisnesluokan lentolipusta ja tutustuin lähtöporttini loungeen. Kannettaviaan näpytteleviä liikemiehiä ja rahalla lippunsa ostaneita varakkaita ihmisiä siellä näytti enimmäkseen olevan.

Lento jumbojetillä Sao Pauloon olikin sitten luksusta, bisnesluokassa. Lähes vaakatasoon menevä penkki ja oma näyttö. Sopii mulle! Yläkerrassa olisi ollut vielä jotain hienompaa ykkösluokassa, mutta en osannut kaivata mitään. 12 tunnin matka sujui melko mukavasti kirjaa lukien, nukkuen ja The Hangover-leffan parissa. Siirsin rannekellon jo lähtiessä Brasilian aikaan, joka on 6 tuntia Suomen ajasta jäljessä ja heräilin koneessa aamukolmelta paikallista aikaa. Ei ole muuten mitään niin herkullista, kuin nukkua samassa putkessa 350 muun ihmisen kanssa. Kävi lentoemäntiä sääliksi kun työkseen joutuvat sitä "raikasta yöilmaa" hengittelemään. Siellähän haisi ihan rehellinen pieru lähes koko ajan. Mutta kaikkeen tottuu...

Sao Paulossa olin 5:20 paikallista aikaa. Taas turvatarkastus ja sen jälkeen seuraavan lennon lähtöportin tuntumaan lähtöä odottamaan. Odotellessa pesin hampaat ja luin kirjaa. Koitin hyödyntää kentällä näkyvästi mainostettua langatonta verkkoa, mutta olisi pitänyt maksaa jotain rahaa sen käytöstä.

Argentiinaa, Mendozan lähellä

Noin 5 tuntia lentokonekoiranunta nukkuneena nousin viimeiselle lennolle TAMin koneeseen. Oi mitä luksusta, lähes tyhjä bisnesluokka ja ei ketään vieressä! Jo ennen koneen nousua sain appelsiinimehun kouraani ja pidin välittömästi TAMin henkilökunnan palvelusta. Näissä koneissa ei economyluokkakaan ole huono, mitä sinne tiirailin. Väsy alkoi painaa jo aika rankasti, mutta sitkeästi koetin jatkaa kirjan lukemista ruokaa odotellessa. Ruokatarjoilun jälkeen nukahdinkin lähes välittömästi, enkä tarvinnut edes tyynyä tai peittoa. Korvatulpat korviin, kuulokkeet siihen päälle, huppu päähän ja unimaailmaan!

Nukuin reilun tunnin ja herätessä neljän tunnin lennosta oli viimeinen tunti jäljellä. Tätä olin odottanut! En ollut vielä kertaakaan päässyt ikkunapaikalle näkemään maisemia, kun kone lentää Andien yli. Kamera valmiiksi ja odottelemaan siis. Kuvat, joita on tämän kirjoituksen kuvituksena, on otettu vajaan 10 000 metrin lentokorkeudesta. Onneksi oli pilvetön sää. Santiagon kentälle laskeutuessa kaupungin päällä matalalla leijuva saastepilvi kyllä näkyi.

Cordillera de los Andes

Santiago de Chile. Kentällä mennään ensimmäisenä passintarkastus- ja viisumijonoon. Koneessa olin jo täyttänyt maahantulolappuset. Viisumilappuun kirjoitin ensin oleskeluajakseni 2 kk, virhe! Jukka kehoitti laittamaan turistiviisumin maksimivoimassaoloajan mukaisen 3 kuukautta, ettei tule sitten visarunilla ongelmia kun tuon lapun viranomaisille takaisin luovuttaa. Sain tarvittavat leimat ja muut pienen odottelun jälkeen. Tullivirkailija kun halusi osallistua kollegansa kanssa arvuutteluun siitä, saako maahan tuoda jonkun "yuca" tms kasvin lehtiin käärittynä jotain, mitä lie. Minun viisumini tehtiin siinä ohella, joten noin minuutin hommaan meni vähän kauemmin...

Ei, en tuo mukanani eläviä eläimiä tai kasveja, en siemeniä enkä siemennestettä (!?). Minulla ei ole matkatavaroissani 10 000 amerikandollaria tai hedelmiä. En tuo juustoa enkä jauhoja. Tästä huolimatta jouduin näyttämään ensin reppuni sisällön (jälkiuunileipää) yhdelle virkailijalle ja sitten suurimman matkalaukkuni sisällön (reissumiestä) toiselle. Lopulta pääsin tullista ilman sanktioita.

Onnistuin olemaan oikein junttituristi kun ennakkoon tilattua taksikyytiäni etsiessä avulian lentokenttävirkailija aivan ehdottomasti halusi työntää matkatavarakärryni taksille asti. Pitäisi tietenkin tipata kun aivan yllättäen ja pyytämättä kaveri tekee tuollaista. Mutta "No tengo pesos, no tengo dinero" oli melko tylyä tekstiä. En nimittäin viitsinyt 20 euron seteliä viskata.

Kuka on Chile?

Eilisiltana käytiin kaupassa, kyläiltiin Ramin ja Lillyn luona ja näin vihdoin Isabelin, 6 kk, ihan elävänä. Jet lag kaatoikin sänkyyn jo kymmeneltä, eli viiden aikaan Suomen aikaa. Tänään ohjelmassa mm. lastenkutsut. Arki alkaa täälläkin :)